Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Puhelinsoitto ei riitä” – SAK:n mallissa jokainen työtön on tavattava kasvotusten

Palkansaajajärjestö SAK esittää jokaisen työttömän henkilökohtaista tapaamista heti työttömyyden alussa.

– Puhelinsoitto ei riitä, vaan työtön on tavattava kasvotusten. Oikeus henkilökohtaiseen palveluun pitää olla kaikilla työttömillä. Työttömät ovat erilaisia ja tarvitsevat yksilöllisiä palveluja, SAK:n johtaja Sinikka Näätsaari korostaa.

SAK:n kannustavassa työllistymismallissa työtön tapaa työvoimahallinnon asiantuntijan ensimmäisen kerran heti työttömyyden alussa. Tapaamisessa käydään läpi avoimet työpaikat sekä työttömän mahdollisuudet koulutukseen ja palveluihin.

SAK:n malliin sisältyvissä henkilökohtaisissa tapaamisissa arvioidaan myös työttömän työ- ja toimintakyky.

– Tarvittaessa työtön ohjataan työkykyä tukeviin moniammatillisiin palveluihin, joissa työttömällä on mahdollista saada tukea niin terveydenhoidon, sosiaalitoimen kuin koulutuksen asiantuntijoilta, SAK:n ekonomisti Tytti Naukkarinen toteaa.

Kyseessä on valtava määrä ihmisiä, joiden osaamisen ja osaamispotentiaalin me nyt hukkaamme.

Moniammatillisten palvelujen avulla tuettaisiin myös osatyökykyisten työllistymistä. Noin 1,9 miljoonalla työikäisellä suomalaisella on jokin pitkäaikaissairaus tai vamma, ja heistä noin 600 000 arvioi tämän vaikuttavan työhönsä tai työnsaantimahdollisuuksiinsa.

– Osatyökykyisten työllisyys on selvästi alhaisemmalla tasolla kuin työikäisten keskimäärin. Kyseessä on valtava määrä ihmisiä, joiden osaamisen ja osaamispotentiaalin me nyt hukkaamme, Naukkarinen korostaa.

Usein osatyökykyiset ovat löytäneet työpaikan yhdistyksistä ja säätiöistä palkkatuen siivittämänä. Hallitus on kuitenkin rajoittanut nimenomaan yhdistyksille ja säätiöille myönnettävän palkkatuen määrää kiintiöillä.

– Yhdistysten ja säätiöiden palkkatukirahat loppuvat usein jo kevään aikana, mikä vaikeuttaa osatyökykyisten työnsaantimahdollisuuksia. Palkkatukikiintiöstä onkin päästävä eroon, Tytti Naukkarinen vaatii.

Vastuu työttömille suunnattujen palvelujen järjestämisestä on vuonna 2020 siirtymässä maakuntien kasvupalveluille. Sinikka Näätsaari on huolissaan palvelujen kohtalosta uudistuksessa.

– Valtio rahoittaa maakuntien kasvupalveluja määrärahalla, joka ei ole kuitenkaan korvamerkittyä. On iso vaara, että maakunnat eivät kohdenna niitä tarpeeksi työttömien palveluihin vaan antavat niiden näivettyä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE