Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Puhemiehistö esittäytyi medialle, näin käy eduskunnan pikkujouluille – Pekkarinen ennakoi “kuumia poliittisia tilanteita”

Mauri Pekkarinen, Paula Risikko (keskellä) ja Tuula Haatainen johtavat puhetta eduskunnassa.

Eduskunnan puhemieheksi valittu Paula Risikko (kok.), ensimmäisenä varapuhemiehenä jatkava Mauri Pekkarinen (kesk.) sekä toiseksi varapuhemieheksi valittu Tuula Haatainen (sd.) pitivät tänään yhteisen mediatilaisuuden.

Kaikki olivat luonnollisen tyytyväisiä arvokkaisiin pesteihinsä.

– Kun 2003 tulin taloon, enpä olisi uskonut, että tässä ollaan, jo 2015–2016 varapuhemiehenä ollut Risikko esimerkiksi totesi.

Risikko totesi muun muassa aikovansa kiinnittää huomiota siihen, että kansan ääni kuuluu entistä paremmin eduskunnassa. Kansalaisaloite on tästä hyvä esimerkki.

Hänen mielestään on myös tärkeää, että eduskunta säilyy vetovoimaisena työyhteisönä niin päättäjille kuin henkilöstölle.

Risikon mukaan puhemies ei sekaannu päivänpolitiikkaan.

– Mutta ei voi olla kertomatta mielipidettä jos kysytään ja joskus vaikka ei kysytäkään, sisäministerin työn nyt jättänyt Risikko lausui.

Tärkeitä esilläpidettäviä teemoja Risikon puhemieskaudella ovat demokratian korostaminen, kokonaisturvallisuus ja syrjäytymisen ehkäisy.

Tiukkaa debattia, mutta silti enemmän pitkiä puheenvuoroja.

Keskustakonkari Mauri Pekkarinen totesi, että koska on kyse vaalikauden viimeisistä valtiopäivistä, varmasti monet jännitteet saavat sijaa. Hänen mukaansa talossa ja talon ulkopuolella nähdään “kuumia poliittisia tilanteita”. Niitä nähdään myös hallituksen piirissä.

Pekkarinen julistautui vahvan debatin kannattajaksi, jossa edustajat tuovat rohkeasti ja rempseästi kantansa omista arvolähtökohdistaan esiin. Tosin on myös osattava päätyä päätöksiin, johon kansakunta voi yhtyä, hän lievensi.

Vaikka Pekkarinen on debatin ystävä, hän aikoo kuitenkin toimia sen eteen, että salikeskusteluissa jäisi enemmän sijaa pidemmille, syventäville maksimissaan viiden minuutin puheenvuoroille.

Tuula Haatainen totesi olevansa uusi tulokas puhemiehistössä. Puhemiesneuvoston työ on kuitenkin tullut tutuksi sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajana.

– Pidän tärkeänä, etttä voimme yhdessä puhemiehistönä vaalia, että keksustelu eduskunnassa on avointa ja moniäänistä ja kanavoi kansalaisten tahtoa. Suomi on mennyt vahvasti parlamentarismin suuntaan, se on tärkeä arvo.

Haatainen totesi uskovansa, että yhteistyö Risikon ja Pekkarisen kanssa toimii. Pekkarisen kanssa Haataisella on myös kokemusta samasta hallituksesta.

Pikkujoulut saanevat armon, muttei täysistuntoaikana.

Media kysyi puhemiehiltä muun muassa kantoja sopeutumiseläkkeisiin kuin eduskunnassa järjestettäviin pikkujouluihin. Risikko lupasi muutoksia kansanedustajien sopeutumiseläkkeisiin, kunhan niihin liittyvät selvitykset käydään läpi. Nykymuotoisina sopeutumiseläkkeet eivät ole hänen mukaansa tästä päivästä.

Eduskunnassa järjestettävistä eduskuntaryhmien pikkujouluista on käytävä Risikon mukaan keskustelu.

– Ennen joulua kuului viestiä, mikä ei ole tälle talolle hyväksi, näin ei voi käydä enää koskaan, Risikko sanoi ja viittasi joulun alla kohua herättäneisiin ja lehtiin päätyneisiin juttuihin pikkujoulujen epäasiallisesta ja tuomittavasta käytöksestä.

– Sen olen jo ainakin olen päättänyt, että täysistunnon aikana ei pidetä pikkujouluja. Pikkujoulu kuuluu suomalaiseen kulttuuriin, en lähtökohtaisesti ole kieltämässä niitä, mutta käytännöt muuttuvat.

Pekkarinen tuki Risikon kantaa. Täyistunnon aikana pikkujouluja ei pidä pitää. Pekkarinen kuitenkin totesi, ettei tiedä kovin montaa yhteisöä, jossa ei uskallettaisi viettää työpaikalla pikkujouluja.

– Pitää sen verran olla itsentuntoa, että periaatteessa sellainen olisi eduskunnassakin mahdollista.

Tällä hallituskaudella ovat puhuttaneet myös kansanedustajien poistumiset eduskunnasta muihin tehtäviin. Esimerkiksi nyt kokoomusedustajat ovat lähdössä Lääketeollisuuden toimitusjohtajaksi (Sanna Lauslahti) ja Nurmijärvelle kunnanjohtajaksi (Outi Mäkelä).

– Mikään valinta tai lähtö täältä ei ole läpihuutojuttu. Jokaikinen lähtö katsotaan hyvin tarkkaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE