Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Puhemies on kutsumassa palaverin koolle” – Puolueilta odotetaan näkemyksiä kiisteltyihin sopeutumiseläkkeisiin vielä ennen joulua

Eduskuntapuolueilta odotetaan vielä ennen joulua näkemyksiä, miten ne suhtautuvat kansanedustajille maksettuihin kiisteltyihin sopeutumiseläkkeisiin.

Eduskunnan puhemiehen Maria Lohelan (sin.) ja eduskuntaryhmien edustajien on määrä keskustella sopeutumiseläkkeistä lähimmän parin viikon aikana.

– Puhemies on kutsumassa tällaisen palaverin koolle vielä ennen joulua, vahvisti pääministeripuolue keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen sunnuntaina.

Puhemies Lohelan puoluekollega Simon Elo uskoo, että myös ensimmäistä ulostuloa sopeutumiseläkeasiassa voi odottaa ennen joulua.

– Kyllä se (asia) vaatii vielä ensi vuonna varmasti käsittelyä, mutta sanotaanko, että (ennen joulua odotetaan) vähintään alustavia näkemyksiä (eduskunta)ryhmiltä, mihin suuntaan kehitystä pitäisi viedä, sinisten eduskuntaryhmää johtava Elo kuvailee.

Sopeutumiseläkejärjestelmä on saanut voimakasta julkista kritiikkiä. Ennen vuotta 2011 eduskuntaan valitut kansanedustajat ovat oikeutettuja sopeutumiseläkkeeseen, jos he ovat työskennelleet kansanedustajina vähintään seitsemän vuotta.

Sopeutumiseläke korvattiin vuonna 2011 sopeutumisrahalla, jonka edut ovat sopeutumiseläkettä suppeampia.

Lisää aiheesta

Kyseessä on ainutlaatuinen tilanne.

Sinisten Elon mukaan kansanedustajien sopeutumiseläkkeeseen mahdollisesti tehtävät muutokset vaatisivat eduskunnassa varsin laajaa yksimielisyyttä sekä perustuslaillisten näkökohtien huomioimista.

– Täytyy ottaa huomioon myös perustuslailliset kysymykset eli miten voidaan takautuvasti puuttua tällaiseen etuuteen, sanoo Elo.

Valtiosääntöoikeuden professori Veli-Pekka Viljanen on jo aiemmin arvioinut, että mahdolliset muutokset kansanedustajien sopeutumiseläkkeeseen menevät myös perustuslakivaliokunnan punnittavaksi.

Viljasen mukaan perusasetelma olisi se, että lähdetään jälkikäteen puuttumaan sellaiseen eläkejärjestelmään, joka on jo olemassa. Hän korostaa, että kyseessä on ainutlaatuinen tilanne.

– Tämä ei vastaa yleisen eläkejärjestelmän vanhuus- ja työkyvyttömyyseläkettä. Tässä on luotu järjestelmä, jossa ennen vanhuuseläkkeelle siirtymistä on tavallaan työttömyyden turvan vuoksi luotu erillinen kansanedustajia koskeva eläkejärjestelmä, Viljanen sanoi viime kuussa STT:lle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE