Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Puhemies Rinne muistutti luottamuksesta ja yhteistyöstä: “Politiikan ei tarvitse olla rumaa. Se voi olla myös kaunista”

Eduskunnan puhemies Antti Rinne (sd.) korosti valtiopäivien avajaispuheessaan yhteiskunnallista luottamusta. Kauttaan aloittaville kansanedustajille Rinne painotti yhteistyön merkitystä.

– Reilun viiden vuoden kokemuksella voin vakaasti todeta, että tässä talossa pärjää parhaiten yhteistyöllä ja siltoja rakentamalla. Ystävällinen sana istuntosalissa, valiokunnassa, käytävällä tai kuppilassa toimii aina paremmin kuin sivallus sosiaalisessa mediassa, Rinne sanoi eduskunnassa.

Politiikassa pitää Rinteen mukaan olla näkemyseroja mutta poliitikot voivat hänen mukaansa valita keskittyvätkö vastakkainasetteluun vai yhdistäviin asioihin.

– Kansalaiset arvioivat meitä aikaansaannosten perusteella. Ja kuten me kaikki tiedämme – niin yksityiselämän kuin politiikankin puolelta – yhteistyö tuottaa parempia tuloksia kuin konfliktin hakeminen.

– Politiikan ei tarvitse olla rumaa. Se voi olla myös kaunista, Rinne totesi.

“Tällä tavalla on mahdollista toteuttaa politiikan kunnianpalautus.”

Parhaimmillaan politiikka on Rinteen mukaan erilaisten näkemysten kohtaamista ja yhteisymmärryksen saavuttamista keskustelun ja molemminpuolisen oppimisen kautta.

– Siihen teille, arvoisat kansanedustajat, tarjoutuu päivittäin mahdollisuus. Rohkaisen jokaista ainakin kokeilemaan. Uskallan väittää, että kokemus on positiivinen. Tällä tavalla on mahdollista toteuttaa politiikan kunnianpalautus.

Rinne lainasi puheessaan myös runoilija Pentti Saarikoskea ja totesi saatesanoissaan kansanedustajien olevan vastuussa siitä miltä politiikka ulospäin näyttää.

”En pelkää ketään.
Rakastan maailman ihmisiä,
haluan kaikille hyvää,
– se on minun politiikkani.
Että me rakastaisimme toinen toistamme.
Ei väitellen vaan keskustellen sovussa.
Menisimme ikään kuin mustikkaan yhdessä.
Lämmittäisimme saunan.
Istuisimme laiturilla huohottamassa.
Olisimme ihmisiksi.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE