Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Musiikki

Puistoblues 2022: Sielukkaita naisia ja kolme muskettisoturia

Kari Hulkko
Kolme muskettisoturia miekkoinaan kitarat: vasemmalta Larry McCray, Devon Allman ja J. D. Simo

Kahden, tunnetuista k-syistä väliin jääneen kesän jälkeen Järvenpään Vanhankylänniemessä päästiin taas sukeltamaan juurimusiikin syvyyksiin. Perinteikkään Puistoblues-festivaalin lauantainen pääkonsertti ei näyttänyt kärsineen pakollisista välivuosista, sillä yleisfiiliksen voisi kiteyttää J. Karjalaisen tunnettuun biisiin: ”On kaikki niin kuin ennenkin…”

Rolf Bamberg

Oli tuttu piknik- ja koko perheen festivaalin tunnelma ilman örveltäjiä, oli hyvää musiikkia lajityypin kaikilta laidoilta ja oli myös yllin kyllin paahteista suvi-Suomea.

Ei siis ihme, että kun pääkonsertin ehkä valloittavin lavaesiintyjä, yhdysvaltalainen bluesleidi Shemekia Copeland, uteli yleisöltä, että kuka haluaisi lähteä hänen kanssaan setin jälkeen pulahtamaan – ”naked” – heti lavan vierestä aukeavaan Tuusulanjärveen, niin satoja käsiä nousi oitis. Sekös riemastutti muutenkin iloisella tuulella ollutta Shemekiaa entisestään.

Shemekia Copeland.

Yli kolmenkymmenen asteen peruslämpö ja päätapahtumaa kiusanneet logistiset harmit supistivat tällä kertaa omaa festariohjelmaani alusta ja lopusta. Kotimainen avausesiintyjä 22-Pistepirkko jäi tsekkaamatta, samoin amerikkalaiskitaristi Joanna Connor, joka oli pääkonsertin alkaessa vielä Frankfurtin lentokentällä, mutta pääsi kuin pääsikin illaksi Järvenpäähän ja lavalle, nyt viimeisenä esiintyjänä, vaikka se paikka oli alunperin suunniteltu festivaalin ns. pääesiintyjälle, Devon Allman Projectille.

Kiitos Devon Allmanille ja soittajakumppaneilleen, että he hyväksyivät aikataulumuutoksen. Joku itseriittoisempi rokkidiiva olisi saattanut sanoa, että en soita kuin viimeisenä. Muutos sopi siitäkin huolimatta, että viikonlopun yleiseurooppalaiset ilmailuongelmat koettelivat myös Devoninkin ryhmää. Osa tästä Allmanin projektibändistä ei näet Järvenpään keikalle päässyt, kun lentoaikataulut sakkasivat. Onneksi riittävän monta äijää oli rivissä, ja ennen kaikkea ne tärkeimmät lenkit.

Allman – all good

Yleisö näki ja kuuli, että Devon Allman todella halusi hankaluuksista huolimatta nyt soittaa Järvenpäässä. Hänenhän piti tulla Puistobluesiin jo viisi vuotta sitten, mutta menetettyyään ensin äitinsä Shelleyn marraskuussa 2016, ja isänsä, legendaarisen Allman Brothersin perustajajäsenen Gregg Allmanin toukokuussa 2017, ”sukupuubändi” Allman Betts Band pisti koko Euroopan rundinsa jäihin.

Allman Brothers Bandin jälkikasvujen perustama Allman Betts Band (Devonin rinnalla muina keskeishahmoina ABB-kitaristi Dickey Bettsin poika Duane Betts ja basisti Berry Oakleyn poika Berry Duane Oakley; nimissä muuten huomattavaa tribuuttia nuorena kuolleelle Duane Allmanille) oli se kokoonpano, joka tällekin kesälle oli Järvenpäähän buukattu, mutta bändi jättäytyi viime tingassa määrittelemättömän pitkälle tauolle. Ilmeisesti Devon Allmanilla ei kuitenkaan ollut sydäntä sanoa enää kokonaan ei Puistobluesille, vaan hän päätti tuoda festivaalille sivuprojektinsa ja vielä huippuvahvistuksin. Devonin kyljessä kitararintamassa soitti Järvenpäässä kaksi raudankovaa kepittäjää, J. D Simo ja Larry McCray.

Ja miten soittikaan: kuin muskettisoturien periaatteella – kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta. Vaikka lavalla luukutti kolme kovaa kitaristia, kukaan ei halunnut soittaa toisia suohon. Jamitteluilla pitkäksi venyneet biisit etenivät hedelmällisesti vuorovedolla, kaverit malttoivat kuunnella toisiaan. Keulamies Devon Allman saattoi välillä piipahtaa lavan varjoissa viilentymässä, kun J. D. Simo ja McCray antoivat palaa. McCray oli myös laulajana erityisen rouhea, siis soulikas ja bluesikas.

Omena ei ole kauas puusta pudonnut, joten tokihan Allman Project kuulosti kaikella hyvällä sanottuna toveittain myös Allman Brothersilta – niin kuin kuulostaa tietysti myös Allman Betts Band. Soitannan selkäranka on Sothernn rockissa ja kitaraharmonioissa, joista alku-Allmanit olivat erityisen tunnettuja, yhden koulukunnan isiä suorastaan.

Järvenpäässä erityisen säväytyksen teki pastissimainen, Allman Betts Bandin tuotantoa oleva Down to the River. Siinä oltiin ihan juurimusiikin syvissä ytimissä. Ei todellakaan mitään jokamiessarjan musaa.

Ihanat naiset rannalla

Ennen Allman Projectia esiintynyt Shemekia Copeland on nähty Järvenpäässä aiemmin hurjana vuonna 2000, jolloin pääesintyjiä olivat itse B. B. King ja Robert Plant. Hänen isänsä Johnny Copeland puolestaan nähtiin Vanhankylänniemessä jo festivaalin alkuhämärissä 1983.

Voi olla, että Shemekia jäi 22 vuotta sitten vähän noiden legendojen varjoon, mutta nyt hän otti kirjaimellisesti paikkansa auringossa. Jos jo aika loppuunkuluneelle ilmaisulle ”kehopositiivisuus” pitäisi etsiä kasvot ja olemus, Shemekia Copeland on nappivalinta. Mikä voima. mikä ilo, mikä itseironia.

Vaikka Copeland kujeili spiikeissään paljon yleisönsä kanssa , oli biiseissä vakavampaa sävyä. Hänen viestinsä voisi tiivistää, että kansalaisoikeustaistelujen aika ei ole ohi. Biisien nimet puhuvat puolestaan: kuultiin muun muassa Ain’t Got Time For Hate, Uncivil War ja amerikkalaisia perusarvoja hätkäyttävästi koplannut Apple Pie and A .45. sitä kovempaa musiikillista kannanottoa USA:n aselakeihin ei monesti ole kuultu.

Gaelle Buswel.

Vanhankylänniemen paahteisen päivän ensimmäinen ulkomaanvieras tuli juurimusiikillisilla saavutuksillaan vähemmän mainetta saavuttaneesta Ranskasta. Ison yleisön edessä esiintymisestä silminnähden nauttinut Gaëlle Buswel näytti, että kyllä Galliasta gajahtaa muutakin kuin chansonia.

Buswelin skaala venyi ihan raskaasta rock-poljennosta ränttätänttäkitarointiin ja aina perusbluesiin asti. Encoreksi hän veti pakasta jokerikortin, jollaista en ainakaan omassa Puistoblueshistoriassani ole aiemmin nähnyt en kuullut: Beatles-klassikon. Niinpä Hey Jude soi tutun tarttuvasti, ja kos kirkkaassa auringonpaisteessa olisi ollut mieltä sytyttää sytkäreitä tai nykyaikaisemmin kännyköiden taskulamppuja, olisi festaririnteessä nähnyt pienen valopisteiden meren. Toki Buswel olisi jäänyt sydämiimme ihan omalla lämpimällä läsnäolollaankin, ei hän olisi moista loppukosiskelua tarvinnut.

Huolto- ja virkistyspuoli pelasi Vanhankylänniemessä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE