Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Puola ottaa vastaan valkovenäläisen pikajuoksijan – Krystsina Tsimanouskajalle maahantuloviisumi humanitaarisin perustein

LEHTIKUVA / AFP / YUKI IWAMURA
Valkovenäläinen pikajuoksija Krystsina Tsimanouskaja Puolan suurlähetystössä Tokiossa 2.elokuuta 2021.

Puola on myöntänyt maahantuloviisumin valkovenäläiselle pikajuoksijalle Krystsina Tsimanouskajalle humanitaarisin perustein, kertoo maan ulkoministeriö.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Puolan ulkoministeriön mukaan Tsimanouskaja on ollut yhteydessä puolalaisiin diplomaatteihin Tokiossa. Puolan apulaisulkoministerin Marcin Przydaczin mukaan Puola on valmis tekemään kaiken voitavansa, jotta pikajuoksija voi jatkaa urheilu-uraansa.

Przydaczin mukaan pikajuoksija on turvassa Puolan suurlähetystössä.

–  Puola tarjoaa tukea Valko-Venäjän kansalaisille, jotka poliittisista syistä haluavat joko lähteä Valko-Venäjältä tai eivät halua palata Valko-Venäjälle, apulaisulkoministeri sanoi.

Puolan median mukaan Tsimanouskajan odotetaan matkustavan Japanista Puolaan vielä tämän viikon aikana.

Ihmisoikeusjärjestö Vjasnan mukaan juoksijan mies ja lapsi ovat niin ikään lähteneet Valko-Venäjältä ja ovat parhaillaan Kiovassa Ukrainassa.

24-vuotiaan Tsimanouskajan mukaan Valko-Venäjän olympiajoukkueen johto oli yrittänyt pakottaa hänet palaamaan Valko-Venäjälle sen jälkeen kun hän oli kritisoinut maan urheilujohtoa.

Lisää aiheesta

Valko-Venäjän mukaan Tsimanouskajaa oltiin palauttamassa kotiin Tokion olympialaisista, koska hänen henkinen tilansa oli huonontunut.

Kansainvälisen olympiakomitean mukaan Tsimanouskaja vietti maanantain vastaisen yön lentokenttähotellissa yhdessä olympialaisten toimihenkilöiden kanssa, jotta häntä ei voitaisi pakottaa kotimatkalle.

–  Hän vakuutti ja on vakuuttanut meille tuntevansa olonsa turvalliseksi. Hän oli viime yön lentokenttähotellissa turvallisessa ympäristössä, sanoi Kansainvälisen olympiakomitean edustaja Mark Adams.

Japanin viranomaiset, Kansainvälinen olympiakomitea ja YK:n pakolaisjärjestö UNHCR seuraavat tilannetta.

Myös Tshekki ilmoitti aikaisemmin olevansa halukas antamaan Tsimanouskajalle oleskeluluvan. Ranskan Eurooppa-ministeri Clement Beaune sanoi radiohaastattelussa mahdollisen turvapaikan tarjoamisen olevan Euroopalle kunnia-asia.

“Isot pomot päättävät puolestamme”

Tsimanouskajan piti kilpailla Tokion olympialaisissa vielä ainakin 200 metrin juoksussa. Hän kilpaili perjantaina naisten sadan metrin alkuerissä, missä oli oman eränsä neljäs.

Yhteenotto sai alkunsa, kun pikakiituri ilmoitettiin mukaan Valko-Venäjän 400 metrin viestijoukkueeseen. Tsimanouskajan mukaan näin tehtiin kysymättä häneltä.

–  Isot pomot näyttävät päättävän kaiken meidän puolestamme, kuten aina, Tsimanouskaja sanoi Instagram-palveluun panemassaan videossa, joka on sittemmin poistettu.

Toisessa Instagram-viestissään Tsimanouskaja sanoi, ettei olisi kiivastunut niin pahasti, jos häneltä olisi edes kysytty, pystyykö hän juoksemaan viestissä.

–  He päättivät kaiken selkäni takana, hän kiteytti.

Maanantain vastaisena yönä Valko-Venäjän oppositiomielisiä urheilijoita tukeva BSSF-oppositioryhmittymä varoitti, että Valko-Venäjän urheilujohto aikoo pakottaa urheilijan takaisin kotimaahansa.

–  Olen kovan painostuksen alaisena, ja minut yritetään pakottaa pois maasta ilman suostumustani, Tsimanouskaja sanoi pyytäessään olympiakomiteaa apuun.

Joulukuussa Kansainvälinen olympiakomitea kielsi Valko-Venäjän johtajaa Aljaksandr Lukashenkaa ja tämän vanhinta poikaa Viktoria tulemasta olympialaisiin. Myös Valko-Venäjän olympiakomitean jäsen ja useita hallituksen jäseniä joutui pannalistalle urheilijoiden painostamisen vuoksi.

Valko-Venäjä menetti maan poliittisen tilanteen vuoksi jo aikaisemmin tämänvuotisten jääkiekon maailmanmestaruuskisojen isännyyden.

Lukashenka voitti vajaa vuosi sitten maan presidentinvaalit ylivoimaisesti. Maan opposition ja länsimaiden mukaan vaalit olivat vilpilliset. Lukashenka on sen jälkeen tukahduttanut maan oppositiota väkivalloin ja ajamalla ihmisiä maanpakoon.

Uutista täydennetty kauttaaltaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE