Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Ulkomaat

Puola pelkää: Tämä saattaa kestää kuukausia

LEHTIKUVA / AFP Handout
Tilanne Puolan ja Valko–Venäjän rajalla on vaikea ja jännitteinen.

Puolan puolustusministeri varoitti keskiviikkona, että kriisi Valko-Venäjän rajalla saattaa kestää kuukausia. Hänen mukaansa siirtolaiset olivat ”hyökänneet Puolan rajalle” yön aikana.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Puolan sotilaat käyttivät tiistaina kyynelkaasua ja vesitykkejä rajalla kiviä heitelleitä ihmisiä vastaan.

Tuhannet siirtolaiset, enimmäkseen Lähi-idästä, ovat leiriytyneet Puolan rajalle. Länsimaiden mukaan Valko-Venäjä on tuonut siirtolaisia kostoksi maalle asetetuista pakotteista.

– Joudumme varautumaan siihen, että Puolan ja Valko-Venäjän rajalla olevaan tilanteeseen ei löydetä nopeaa ratkaisua. Joudumme valmistautumaan siihen, että se kestää kuukausia, toivottavasti ei sentään vuosia, puolustusministeri Mariusz Blaszczak sanoin paikallisen radiokanavan haastattelussa.

Hänen mukaansa siirtolaiset olivat jatkaneet rajanylitysyrityksiään yön aikana.

- Julkinen huomio keskittyi siihen, mitä tapahtui Kuznicassa, kun samalla pienemmät siirtolaisryhmät yrittivät päästä rajan yli eri kohdissa yön aikana, hän sanoi.

Rajavartiosto sanoi havainneensa tiistain aikana 161 laitonta ylitysyritystä, joista kahdessa oli käytetty paljon voimaa.

Puolan poliisi ilmoitti keskiviikkona, että yhdeksän poliisia, rajanvartija ja sotilas loukkaantuivat yhteenotoissa tiistaina.

Poliisin edustajan mukaan kukaan poliiseista ei jäänyt sairaalaan hoidettavaksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE