Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Puolan hallitukselta tiukka vastaus EU:lle: Meitä ei kiristetä!

Puolalaiset ovat vahvasti jakaantuneet suhteessa hallitukseen ja kiistanalaiseen lakiin. Kuva hallituksen vastaisesta mielenosoituksesta Varsovassa viime sunnuntaina.

Puola tyrmää EU-komission tänään esittämän kritiikin maan toimintaa kohtaan ja syyttää komissiota kiristämisestä.

Komissio sanoi aiemmin tänään olevansa valmis aloittamaan artikla 7:n toteuttamisen eli Puolan äänioikeuden epäämisen unionissa, jos Puola alkaa toteuttaa oikeuslaitoksen perusteelliseen muutokseen johtavia lakeja.

Keskiössä on laki, jolla oikeusministeri saisi erottaa ja nimittää korkeimman oikeuden tuomareita. Presidentti Andrzej Duda käytti veto-oikeuttaan lain kohdalla ja palautti sen valmisteluun maanantaina.

– Emme hyväksy kiristämistä EU:n taholta varsinkin, kun kiristäminen ei perustu faktoihin. Kaikki lait on valmisteltu perustuslain ja demokraattisten sääntöjen mukaisesti parlamentissa, Puolan hallituksen tiedottaja Rafal Bochenek sanoi puolalaiselle uutistoimisto PAP:lle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE