Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Puolassa sunnuntaina presidentinvaalien toinen kierros – “Esille on noussut antisemitistisiä kantoja”

Istuva presidentti Laki ja oikeus -puoluetta (PiS) edustava Andrzej Duda.

Puolassa järjestetään sunnuntaina presidentinvaalien kakkoskierros, josta on tulossa tiukka kisa. Samalla vaalien on kuvattu jakaneen maata kahtia entisestään.

Istuva presidentti, konservatiivista Laki ja oikeus -puoluetta (PiS) edustava Andrzej Duda ja oppositiopuolue Kansalaisfoorumin liberaali Varsovan pormestari Rafal Trzaskowski ovat olleet mielipidemittauksissa lähes tasoissa.

Samalla kampanjointi on saanut outoja kierroksia. Puolaan erikoistunut asiantuntija Tommi Eskola sanoo, että itse asiasta on puhuttu vaaleissa harvinaisen vähän.

– Vaalien toisella kierroksella on noussut esille antisemitistisiä kantoja. Trzaskowskia on syytetty Laki ja oikeus -puolueen taholta siitä, että jos tämä voittaisi, tämä antaisi Puolan juutalaisille korvauksia liittyen toisen maailman sodan aikaisiin tapahtumiin. Siihen on liittynyt myös salaliittoteorioita, että Trzaskowski saisi rahoitusta joltain oudolta järjestöltä, jota myös miljardööri George Soros tukee.

Konservatiivien Duda on keskittynyt kampanjassaan myös hyökkäämään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kimppuun ja viimeisimpänä vastustanut pakollisia rokotuksia.

“Valinta avoimen ja vihollisia etsivän Puola välillä”

Jos Trzaskowski voittaa, kyseessä olisi ensimmäinen kerta sitten vuoden 2015, kun Laki ja oikeus häviää vaalit Puolassa.
Eskola arvioi, että PiSin suosion laskun taustalla on monia asioita.

– Puolueen toimintaa kohtaan on ollut kasvavaa tyytymättömyyttä. Oikeuslaitokseen kohdistuneet muutokset ja valtion median valjastaminen puhtaasti Dudan vaalikampanjan taakse ovat lisänneet tätä.

– Lisäksi oppositio on nyt onnistunut löytämään sopivan vastaehdokkaan. Pitkin kevättä näytti, että Duda menisi ykköskierroksella läpi. Kun vaalit siirrettiin koronan vuoksi, Kansalaisfoorumi onnistui löytämään uuden ehdokkaan, joka muutti tilanteen, hän lisää.

Samalla PiSillä on yhä vankkaa kansansuosiota etenkin suurten kaupunkien ulkopuolella. Puolue on saanut kiitosta muun muassa sosiaalipoliittisista uudistuksista, joilla eläkeikää on alennettu ja lapsilisiä kasvatettu.

Eskolan mukaan sosiaaliuudistukset nauttivat laajaa suosiota. Myös opposition Trzaskowski on kampanjassaan luvannut pitää ne voimassa.

Samalla hän on kampanjoinut valtapuolue PiSin vastaisuudella ja Puolan palauttamisella liberaaliin kehitykseen.

– Tämä ei ole vain vaali Dudan and Trzaskowskin välillä. Tämä on vaali avoimen Puolan ja vihollisia etsivän Puolan välillä, jolla on presidentti, joka haluaa jakaa maan kahtia, Trzaskowski sanoi vaalitilaisuudessaan.

Syytöksiä puolueellisuudesta

Puolan jakolinjoista kertoo myös se, että ehdokkaat ovat kieltäytyneet esiintymästä samassa televisioväittelyssä hieman ennen vaaleja.

Trzaskowskin mukaan syy kieltäytymiseen oli se, että valtion televisiokanava TVP:tä ei voida pitää enää puolueettomana, ja väittely olisi järjestetty istuvaa presidenttiä myötäillen.

– TVP on kyllä ollut selvästi puolueellinen. Kanava on ottanut voimakkaasti Dudan puolen vaaleissa ja mustamaalannut Trzaskowskia, mistä myös Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöneuvosto Etyj on antanut noottia Puolalle, Eskola sanoo.

Duda kieltäytyi samoista syistä puolestaan yksityisen televisiokanava TVN:n järjestämästä väittelystä. Tilanne huipentui lopulta siihen, että molemmat ehdokkaat esiintyivät maanantai-iltana yksin itse valitsemassaan televisioväittelyssä.
STT–Sanna Raita-aho

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE