Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Puolasta 139 palomiestä auttamaan Ruotsin metsäpalojen sammutustöissä – puolalaiset otettiin hurraten vastaan

Palanutta metsää Angrassa, Ljusdalin kunnassa.

Puolasta Ruotsiin saapuneet 139 palomiestä ja 44 paloautoa ovat päässeet perille palopaikoille maan keskiosiin. Puolalaiset saapuivat sunnuntai-iltana Jämtlandin lääniin auttamaan metsäpalojen sammutuksessa, ja heidän on määrä viipyä Ruotsissa ainakin viikon.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Puolalaiset kulkivat viikonloppuna Skånesta lähtien maan keskiosiin asti ja saivat osakseen kannustushuutoja ihmisiltä teiden varsilta.

Ruotsissa palaa metsää nyt yhteensä noin 25 000 hehtaarin alueella. Palojen hallintaan on haalittu apua ympäri Eurooppaa. Esimerkiksi Ranskasta on määrä tulla 60 vaikeaan maastoon erikoistunutta pelastajaa. Portugalista puolestaan on tulossa sammutustöihin lentokone, kertoi Expressen.

Palomiehiä pelastettiin helikopterilla

Palot ovat riehuneet pahoin etenkin Keski-Ruotsissa Gävleborgin, Jämtlandin ja Taalainmaan lääneissä.

– Tämä tulipalo on edelleen oikukas ja elää omaa elämäänsä, kuvaili pelastusjohtaja Johan Szymanski sunnuntai-iltana Taalainmaalla.

Sunnuntaina joukko palomiehiä jäi Taalainmaan Trängsletissä savun saartamaksi ja joutui palorintaman etupuolelle. Heidät pelastettiin helikopterilla, kertoo muun muassa Sveriges Radio.

Lisää aiheesta

– Onneksi olemme tehneet evakuointisuunnitelmat. Niitä me luonnollisesti toteutimme. Kukaan ei vahingoittunut, ne siis toimivat, Szymanski sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE