Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Puolue vaikutti aiempaa enemmän eduskuntavaalien äänestyspäätöksiin – Tutkija: Taustalla oikeisto–vasemmisto-jaon kasvanut merkitys

Puolue vaikutti selvästi ehdokasta enemmän äänestäjien päätöksiin kevään eduskuntavaaleissa, ilmenee vaalitutkimuskonsortion julkaisemasta tutkimuksesta.

Tutkimukseen vastanneista 56 prosenttia koki puolueen vaikuttavan ehdokasta enemmän. Osuus oli korkein 2000-luvulla.

Ehdokasta piti puoluetta merkittävämpänä 37 prosenttia, seitsemän prosenttia vastanneista ei osannut kertoa kantaansa. Ehdokkaiden merkitys on laskenut vuodesta 2007.

Tutkija Theodora Järven mukaan taustalla saattaa vaikuttaa oikeisto-vasemmisto-jaon kasvanut merkitys vaaleja edeltäneissä keskusteluissa.

– Vaikka suomalainen järjestelmä suosisi ehdokaskeskeistä äänestämistä, puolueen ja ehdokkaan tärkeys on heitellyt vuosien varrella aika paljon. Vaikka henkilö voi olla kiinnostava, puolue voi olla väärä, Järvi sanoo.

Äänestäjät kokevat puolueet nykyisin merkittävämpinä kuin 1980-luvulla. Vielä vuonna 1999 luvut olivat miltei toisin päin ja ehdokasta piti äänestyspäätöksen kannalta merkittävimpänä 56 prosenttia vastanneista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE