Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Puolueiden johdossa kavahdetaan herrakerhoja – kokoomuksessa niihin myös kuulutaan

Helsingin Suomalaiseen klubiin kuuluva kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo toivoo, että jäsenyyden avaamisesta myös naisille käytäisiin keskustelu.

Herrainkerho on perinteisesti paikka, jossa seurustellaan ja verkostoidutaan luottamuksellisessa ilmapiirissä samantyyppiset arvot jakavien kesken. Klubien suljettujen seinien suojissa voi tavata rauhassa “veljiä” ulkopuolisten häiritsemättä tai viettää vapaa-aikaa harrastusten parissa.

Yleensä herrakerhoissa on satoja, korkeintaan muutamia tuhansia jäseniä.

STT kysyi kaikilta eduskuntapuolueilta, kuuluuko joku puolueen johdosta niin sanottuihin herrakerhoihin eli vain miehille avoimiin yhteisöihin.

Kokoomuksen nokkamiehet jäseninä Helsingin Suomalaisella Klubilla

Helsingin Suomalaisen Klubin omistamassa kiinteistössä on vuokralla kokoomus. Puoluejohdosta osa kuuluu Klubiin, vaikka henkistä pesäeroa naiset rajaavaan arvomaailmaan tehdäänkin.

Puoluesihteeri Janne Pesonen on jäsen, samoin kuin puolueen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo ja sisäministeri Kai Mykkänen, joka on ollut yhteydessä yhdistyksen johtoon naisten jäsenyydestä.

– Mielestäni tällaiset sukupuolirajoitteet yhdistysten jäsenyyksissä eivät ole enää missään määrin tätä päivää, kirjoittaa Pesonen sähköpostivastauksessaan STT:lle.

Pesonen kertoo miettivänsä omaa jäsenyyttään tarkemmin “jos käy kuitenkin niin, että Klubi ei päivitä jäsenyyskriteereitään”.

– Jos asiaan haluaa vaikuttaa, jäsenenä se onnistuu paremmin kuin jäsenyydestä luopumalla, Pesonen lisää.

Orpo tukee Mykkäsen “naisesitystä”

Puheenjohtaja Orpo on muutoksen kannalla ja tukee Mykkäsen ajatuksia.

– Nämä herrakerhot ovat vähän menneen maailman juttuja. Minusta on ihan järkevää, että säännöt uudistettaisiin.

– Toivon, että tällainen keskustelu käydään.

Orpo ei vielä ole ajatellut, miten toimii, jos jäsenyyskriteereitä ei muuteta.

– Sitten pitää harkita vakavasti.

Helsingin Suomalaisen Klubin puheenjohtaja Matti Viljanen puolestaan ei pidä Mykkäsen sähköpostiyhteydenottoa varsinaisena sääntöjen muutosesityksenä.

– Puolue ei tietenkään meitä määrää. Me olemme täysin puolueista riippumattomia ja haluamme toimia itsenäisesti omien sääntöjemme mukaisesti.

Viljasen tulkinnan mukaan Mykkänen ainoastaan pohtii naisten asemaa yhdistyksessä. Viljanen arvioi, että sääntöjen muutos ei ole nyt ajankohtainen.

Mykkänen tarkentaa vielä STT:lle, että hän ei halua painostaa Klubia, mutta aikoo jättää yhdistyksen, jos säännöt eivät jatkossa salli naisten jäsenyyttä.

Muiden puolueiden johtajat välttävät herrakerhoja

Keskustan puoluesihteeri viestittää, että keskustajohdosta kukaan ei kuulu “tämäntapaisiin” yhdistyksiin.

Sinisten johto tai ministerit eivät ole jäseninä tällaisissa seuroissa, kertoo puoluesihteeri Matti Torvinen. Hän toteaa, että puolue ei pidä perusteltuna yhdistyksiä, joissa on vain toista sukupuolta.

Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto suhtautuu kielteisesti herrakerhoihin.

– En kuulu mihinkään, enkä pysty ymmärtämään, että sukupuolen perusteella erotellaan ihmisiä. Se tuntuu niin tunkkaiselta, vanhalta ja konservatiiviselta maailmalta.

SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholmkaan ei innostu herraklubeista. Hänen mukaansa demarien johdosta ei kukaan näihin kuulu. Vasemmistoliiton puoluesihteeri Joonas Leppänen kertoo, että hän ei kuulu herrayhdistyksiin, eikä niihin kuulu kukaan toinenkaan puoluejohdosta. Samaa viestitetään perussuomalaisista.

Kristillisdemokraattien puoluesihteeri Asmo Maanselkä ilmoittaa, että ei ole minkään herrakerhon jäsen. Saman kertoo puolueen toinen varapuheenjohtaja Tomi Kuosmanen. RKP:n varapuheenjohtaja Anders Adlercreutz on Svenska Klubben i Helsingforsin jäsen.
STT–MIMMA LEHTOVAARA

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE