Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Puoluejohtajat kiivailivat päivähoidosta HS:n vaalitentissä – Soini aiheutti röhönaurun

Puolueiden puheenjohtajat Sari Essayah (kd), Li Andersson (vas.), Timo Soini (ps.), Antti Rinne (sd.), Petteri Orpo (kok.) ja Juha Sipilä ( kesk.) Helsingin Sanomien kuntavaalitentissä Sanomatalossa. 

Kuntavaalikamppailua vetävät eduskuntapuolueiden puheenjohtajat olivat eilen jaksamisen paikan edessä. Edessä oli peräti kaksi pitkää vaalitenttiä, ensin Helsingin Sanomien kahden tunnin tentti ja sen jälkeen illalla MTV:n kahden tunnin samanmittainen tentti.

Demokraatti seurasi HS:n tenttiä, jossa puheenjohtajat kiivailivat puoli tuntia päivähoidosta ja varsinkin mm. SDP:n esillä pitämästä maksuttomasta varhaiskasvatuksesta.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne piti tärkeänä maksutonta varhaiskasvatusta, koska se ehkäisee myöhemmällä iällä tapahtuvaa syrjäytymistä.

– Maksuton varhaiskasvatus on paljon halvempi tapa kuin korjata ongelmia myöhemmin. Se vasta kalliiksi tuleekin. Varhaiskasvatus on pedagogiikkaa ja antaa pelkkää päivähoitoa paremmat valmiudet opiskella ylemmillä asteilla, Rinne sanoo.

Perussuomalaisten Timo Soini kannatti jyrkästi kotihoitoa ja sen tukemista. Osa puheenjohtajista ei pitänyt maksuttomasta varhaiskasvatuksesta, vaan höllentäisi maksuja muutoin.

Timo Soini vaikutti melkoisen kärsimättömältä puolustaessaan perussuomalaisten linjaa perhevapaista ja varhaiskasvatuksesta.

– Joku maksaa aina, Soini sanoi. Hän oli ainoa, joka puhui koko ajan ilmaisesta päivähoidosta, vaikka kaikki muut puhuivat maksuttomuudesta. Hän myös käytti tuttua uhriutumiskonstia, jos ei mielestään saa nut puhua.

Lisää aiheesta

Rkp:n Anna-Maja Henrikssonin mielestä subjektiivinen päivähoito-oikeus on tärkeä suorastaan yhdenvertaisuusnäkökulmasta. Soini tarttui tähän oitis mielessään kotihoito.

– Kyllähän perheet osaavat lapset kasvattaa! Soini huusi. Sitten hän päivitteli, että seuraavaksi varmaan halutaan joukkoliikenne maksuttomaksi.

– Kansan kosiskelua! Soini huusi ja aiheutti kollegoissaan röhönaurun.

Hallitus on kaventanut subjektiivista päivähoito-oikeutta 20 tuntiin viikossa, jos toinen vanhemmista on kotona. Kaikki kunnat eivät kuitenkaan ole ottaneet tätä käyttöön.

Puheenjohtajista Rinne, Andersson, Niinistö ja Anna-Maja Henriksson kannattivat täyttä päivähoito-oikeutta silloinkin, jos toinen vanhemmista on kotona. Hallituspuolueet kristillisten säestämänä eivät halunneet myöntää päivähoitooikeutta esimerkiksi työttömien perheille.

 

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE