Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Puoluejohtajilta harvinainen yhteinen vetoomus: “Syyttömiä ei saa syyllistää”

Eduskuntapuolueiden puheenjohtajat kokoontuivat tänään Kesärantaan salaiseen tapaamisen. Sen anti on nyt julkistettu. Puheenjohtajat kävivät julkilausuman mukaan rakentavan keskustelun ja päivittäneet tilannekuvan sisäisestä turvallisuudesta ja kansalaisten huolista.

Heiltä tuli yhteinen harvinainen vetoomus.

– Esitämme vetoomuksen rauhallisen, tosiasioihin perustuvan ja kunnioittavan keskustelun puolesta. Syyttömiä ei saa syyllistää.

Julkilausumassa puheenjohtajat toteavat luottavansa suomalaisen oikeusvaltion toimivuuteen ja viranomaisten toimintaan. He ovat sitoutuneet sen jatkuvaan parantamiseen.

– Tuomitsemme jyrkästi terrorismin kaikissa muodoissaan sekä kaikenlaisen väkivallan ja vihapuheen.

Puheenjohtajat myös sitoutuvat omien puolueidensa edustajina huolehtimaan Suomen turvallisuuden ja yhtenäisyyden rakentamisesta ja keskustelemaan siitä säännöllisesti yhdessä.

Lausuman ovat allekirjoittaneet kaikkien eduskuntapuolueiden puheenjohtajat. Perussuomalaisten puolesta sitä ei kuitenkaan allekirjoittanut puheenjohtaja Jussi Halla-aho vaan varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari. Sinisten puolesta nimensä laittoi alle Sampo Terho Sininen Tulevaisuus yhdistyksen -puheenjohtajan ominaisuudessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE