Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Puoluesihteeri: “Ei Paavon kanssa mikään enää yllätä”

LEHTIKUVA / LAURI HEINO
Paavo Väyrynen.

Keskustan puoluehallituksen jäsen, veteraanipoliitikko Paavo Väyrynen kertoi tänään peruuttavansa aiemman ilmoituksensa, jonka mukaan hän ei ole ehdolla eduskuntavaaleissa.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Hän perusteli lokakuussa tekemänsä päätöksen pyörtämistä muun muassa sillä, ettei keskustan kannatus ole kohentunut.

– Viikonlopun kokemukset osoittavat, että keskustassa käydään sisäistä valtataistelua, jossa ei piitata vähääkään siitä, kuinka puolueen käy. Tulokset näkyvät kannatuksessa, Väyrynen sanoi.

– Haluan olla mukana eduskuntavaaleissa palauttamassa äänestäjien luottamusta keskustaan,Väyrynen kirjoitti tiedotteessaan.

Keskustan puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen toteaa, että on piirin asia, miten Väyrysen ehdokkuuteen suhtaudutaan.

– Lapissahan alkaa listat täyttyä, mutta siellä ilmeisesti muutama paikka on vapaana. En tiedä, en ole kysellyt perään tai ollut missään yhteydessä piiriin.

Yllättikö tämä käänne millään tavalla?

– Ei Paavon kanssa mikään enää yllätä.

Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko ei kommentoinut Väyrysen kaavailuja Demokraatille.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE