Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Puoluesihteeri Rönnholm: Al-Taeen kirjoituksista keskustellaan hänen kanssaan pääsiäisen jälkeen – ”On hyvä, että hän on omaehtoisesti sanoutunut niistä irti”

Puoluesihteeri Antton Rönnholm.

Kansanedustajaksi valitun Hussein al-Taeen (sd.) kirjoitukset Facebookissa eroavat selkeästi linjasta, jolla hän on julkisuudessa viimeisimmän lähes viiden vuoden ajan kommentoinut terrorismia ja Lähi-idän tilannetta, STT kirjoitti tänään.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Lue lisää: ”Enkä itse näe suurta eroa Israelin valtion ja Isisin välillä” – kansanedustajaksi valittu al-Taee pyytää anteeksi kirjoituksiaan

Al-Taee on tänään pyytänyt aiempia kirjoituksiaan anteeksi Facebook-päivityksessään.

– Haluan pyytää anteeksi sitä, että olen rinnastanut Israelin ja Isisin, koska se kommentti on yksiselitteisesti typerä eikä millään tavalla edusta omaa ajatteluani tai arvomaailmaani, al-Taee kommentoi esimerkiksi STT:lle.

SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm kommentoi Demokraatille, että uutisissa mainituista asioista on käytävä al-Taeen kanssa keskustelu pääsiäispyhien jälkeen.

– Me emme ole voineet nyt tietenkään yksityiskohtaisesti tutustua kaikkiin väitettyihin tai potentiaalisesti hänen tekemiin päivityksiin tai kommentteihin. Kaikkein keskeisintä on se, että hän on nyt itse oma-aloitteisesti irtisanoutunut uutisissa kuvatun tyyppisistä asioista, Rönnholm sanoo.

Hän painottaa, että SDP ei hyväksy mihinkään ihmisryhmään, etniseen ryhmään tai uskontoon liittyviä asiattomia kommentteja tai kielenkäyttöä.

– On hyvä, että hän on sanonut, ettei edusta tällaisia ajatuksia ja että hän on omaehtoisesti irtisanoutunut näistä, mikä ei ole nykyaikana politiikassa välttämättä itsestäänselvyys.

Rönnholm toteaa, että se, että al-Taee on toiminut viimeiset vuodet rauhanneuvottelujina, että edistämällä rauhaa voi löytää myös itselle rauhaa.

Rönnholm viittaa tällä Hussein al-Taeen omaan Facebook-päivitykseen.

– En ole osannut aina suhtautua maailmaan siten kuin nykyään. Olin ennen yksinäinen ja turhautunut, vihainenkin. Tiedän, että olen sanonut ja kirjoittanut typeryyksiä, joita en itse tänään allekirjoita enkä hyväksy. Kaikkia sellaisia sanoja pyydän nöyrästi anteeksi, al-Taee päivitti.

“En näitäkään kaikkia lähde kuitenkaan kiistämään, kun en voi olla varma.”

Avoimissa ryhmissä olevien al-Taeen kirjoitusten lisäksi STT on syksyn ja talven aikana pyrkinyt selvittämään saamiaan ja myöhemmin verkossa levinneiden jyrkkää kieltä vähemmistöistä sisältävien kuvakaappausten todenmukaisuutta, mutta ei ole pystynyt niitä todentamaan. Kuvakaappaukset on väitetysti otettu vuonna 2015.

STT kysyi näiden kuvakaappausten aitoudesta al-Taeelta ensimmäisen kerran marraskuussa. Hän kutsui tuolloin asiaa ”mustamaalausyritykseksi”. CMI oli tuolloin STT:hen yhteydessä ja kiisti kuvakaappausten aitouden. STT on kevään aikana ollut muutamiin kuvakaappauksissa kirjoittaviin henkilöihin yhteydessä, ja myös he ovat sanoneet kuvakaappausten olevan väärennettyjä.

– En näitäkään kaikkia lähde kuitenkaan kiistämään, kun en voi olla varma. Nuorempana olin turhautunut ja kiukkuinen. Minun tapani poistaa pahaa oloani oli lähteä rakentamaan rauhaa, al-Taee sanoi nyt STT:lle.

STT tavoitteli torstaina al-Taeeta kommentoimaan avoimista Facebook-ryhmistä löytyviä kirjoituksia. STT lähetti myös al-Taeen pyynnöstä tällä viikolla otetut kuvakaappaukset hänelle nähtäväksi.

Yhteydenoton jälkeen hän kirjoitti Facebookiin, että hän tunnistaa osan kirjoituksista omikseen, mutta sanoi myös, ettei tunnista kaikkia vanhempia päivityksiä omikseen. Hän myös täsmensi STT:lle, että ei pysty muistamaan kaikkia vanhoja Facebook-päivityksiään, joten hän ei pysty varmasti sanomaan jyrkkää kieltä vähemmistöistä sisältävien kuvakaappausten aitoudesta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE