Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Puoluesihteeriltä ehdotus kollegoilleen: Kaikki 3 vaalia yhteen, kansanedustajat istuntoihin heinäkuuksi – “Poltetaan lomat”

Sinisten puoluesihteeri Matti Torvinen pitää "järkyttävän" sote- ja maakuntauudistuksen sekä siihen liittyevien muiden lakien aikaansaamaa kiirettä.

Sinisten puoluesihteeri, kansanedustaja Matti Torvinen tiedotti eilen, että on vakavasti harkittava lokakuuksi hallituksen päättämien maakuntavaalien siirtämistä eduskuntavaalien yhteyteen eli vuoden 2019 kevääseen.

– Jo nyt keskeisten valtiosääntöoikeuden asiantuntijoiden tyly julkinen näkemys on, ettei kaikkia sote- ja maakuntauudistukseen liittyviä lakeja kyetä riittävän asiantuntevasti arvioimaan näin lyhellä aikavälillä. On esitettävä nöyrä vaatimus lakien asianmukaisen käsittelyn puolesta, Torvinen sanoi.

Hän toteaa tänään Demokraatille esittäneensä mielipiteensä puoluesihteerimandaatilla suhteessa muihin puolusihteereihin. Sinisten ryhmä tai puoluehallitus ei ole Torvisen ajatukseen kantaa ottanut.

Torvinen aikoo viedä esityksensä eduskuntapuolueiden puoluesihteereiden kokoukseen.

– Minä esitän, että lähtökohtaisesti me puolusihteerit keskustelisimme kaikkien kolmen vaalien yhdistämisestä ja säästäisimme 30 miljoonaa. Jos tämä ei käy, olen valmis keskustelemaan siitä, että eduskuntavaalit ja maakuntavaalit pidetään ensi huhtikuussa samaan aikaan, Torvinen sanoo.

Myös kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen on sanonut tänään, ettei ole mitään mahdollisuutta pitää maakuntavaaleja syksyllä.

Torvisen mukaan keskustassa on pinnan alla valmiutta siirtoon.

Torvisen mukaan epämääräistä puhetta eduskunnassa on ollut myös siitä, että maakuntavaalit voitaisiin siirtää tammikuun loppuun. Hän sanoo, ettei pidä puheita vakavina.

Torvisella olisi myös oma ratkaisunsa siihen, miten jättimäisten sote- ja maakuntauudistukseen liittyvien lakipakettien käsittelyn kiirettä voitaisiin helpottaa.

– Ehdottomasti heinäkuu ollaan töissä ja kannetaan oma vastuu töistä ja niin sanotusti poltetaan lomat hyvän asian vuoksi.

Kysyttäessä, onko Torvisen avauksessa kyse profiilinnostosta, vai uskooko hän, että keskusta voisi maakuntavaalien siirtoon taipua, hän sanoo ainakin toivovansa, että näin kävisi.

– Ettei tästä tule sellaista arvovaltakysymystä. Minä luulen, että siellä pinnan alla tällaista valmiutta varmaan olisi, mutta se pitää se keskustelu päästää vapaaksi. Nyt on liian paljon sitä keskustelua suitsitaan ja suljetaan. Itse uskon, että kaikissa hallituspuolueissa on sitä kannatusta, Torvinen sanoo.

Keskustan puoluesihteeri: Lokakuu on sovittu.

Keskustan puoluesihteeri Jouni Ovaska ei Torvisen puheille lämpene.

– Me lähdemme siitä edelleen että maakuntavaalit ovat 28.10. edellyttäen tietysti että lakipaketti saadaan eduskunnasta ulos. Näin se näyttää toteutuvan myöskin. Toki tulevat viikot tulavat olemaan todella työntäyteisiä. Valiokunnat ja eduskunta käyttävät sen ajan mitä tarvitsevat, että lait saadaan hyväksytyksi.

Ja pistekö laitetaan tämän perään?

– Kyllä.

Ovaskan mukaan sote- ja maakuntauudistukseen liittyvät lait on saatava valmiiksi heinäkuun alkuun mennessä. Mistään maakuntavaalien ajankohdan jonkinlaisesta viiventämisestä – Torvinen puhui tammikuusta – ei Ovaskan mukaan ole ollut puhettakaan.

– Lokakuu on sovittu ja kaikki valmistelu on myöskin sen pohjalta tehty.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE