Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Puoluesihteerit aluevaltuustoista MTV:llä: Hallitus-oppositio-jakoon ei uskota

LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Sunnuntain aluevaaleissa kolmen eniten ääniä saaneen puolueen puoluesihteerit uskovat, että uusissa aluevaltuustoissa toimitaan samalla yhteistyön hengellä kuin kunnanvaltuustoissa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Hallitus-oppositio-jakoon ei uskota.

Kokoomuksen Kristiina Kokko, SDP:n Antton Rönnholm (kuvassa) ja keskustan Riikka Pirkkalainen kommentoivat vaalien tuloksia MTV:n Uutisaamussa.

Kokko arvioi, että alueilla pelataan kuntapolitiikasta tutuilla säännöillä.

-  Varsinkin me kolme suurta vanhaa puoluetta varmasti lähdetään yhdessä rakentamisen tielle. Vaikea olisi kuvitella kovin jyrkkää oppositioasetelmaa.

Rönnholm arvioi, että valtuustojen toimintaan vaikuttavat paikalliset poliittiset kulttuurit sekä puolueiden yhteistyökuviot.

-  Tulevat aluevaltuutetut valitsevat myös sen koko johdon, jolle asetetaan tavoitteet ja strategiset ajatukset. Siitä se lähtee rakentumaan. Toivotaan, että hyvässä yhteistyössä tapahtuu, mutta on 21 aluetta ja kulttuurit voivat olla erilaisia.

Puoluesihteerit iloitsivat puolueidensa vaalimenestyksestä.

Kokoomus voitti ensimmäistä kertaa järjestetyt aluevaalit 21,6 prosentin äänisaalilla. Perässä olivat SDP 19,3 ja keskusta 19,2 prosentilla.

Puoluesihteerit iloitsivat kaikki puolueidensa vaalimenestyksestä. Kokko oli tyytyväinen kokoomuksen vaalivoitosta, kakkospaikalle nousseen SDP:n Rönnholm puolestaan gallupien ylittymisestä. Pirkkalainen kertoi odotusten ylittyneen reilusti.

Puoluesihteerit korostivat MTV:n Uutisaamussa yhteistyön lisäksi puolueidensa tärkeimpiä teemoja palveluiden järjestämisessä.

Kokoomuksen Kokko korosti talousmalttia, kun Pirkkalainen kertoi keskustan luvanneen lähipalveluiden vahvistamista. Rönnholm puolestaan sanoi, että demarit haluavat pitää huolta henkilöstön jaksamisesta ja pysyvyydestä tulevaisuudessakin.

Äänestysprosentti jäi aluevaaleissa kuitenkin 47,5 prosenttiin. Puoluesihteerit myönsivät, että äänestysaktiivisuus oli alhainen, vaikkakaan ei niin alhainen kuin mitä etukäteen enteiltiin.

-  Aikaisemmin sosiaali- ja terveyspalveluissa vastaavissa hallintohimmeleissä suomalaiset eivät ole päässeet käyttämään suoraa demokratiaa. Tässä myönteinen puoli oli se, että nyt joka tapauksessa demokratia eteni eli oli suorat kansanvaalit, joissa päästiin valitsemaan näistä palveluista päättävät päättäjät, Pirkkalainen sanoi.

Uutista päivitetty

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE