Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Puolustusministeri linjasi transsukupuolisista Yhdysvaltain armeijassa – toistaiseksi

Yhdysvaltain armeijassa palvelevat transsukupuoliset henkilöt voivat jatkaa työssään toistaiseksi, linjaa Yhdysvaltain puolustusministeri James Mattis.

Transsukupuoliset voivat jatkaa palvelustaan normaalisti sillä aikaa, kun Mattis tarkastelee presidentti Donald Trumpin antamaa määräystä, jonka mukaan transsukupuolisia ei enää huolita armeijan riveihin.

Kiellon on määrä olla voimassa maaliskuun lopulla vuonna 2018. Presidentin asetus jättää puolustusministerin harkintaan, miten menetellä armeijassa jo työskentelevien transsukupuolisten kanssa.

Mattisin mukaan asiaa pohtimaan perustetaan asiantuntijapaneeli. Tärkeintä on Mattisin mukaan löytää armeijan suorituskyvyn kannalta paras ratkaisu.

Transihmisten oikeuksia ajavat ryhmät ja useat transsukupuoliset armeijan työntekijät ovat nostaneet Yhdysvaltain hallintoa vastaan oikeusjuttuja kiellon takia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE