Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Puolustusministeri Niinistö: EU:n puolustusyhteistyö ei ole kehittymässä puolustusliitoksi

Suomalaisten kannattaa hyväksyä, ettei EU:n puolustusyhteistyö ole kehittymässä puolustusliitoksi, sanoo puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.). Naton puolustusministerikokoukseen keskiviikkona osallistunut Niinistö odotti, että tämä olisi myös viesti, jonka Nato-maat välittäisivät Ruotsille, Suomelle ja EU:lle yhteisellä työillallisella.

– Varmasti kuullaan se sama virsi, että ei pidä duplikoida sitä mitä Natossa jo tehdään, Niinistö arveli etukäteen STT:lle.

Naton puolustusministerien työillallinen oli varattu keskiviikkona EU:n puolustusyhteistyölle sekä Naton ja EU:n pyrkimyksille lisätä yhteistyötään.

EU:n puolustusyhteistyö on herättänyt Nato-maissa kysymyksiä siitä, rakentaako EU päällekkäistä toimintaa Naton kanssa. Niinistö korostaa, että kyse on täydentävästä toiminnasta, joka ei kilpaile sotilasliiton kanssa.

– Se on vain hyväksyttävä. Me olemme sotilasliittoon kuulumaton maa ja puolustusratkaisu on itsenäinen puolustus. Tarpeen vaatiessa toivomme ainakin saavamme apua kumppaneilta, Niinistö tiivistää.

Sotilaallinen liikkuvuus puhututtaa.

Keihäänkärkenä on viime kuukausina ollut sotilaallinen liikkuvuus eli erilaisten rajaesteiden poistaminen raskailta kuljetuksilta. Kiertävien pataljoonien sijoittaminen Puolaan ja Baltian maihin on herättänyt Nato- ja EU-maat huomaamaan, ettei raskaan kaluston kuljettaminen Euroopan halki suju ongelmitta.

Lisää aiheesta

EU-maat ovat poistamassa yhdessä turhia rajaesteitä ja varmistavat siltojen ja teiden kestävyyttä. Hankkeesta ovat Niinistön mukaan jääneet pois ainoastaan EU:n saarivaltiot eli Irlanti, Malta ja Kypros. Myös Suomen kannalta hanke on hänen mukaansa tärkeä.

Naton pääsihteerin Jens Stoltenbergin mukaan EU:n ja Naton puolustusyhteistyö hyödyttää myös Natoa.

– Kun tämä tehdään oikein, panostukset voivat johtaa reilumpaan taakanjakoon Euroopan ja Pohjois-Amerikan välillä, Stoltenberg sanoi.

Presidentti Donald Trumpin johdolla USA on vaatinut eurooppalaisia lisäämään puolustusmenojaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE