Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Puolustusministeri Niinistö myönsi ulkoministeriön linjauksen vastaisen aseviennin – SDP:n Haatainen “Ei voi olla oikein”

Puolustusministeri Jussi Niinistö (s.) myönsi torstaina eduskunnan kyselytunnilla, että hallitus sivuutti Arabiemiraatteihin suuntautuneessa asevientipäätöksessään ulkoministeriön asiantuntijalausunnon.

Niinistö kertoi asiasta vastauksessaan kansanedustaja, SDP:n presidenttiehdokas Tuula Haataiselle, joka kysyi miten lennokkialustoja koskeva vientipäätös tehtiin.

– Aseviennistä päättää valtioneuvosto, taustalla on ulkoministeriön asiantuntijalausunto. Kysyin onko päätöksessä noudatettu ulkoministeriön asiantuntijalausuntoa vai onko hallitus tehnyt poliittisia päätöksiä, Haatainen sanoo.

Suomen aseviennissä tapahtunut iso kasvu on kohdistunut Lähi-itään.

Vastauksessaan Niinistö totesi, että Robonic-yrityksen valmistamien lennokkialustojen viennistä Arabiemiraatteihin päätettiin hallituspuolueiden kesken kokonaisharkinnan perusteella, vaikka ulkoministeriön lausunto oli kielteinen.

Haataisen mukaan Ruotsi on kiristämässä aseviennin kriteerejä Lähi-itään räjähdysherkästä tilanteesta ja käynnissä olevista sodista johtuen. Kansainvälisen asevientisopimuksen mukaan aseita ei pidä viedä sotaa käyviin maihin. Myös Euroopan unioni on ollut Haataisen mukaan yksimielinen, että näin ei pitäisi toimia.

– Aseviennin valvontaa koskeva Safer Globe -raportti osoittaa, että Suomen aseviennissä tapahtunut iso kasvu on kohdistunut Lähi-itään maihin, jotka käyvät sotaa Jemenissä. Vuodesta 2015 käynnissä ollut sota on ollut siviilien näkökulmasta erittäin traaginen.

Lisää aiheesta

Meidän pitäisi olla etunenässä rakentamassa rauhaa.

Haataisen mukaan Suomen pitää noudattaa kansainvälisiä sitoumuksiaa, että se voi vaatia samaa muilta.

– Kyllä Suomen pitää kantaa vastuunsa. Asevientiä voidaan tehdä, mutta pitää tarkkaan katsoa minne aseita viedään. Ei voi olla oikein, että Suomi vie aseita maihin, jossa niitä saatetaan käyttää myös siviilejä vastaan.

– Meidän pitäisi olla etunenässä rakentamassa rauhaa sotaa käyviin maihin kuten Syyriaan ja Jemeniin, joissa on valtava riski tilanteen eskaloitumiseen, ei viedä konfliktin osapuolille aseita.

Niinistö vakuutti, ettei Suomen viemiä lennokkialustoja ole käytetty Jemenin sodassa tai ihmisoikeusrikkomuksiin. Häneltä tivattiin salista mihin hän perustaa tietonsa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE