Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Puolustusvoimat kohutuista maakaupoista: “Järjestelyt turvallisuuden osalta mitoitetaan pahimman realistisen uhkakuvan mukaan”

Demokraatti kysyi puolustusvoimien näkemystä maakauppauutisointiin, jossa on kiinnitetty huomiota venäläisten hankkimiin tontteihin Suomessa. Osa tonteista sijaitsee lehtitietojen mukaan puolustusvoimien alueiden naapurissa. Puolustusvoimien turvallisuuspäällikkö, everstiluutnantti Hannu Koivisto kommentoi asiaa sähköpostitse. Hän ei ole asiasta huolissaan.

– Enemmän huolissaan turvallisuuden osalta ollaan, kun naapurin henkilöllisyydestä ei ole täyttä varmuutta, Koivisto sanoo.

Koiviston mukaan vastausta ei voi tulkita niin, että venäläisten omistajien henkilöllisyys olisi puolustusvoimien tiedossa.

Puolustusvoimat suunnittelee hänen mukaansa joka tapauksessa tärkeiden kohteiden ja toimintojen suojauksen riippumatta siitä, kuka kullakin ajan hetkellä omistaa lähellä olevia kohteita. Omistukset voivat vaihdella nopeasti.

Luotamme Supon ammattitaitoon omien tehtäviensä täyttämisessä.

– Toimipisteidemme naapureiden (omistajien, vuokraajien tai muun käyttöoikeuden saaneiden) kansallisuuden reaaliaikaiseen seurantaan vaikuttaa muun muassa se, että kiinteistön omistus voi vaihtua vaikka päivittäin, jos halutaan ettei se paljastu. Omistuksen peittämisen voidaan käyttää bulvaaneja. Siksi järjestelyt turvallisuuden osalta mitoitetaan pahimman realistisen uhkakuvan mukaan.

Koivisto korostaa puhuvansa naapureista yleisellä tasolla, koska kiinteistökauppoja tehdään kymmeniä tuhansia vuodessa.

Lisää aiheesta

Suojelupoliisin mukaan Suomessa havaitaan jatkuvasti toimenpiteitä, joilla valmistaudutaan kriisitilanteessa vaikuttamiseen. Lisäksi Supo epäilee, että ulkomaalaisten Suomesta ostamia kiinteistöjä saatetaan käyttää tunnuksettomien joukkojen majapaikkoina. Koivisto ei halua arvioida Supon lausuntoa tarkemmin.

– Supon arvioon ei minulle ole muuta kommentoitavaa kuin se, että luotamme Supon ammattitaitoon omien tehtäviensä täyttämisessä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE