Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Pussy Riot -aktivisteja syytetään jalkapallofinaalin keskeyttäneestä mielenilmauksesta

Venäjällä viranomaiset syyttävät neljää punk- ja aktivistiryhmä Pussy Riotin jäsentä sunnuntaisen jalkapallofinaalin keskeyttäneestä mielenilmauksesta Moskovassa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Aktivisteja syytetään urheilutapahtumien katsojille tarkoitettujen sääntöjen rikkomisesta sekä pukeutumisesta poliisin univormuihin. Rikkomuksista voidaan määrätä sakkorangaistuksia, kertoo BBC.

Kolme naista ja yksi mies säntäsi kentälle Ranskan ja Kroatian välisen finaalin toisen jakson alkupuolella. Yksi heistä tosin taklattiin jo sivurajalla. Aktivistit olivat pukeutuneet vaatteisiin, jotka muistuttivat poliisin univormua. Yksi naisista ehti läpsäistä ylävitosen ranskalaisen tähtipelaajan Kylian Mbappen kanssa ennen kuin toimitsijat veivät aktivistit mukanaan.

Pussy Riot kertoi maanantaina Facebook-sivuillaan, että kentälle juosseet aktivistit olivat olleet poliisin kuulusteltavina ilman asianajajaa. Heidän mukaansa pidätetyille ei myöskään ollut järjestetty maanantain vastaiseksi yöksi esimerkiksi tiloja nukkumiseen.

Esiintyminen katedraalissa nosti ryhmän julkisuuteen.

Pussy Riot kertoi lausunnossaan, että tempauksella he vaativat muun muassa kaikkien poliittisten vankien vapauttamista sekä poliittisen kilpailun sallimista Venäjällä.

– Tarvitsemme poliittista kilpailua – mahdollisuutta osallistua maan elämään ja tulla valituksi – kaikille, aktivistit kertovat Youtubessa julkaisemallaan videolla.

Pussy Riot nousi kuuluisuuteen helmikuussa 2012, kun ryhmän kolme jäsentä esiintyi moskovalaisessa katedraalissa. He saivat elokuussa 2012 kahden vuoden vankeustuomion huliganismista. Yhden tuomio muutettiin myöhemmin ehdolliseksi, ja kaksi armahdettiin loppuvuonna 2013 uuden armahduslain perusteella.

Jäsenet ovat valittaneet tästä tuomiosta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, jonka ratkaisua asiassa odotetaan piakkoin.

Valitus koskee myös heidän kohteluaan pidätysaikana ja oikeudenkäynnissä. Naisten mukaan heitä muun muassa pidettiin nöyryyttävissä oloissa ja yhteydenpitoa asianajajiin vaikeutettiin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE