Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Putin pilkkasi länsimaiden syytöksiä jorinaksi – Britannian pääministeri uhkasi kovemmilla otteilla

Presidentti Vladimir Putin kehottaa johtavien teollisuusmaiden G7-ryhmää aloittamaan yhteistyön Venäjän kanssa uudelleen. Hän pilkkaa länsimaiden syytöksiä Venäjää kohtaan jorinaksi.

Putin kommentoi toimittajille Kiinan-vierailullaan, että jorina olisi syytä lopettaa ja pitäisi siirtyä oikeisiin asioihin. Hän myös toisti Kremlin näkemyksen, ettei syytöksille Venäjän osallisuudesta ex-agentin myrkyttämiseen Britanniassa ole esitetty todisteita.

Putin ilmoitti olevansa valmis tapaamaan presidentti Donald Trumpin heti kun Yhdysvallat on valmis kokoukseen.

Johtavien teollisuusmaiden G7-ryhmä koventaa otteitaan Venäjää vastaan, jos se jatkaa sekaantumistaan muiden maiden sisäisiin asioihin, sanoi Britannian pääministeri Theresa May Kanadassa BBC:n mukaan.

“Mielestäni se olisi hyväksi Venäjälle, Yhdysvalloille ja kaikille nykyisen G7:n maille.”

May sanoi, että länsimaat lähettävät “selkeän viestin, ettei tällaista vahingollista toimintaa hyväksytä koskaan”. BBC:n mukaan hän pyrki kokouksessa vahvistamaan yhteistä rintamaa Venäjää vastaan.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ei kuitenkaan ollut samalla linjalla. Hän toisti lauantaina, että Venäjä pitäisi saada ryhmään takaisin ja G8 olisi parempi kuin G7.

– Mielestäni se olisi hyväksi Venäjälle, Yhdysvalloille ja kaikille nykyisen G7:n maille.

Venäjä jätettiin ryhmän ulkopuolelle, kun se valtasi Krimin niemimaan Ukrainalta. Muut G7-maat eivät edes harkitse Venäjän ottamista takaisin.

– Jotta voitaisiin käydä keskusteluita Venäjän tulevaisuudesta tämän ryhmän suhteen, heidän olisi muutettava toimintatapojaan, May sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE