Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Putin puolustaa Trumpia – “Ei paljastanut salaisuuksia tapaamisessa”

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump ja Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov tapasivat toukokuun alussa Washingtonissa.

Venäjän presidentti Vladimir Putin on valmis antamaan nauhoitteen Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin ja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin keskustelusta Yhdysvaltain kongressille ja senaatille. Putin kommentoi asiaa tänään lehdistötilaisuudessa Moskovassa.

Washington Post -lehti uutisoi tiistaina Trumpin paljastaneen salaisia tietoja Venäjän ulkoministerille ja suurlähettiläälle Valkoisessa talossa viime keskiviikkona. Lehden mukaan Trump oli kertonut venäläisille terrorijärjestö Isisiä koskevia tietoja.

Putinin mukaan Trump ei paljastanut salaisuuksia tapaamisessa. Lehdistötilaisuudessa Putin vitsaili nuhtelevansa Lavrovia siitä, että tämä ei kertonut saamiaan salaisia tietoja eteenpäin.

– Lavrov ei jakanut näitä salaisuuksia minun eikä Venäjän tiedustelupalvelun kanssa. Se on huono juttu häneltä, Putin sanoi.

Putinin sanoi paljastusväitteiden levittelijöiden olevan joko tyhmiä tai vaarallisia.

– Joko he eivät ymmärrä vahingoittavansa omaa maataan ja ovat yksinkertaisesti tyhmiä tai sitten he ymmärtävät kaiken ja ovat vaarallisia ja korruptoituneita.

Trump itse on puolustautunut sanomalla, että hänellä oli täysi oikeus jakaa tietoa Venäjän kanssa.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE