Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Putin tapaa Niinistön Kultarannassa

Venäjän presidentti Vladimir Putin vierailee tänään Suomessa. Hän tapaa Naantalin Kultarannassa presidentti Sauli Niinistön. Presidenttien on tarkoitus keskustella maiden kahdenvälisistä suhteista ja ajankohtaisista kansainvälisistä kysymyksistä, kuten brexitistä, Venäjän ja Turkin suhteista, Ukrainan kriisistä sekä Syyrian ja Lähi-idän tilanteesta.

Edellisen kerran Putin oli Suomessa kolme vuotta sitten. Hänen tapaamisensa länsimaisten johtajien kanssa ovat harventuneet Krimin valtauksen ja Ukrainan sodan vuoksi. Eräiden kansainvälisten kokousten, kuten Pariisin ilmastokokous ja YK:n yleiskokous, lisäksi hän käynyt muutamia kertoja eri Euroopan maissa.

Naantaliin on luvassa myös Putinin vastainen mielenosoitus. Puxit – Putin ulos -nimellä kulkevan mielenilmauksen järjestää Vapaa Venäjä -verkkojulkaisu. Sen Facebook-sivuille tehtyjen ilmoittautumisten perusteella mielenosoitus näyttää jäävän pieneksi.
Mielenilmauksesta kertoi ensin Iltalehti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE