Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Puuliiton Nilosaari: Hallituksen on käännettävä koulutuskurssinsa

Puuliiton puheenjohtaja Jari Nilosaari.

Puuliiton puheenjohtajan Jari Nilosaaren mukaan Juha Sipilän (kesk.) hallituksen koulutuspoliittinen leikkauslinja tulee toteutuessaan johtamaan merkittäviin ongelmiin kaikilla koulutusasteilla. Savonlinnassa lauantaina 3. syyskuuta Kaakkois-Suomen Sosialidemokraattien 110-vuotisjuhlassa puhunut Nilosaari kiinnitti huomionsa erityisesti ammatilliseen ja työvoimapoliittiseen koulutukseen.

– Hallituksen kaavailemat 190 miljoonan euron leikkaukset ammatilliseen koulutukseen tulevat johtamaan kestämättömään tilanteeseen tulevaisuudessa. Suuresti ihmettelen, miksi ammatilliseen koulutukseen vuoden 2018 aikana toteutettavaksi suunniteltua rakenneuudistusta ei viedä ensin ja ennen muita säästötoimenpiteitä läpi, jotta sen kautta syntyvät hyödyt ja säästöt voitaisiin ottaa huomioon, ja siltä pohjalta pohtia ammatillisen koulutuksen resursointia uudemman kerran.

– Työvoimapoliittisen koulutuksen järjestäminen täytyy pitää työ- ja elinkeinoministeriön alaisuudessa eikä siirtää sitä opetus- ja kulttuuriministeriölle, minkä suunnitteluun viittaavia tietoja on ollut liikkeellä. Työttömät tarvitsevat työllistymiseen johtavaa nopeasti järjestettävää työvoimapoliittista koulutusta, mistä Kemijärven uuden tuotantolaitoksen työntekijöiden kouluttaminen on hyvä esimerkki. Tämänkaltaista työmarkkinoiden toimivaa täsmäkoulutusta ei pidä vaarantaa, Nilosaari sanoi.

Koulutuksen rahoittamisessa Nilosaari ehdotti pohdittavaksi ennen muuta suurten yritysten osallistumisen lisäämistä.

– Suuriin yritystukiin pitää saada ehto, joka ohjaa enemmän voittoja kotimaan investointeihin ja koulutukseen vaikkapa verotuksen kautta. Suomi ei lähde nousuun valtiota tai työntekijöitä kynimällä, vaan myös antamalla tuloksesta maalle, joka on mahdollistanut yritysten toiminnan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE