Politiikka

Pyhärannan maastopalo on rajattu – tilanne voi pahentua, jos tuuli yltyy

lehtikuva / roni lehti
lehtikuva / roni lehti
lehtikuva / roni lehti

Pyhärannassa Varsinais-Suomessa kytevä maastopalo on saatu rajattua, kertoo pelastuslaitos. Palo kytee metsäisellä ja kallioisella 70–80 hehtaarin alueella, ja sammutustöiden arvioidaan kestävän huomiseen.

Rantatie eli paikallistie 1960 on suljettu, mutta muuta haittaa liikenteelle ei toistaiseksi ole. Paloalue on ympäröity vesilinjoilla, kertoo päivystävä päällikkö Kari Alanko.

– Tilanne on hyvä, eli tuuli on lähes tyyni. Jos se nousee, niin on vaarana, että se lähtee kytöpesäkkeiden avulla uuteen lentoon.

Pelastuslaitos seuraa tarkasti säätiedotuksia. Pahinta olisi mereltä mantereelle päin tuleva tuuli.

Paikalla sammutustöissä on noin 200 ihmistä, ja paloa sammutetaan myös helikopterilla. Palomiesten lisäksi paikalla on poliiseja, vapaaehtoisia ja Puolustusvoimien henkilöstöä.

– Nyt vaan jatketaan tätä ankaraa sammutustyötä. Täällä on äärimmäisen kuumat ja raskaat olosuhteet, Alanko kertoo.
Savu saattaa haista, mutta siitä ei ole Alangon mukaan muuta haittaa lähialueen asukkaille.

Kylätalosta tuli palomiesten ruokailupaikka.

Keskiviikkoiltana lähialueelta evakuoitiin 20 asuinrakennusta, mutta uusia evakuointeja ei sittemmin ole tarvinnut tehdä. Suurin osa evakuoiduista pääsi sukulaisten ja ystävien luokse, kertoo Pyhärannan vt. kunnanjohtaja Katja Törrönen.

Muutama ikääntynyt evakuoitu kuljetettiin paikalliseen hoivakotiin, ja muutama pariskunta yöpyi kunnalle kuuluvassa talossa.

– Se tuli osoitettua, että avuntarjouksia tuli todella paljon, erilaisista järjestöistä ja yksityiset olivat valmiita majoittamaan ihmisiä.

Vapaapalokunta ja kyläläiset järjestivät keskiviikkona Santtion kylään kylätalo Mainingille palopaikan lähelle palomiehille ruokailua. Kunta aikoo järjestää myös kriisiapua sitä tarvitseville.

Palon syttymissyystä ei ole vielä tietoa. Poliisi tutkii asiaa.

Palon sammuttaminen kestää kauan, koska kytöpesäkkeitä on paljon ja niiden sammuttaminen esimerkiksi kallionkoloista vienee huomiseen.

– Isolla porukalla ollaan, ja menee todennäköisesti tämä ja vielä huominenkin päivä, Alanko sanoo.

Palopaikka on Pyhärannan keskustasta muutaman kilometrin pohjoiseen. Hälytys siitä tuli keskiviikkona alkuillasta.
Varsinais-Suomessa, kuten lähes koko maassa, on voimassa metsäpalovaroitus.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 41 Demokraatti
TIEDUSTELULAIN ABC - Mitä tavallisen ihmisen pitää tietää?
LÄHIÖELÄMÄÄ - Selma Vilhunen teki rosoisen nuoriselokuvan
TARJA HALONEN - YK:n tulisi toimia pienemmällä budjetilla
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat


Uusimmat