”Radikaali hyppäys aiempaan linjaan”– kokoomusministeri onnistui yllättämään iloisesti SAK:n

Kuva: Kari Hulkko

Kokoomus suitsuttaa palkansaajakeskusjärjestö SAK:n mallia perhevapaiden uudistamisessa. SAK on omissa esityksissään korostanut perheiden valinnanvapautta ja työelämän tasa-arvoa.

– Tähän asti perustavimmanlaatuisen pohdinnan perhevapaista on tehnyt SAK. Sen malli joustavoittaisi perhevapaita ja antaisi perhevapaiden palikat vanhempien koottavaksi, opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) ja kokoomuksen naisten liiton puheenjohtaja Sofia Vikman kehuvat HS:n mielipidesivulla.

Ekonomisti Ilkka Kaukoranta SAK:sta sanoo yllättyneensä ”jonkin verran” kokoomuksen kannasta.

– Yksittäiset edustajat ovat olleet meidän mallista hyvinkin innoissaan.

Hän pitää silti ministerin ulostuloa ”radikaalina hyppäyksenä suhteessa kokoomuksen aiempaan linjaan”.

– Mutta tosi kiva, että puolueena meidän kehittämää malliamme kehuvat ja haluavat sen pohjalta lähteä, Kaukoranta iloitsee.

Perussuomalaisilta on tullut aika selvää viestiä, että kotihoidontukeen ei saisi koskea.

SAK:n mallin ydin on uudistaa perhevapaiden rakenteita ilman, että se maksaisi maltaita. Tavoitteena on parantaa perheiden yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa, työllisyyttä ja perhevapaiden joustavuutta.

SAK on esittänyt muun muassa, että perheet saisivat saman tukisumman riippumatta siitä, miten ja koska he käyttävät hoitorahan. Kaukoranta kirjoitti aiemmin blogissaan, että ”vanhemmat voisivat pidentää lapsen kotihoitoa puolittamalla tuen”.

Ilkka Kaukoranta huomauttaa, että useimmissa perhevapaamalleissa tavoitteet – perheiden tasa-arvo ja yhdenvertaisuus – ovat yhteisiä.

– Mutta ongelmana ovat niihin ympätyt lisäsatsaukset, jotka tekisivät malleista niin kalliita, ettei niihin löytyisi rahaa lyhyellä aikavälillä.

SAK:n malli nojaa kustannustehokkaaseen rakenteiden uudistamiseen, josta kalliit lisäsatsaukset on riisuttu pois.

Kokoomus on pitänyt Grahn-Laasosen mukaan esillä mallia, jossa ansisidonnainen perhevapaa kestäisi pidemmän ja kotihoidon tuki lyhyemmän ajan.

Kokoomus on perustanut oman työryhmänsä perhevapaajärjestelmän uudistamiseksi. Kaukoranta pohtii, millaista vastakaikua SAK:n malliin tukeutuva kokoomus saanee hallituksen sisällä.

– Perussuomalaisilta on tullut aika selvää viestiä, että kotihoidontukeen ei saisi koskea. Mutta keskustasta on tullut rohkaisevia puheenvuoroja, hän arvioi.

Muun muassa peruspalveluministeri Juha Rehula ja hänen seuraajansa Annika Saarikko näyttäisivät olevan halukkaita uudistamaan perhevapaita – tai ainakin valmistelemaan uudistusta vielä tällä vaalikaudella.

Mitä jos hallitus ei pääse perhevapaissa ratkaisuun? Kaukoranta toteaa, että toki pienempikin remontti olisi mahdollinen. Vanhempainpäivärahojen rakenteita voisi uudistaa koskematta kotihoidontukeen, mutta…

– Nyt olisi fiksuinta katsoa kokonaisuutta, Ilkka Kaukoranta toivoo.

Lauri Lyly SDP:n kuntavaaliehdokkaaksi Tampereella

Kuva: Lehtikuva
Lauri Lyly (sd.) asettuu ehdolle Tampereella.

SAK:n entinen puheenjohtaja Lauri Lyly asettuu SDP:n kuntavaaliehdokkaaksi Tampereella. Asiasta kertoi Pirkanmaan Sosialidemokraatit tiedotteessaan.

Lyly kertoo haluavansa keskittyä muun muassa uusien työpaikkojen luomiseen Tampereella ja Pirkanmaalla.

Lyly toimi SAK:n puheenjohtajana 2009–2016 ja ennen sitä SAK:n edunvalvontaosaston johtajana ja Sähköalojen ammattiliiton puheenjohtajana.

Lyly on aiemmin ollut valtuutettuna Loviisassa 1980-luvulla.

Täydennetty viimeisellä lauseella.

Keskustelua aiheesta

Työllisyysaste karvan verran parempi kuin vuosi sitten – nousua 0,2 prosenttiyksikköä

Maamme työllisyysaste nousee tuskastuttavan hitaasti.

Työllisyysaste oli tammikuussa 67 prosenttia, kun vuosi sitten se oli 66,8 prosenttia, kertoo Tilastokeskus. Työllisyyslukemat ovat edelleen kaukana hallituksen 72 prosentin tavoitteesta.

Työllisiä oli tammikuussa 6 000 enemmän kuin vuotta aiemmin.

AVAINSANAT

Eläkkeensaajilta tuleville kuntapäättäjille viisi vinkkiä: ”Toimi näin”

Kuva: Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto
Eläkkeensaajien Keskusliitto muistuttaa, että eläkkeensaaja on aktiivinen toimija.

Eläkkeensaajien Keskusliiton kuntavaaliteesit perustuvat huomioihin siitä, millaista on elämä hyvinvoivassa kunnassa. Samat asiat tulevat pätemään myös vuoden 2019 alusta voimaan tulevan sote- ja maakuntauudistuksen aikaan.

Tuleva sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus vuoden 2019 alusta tulee muuttamaan rakenteita ja toimintatapoja merkittävästi. Uudistuksessa sote-palvelut palvelut siirtyvät maakuntien järjestämisvastuulle, pois kunnasta. Kunnassa on vankka kuntalaisen arjen tuntemus ja tosiasiallisesti mahdollisuus kehittää ja varmistaa sote-palveluita vielä pitkään.

– Kunnissamme on oltava ikääntyneiden kuntalaisten tarpeita tuntevia ja ymmärtäviä päättäjiä. Heidän on varmistettava tiedon siirtyminen maakuntaan tulevassa suuressa uudistuksessa, toteaa Eläkkeensaajien Keskusliiton puheenjohtaja Matti Hellsten.

EKL:n vinkit hyvinvoivaan kuntaan ikäihmisen kannalta ovat seuraavat:

Hyvinvoivassa kunnassa

1. Asumisen ennakointia pidetään tärkeänä niin yksilöille kuin yhteiskunnalle

2. Otetaan huomioon myös ne, joita digitalisaatio ei tavoita

3. Panostetaan eläkeläistoimintaan ja ikäihmisten aktivointiin

4. Eläkkeensaajan avuntarpeeseen vastataan ja palvelut ovat aidosti saavutettavissa

5. Eläkkeensaaja on aktiivinen toimija, jota kuunnellaan

– Edellä mainitut teesimme ovat ikääntyneiden kuntalaisten ja heitä edustavien järjestöjen kannalta elintärkeitä. Toivottavasti kuntavaaleissa valittavat, sekä tulevien maakuntahallintojen päättäjät ottavat ne ohjenuorakseen päätöksiä tehdessään, päättää puheenjohtaja Hellsten

Nyt puhuvat ruotsalaispoliisit: ”FOX vääristeli”

Kuva: AFP PHOTO/ Timothy A. Clary
Mielenosoittajat marssivat New Yorkissa viettäessään "Ei minun presidentti" -päivää. 

Ruotsalaispoliisit, jotka esiintyvät paljon huomiota saaneessa filmintekijä Ami Horowitzin dokumentissa, ovat sanoneet, että heidän sanomisiaan esitettiin dokumentissa väärissä asiayhteyksissä. Poliisit kommentoivat asiaa muun muassa Aftonbladetille.

Dokumentti nousi otsikoihin, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi viitanneensa Fox Newsille esitettyyn Horowitzin haastatteluun puhuessaan Ruotsin tapahtumista.

Poliisien mukaan heidän vastauksiansa on liitetty dokumentissa kysymyksiin, joita Horowitz ei kysynyt heiltä. Poliisi kertoivat Aftonbladetille luulleensa, että dokumentin oli määrä käsitellä jengirikollisuutta.

Poliisit eivät ole olleet yhteydessä Horowitziin asiasta.

Asiasta myös uutisoinut Dagens Nyheter kertoo, ettei ole tavoittanut Horowitzia kommentoimaan asiaa.

 

AVAINSANAT

Haluatko Suomen Natoon? – sitten kuulut todella piskuiseen vähemmistöön

Kuva: Lehtikuva
Turhaan heiluu Nato-lippu. Suomalaiset eivät sinne halua.

Lähes 40 prosenttia toivoo, että Suomi pysyisi sotilaallisesti liittoutumattomana. Tämä ilmenee Reserviläisliiton KantarTNS:llä teettämästä kyselystä, johon vastasi reilut tuhat suomalaista.

Toiseksi parhaana keinona järjestää Suomen puolustus pidettiin EU:n piirissä tapahtuvan sotilaallisen yhteistyön laajentamista ja kehittämistä. Sitä kannatti noin neljännes vastaajista.

Reilu kymmenesosa haluaisi puolustusliiton Ruotsin kanssa, ja samoin reilu kymmenesosa valitsisi Nato-jäsenyyden.