Turva – Hymy

”Radikaalisti on muuttunut perussuomalaiset tämän puoluekokouksen jälkeen” – SDP:n Rinne arvioi Halla-ahon linjauksia

Kuva: Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne keskusteli perussuomalaisten entisen puheenjohtajan Timo Soinin ja kansanedustajien Erkki Tuomioja (sd.) ja Ilkka Kanerva (kok.) kanssa Kultarannassa sunnuntaina.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kuunteli perussuomalaisten uuden puheenjohtajan Jussi Halla-ahon linjapuhetta tarkalla korvalla. Sen sävy verrattuna väistyvän puheenjohtajan Timo Soinin jäähyväispuheeseen oli jäätävän selkeä.

– Soini korosti jakamatonta ihmisarvoa, tasa-arvoa ja inhimillisyyttä. Eihän Halla-ahon puheessa ollut viitteitäkään siihen suuntaan, Rinne pisti merkille.

Rinteen mielestä Halla-ahon arvopohja paljastui siitä, mihin keskittyi puheessaan.

– Hän kritisoi lähinnä maahanmuuttoa ja Euroopan unionia, joissa näki kaikki Suomen ongelmien juuret.

Rinne toivoi, että Halla-aho olisi avannut sitä, kuinka puuttuisi puheenjohtajana Suomen suuriin ongelmiin.

– Hän ei ottanut millään lailla kantaa esimerkiksi siihen, miten Suomen eriarvoistuminen katkaistaan, millä tavalla työmarkkinoita kehitetään, miten sote-uudistusta viedään eteenpäin tai miten tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen yhteiskunta rakentuu, SDP:n puheenjohtaja ihmettelee.

Se on nyt hallituspuolueiden käsissä, ollaanko yhtä perhettä vai ei.

Rinne muistuttaa, että SDP on rakentanut reilut sata vuotta Suomea oikeudenmukaisuuden, tasa-arvon, solidaarisuuden ja jakamattoman ihmisarvon pohjalta.

Halla-aho väitti puheessaan, että perussuomalaiset ei ole muuttumassa mihinkään, koska hänen linjansa on kirjattuna 2015 eduskuntavaaliohjelmaan.

– Kun kuunteli hänen linjapuhettaan ja muistaa, mitä hän on puhunut ja miten toiminut tähän mennessä, niin radikaalisti on muuttunut perussuomalaiset tämän puoluekokouksen jälkeen, Rinne huomauttaa.

Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä ja kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo tapaavat huomisaamuna perussuomalaisten uuden puheenjohtajan. Sipilän mukaan keskustelun perusteella selviää, jatkuuko hallitusyhteistyö.

Rinne ei halua arvioida etukäteen, miten käy.

– Se on nyt hallituspuolueiden käsissä, ollaanko yhtä perhettä vai ei.

Vasemmistoliitto ja vihreät ovat vaatineet jo uusia eduskuntavaaleja. Rinne ei hötkyilisi asiassa.

– Antaa nyt hallituspuolueiden selvittää ensin tilanne keskenään. Ja katsotaan sitten, mihin tämä lähtee kulkemaan. Huomenna on todella jännittävä päivä, Antti Rinne toteaa.

Valkoisesta talosta raju purkaus – lehdistöpäällikkö haukkuu ”luusereiksi”

Kuva: Lehtikuva

Valkoisen talon lehdistöpäällikkö Sarah Sanders kuvailee Valkoisen talon tiedotteessa senaatin demokraatteja vastahakoisiksi luusereiksi. Hänen mukaansa he laittoivat politiikan muun muassa kansallisen turvallisuuden ja haavoittuvassa asemassa olevien lasten edelle.

Sanders sanoo, että laittomien maahanmuuttajien asemasta ei neuvotella sillä aikaa, kun ”demokraatit pitävät laillisia kansalaisia panttivankeina edesvastuuttomien vaatimustensa takia”.

Hänen mukaansa senaatin demokraatit käyttäytyvät kuin vastahakoiset luuserit, eivät kuten lainsäätäjät. Hän sanoo tiedotteessa, että heti kun demokraatit alkavat maksaa armeijan kustannuksia, neuvottelut maahanmuuton uudistamisesta voidaan aloittaa.

Yhdysvaltain liittovaltion hallinto suljettiin tänään kello seitsemältä aamulla Suomen aikaa, sillä senaatti ei päässyt sopuun maan budjetista.

Sandersin tiedotteesta uutisoi muun muassa CNN.

AVAINSANAT

Ministeri lyttää Suomen politiikan maan rakoon: ”Et voi luottaa mihinkään”

Kuva: Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto

Sinisten puheenjohtaja, eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho on tyytymätön politiikan tekoon Suomessa. Hän vaatii muutosta asiaan.

”Suomen politiikassa voit luottaa vain yhteen asiaan: et voi luottaa mihinkään.”

Terho kirjoittaa blogissaan, että mikään sovittu ei pidä, ellet valvo kellon ympäri, että niin tapahtuu.

”Asioista kyllä neuvotellaan ja kompromisseja tehdään, mutta kaikkea toisten puolueiden eri ohjelmiin saamia päätöksiä viivytetään, vesitetään ja perutaan, ellet joka hetki seuraa ja uhkavaatimuksin ryyditettynä edellytä sovitun toteuttamista.”

Terhon mukaan mikään ei myöskään pysy luottamuksellisena.

”Asioita vuodetaan medioille nimettömänä, aina kun siitä vain voidaan saada jonkinlaista puoluepoliittista hyötyä.”

Terho ei ihmettele, että politiikka herättää kielteisiä mielikuvia kansalaisissa.

”Voin kokemuksesta sanoa, että kun tavallinen kansalainen lähtee politiikkaan, ensimmäiset vuodet menevät totuuden oivaltamiseen, seuraavat vuodet järkytyksestä toipumiseen. Kaikkein vaikeinta ja samalla tärkeintä on, ettei ryhdy tähän samaan peliin sen opittuaan, vaan haluaa tehdä asioita eri lailla. Se on ainoa toivo muutoksesta.”

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

KSML: Vapaaehtoisesti Suomesta kotimaihinsa palanneiden turvapaikanhakijoiden määrä laski selvästi

Kuva: Lehtikuva / Vesa Moilanen

Vapaaehtoisesti maasta poistuneiden turvapaikanhakijoiden määrä laski viime vuonna kolmanneksella, uutisoi Keskisuomalainen.

Vapaaehtoisesti Suomesta kotimaihinsa palanneiden määrä laski, vaikka paluun tukisummia korotettiin.

Viime vuonna kotimaahansa palasi taloudellisesti tuetun paluuohjelman avulla 1 422 turvapaikanhakijaa. Toissa vuonna heitä oli 2 113.

Maahanmuuttoviraston ylitarkastajan Mari Heleniuksen mukaan kolmanneksen vähennystä voidaan pitää hienoisena pettymyksenä.

– Korotuksen jälkeen kiinnostus ja kyselyt vapaaehtoista paluuta kohtaan nousivat jonkin verran syys-, loka- ja marraskuussa, mutta kääntyivät jyrkkään laskuun joulukuussa.

Vapaaehtoisesti kotimaahansa palaava turvapaikanhakija-aikuinen voi saada hyödyketukea nyt enintään 2 500 euron edestä, kun summa aiemmin oli 1 500 euroa. 2 500 eurosta 200 euroa maksetaan käteisenä ja loput hyödykkeinä.

Palaajista noin kolme neljästä on irakilaisia turvapaikanhakijoita. Suurin osa palaajista on miehiä. Valtaosa palaajista palaa yksin.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Minna Helle jätti sovintoehdotuksen kello 00.45

Kuva: Lehtikuva / Jussi Nukari

Valtakunnansovittelija Minna Helle on jättänyt sovintoehdotuksen mekaanisen metsäteollisuuden työriitaan. Teollisuusliitto ja Metsäteollisuus vastaavat valtakunnansovittelijan ehdotukseen tänään kello 19 mennessä.

Osapuolet voivat joko hyväksyä tai hylätä valtakunnansovittelijan ehdotuksen. Jos molemmat osapuolet hyväksyvät ehdotuksen, peruuntuvat ilmoitetut työnseisaukset. Jos jompikumpi tai molemmat osapuolet hylkäävät ehdotuksen, työnseisaukset alkavat erittäin todennäköisesti maanantaiaamuna kello kuusi, valtakunnansovittelijan verkkosivuilla kerrotaan.

Teollisuusliitto on ilmoittanut kahdesta mekaanista metsäteollisuutta koskevasta työnseisauksesta. Toinen on ilmoitettu alkavaksi maanantaina ja kestävän viikon. Toisen on ilmoitettu alkavan helmikuun 5. päivä ja kestävän myös viikon.

Helle jätti sovintoehdotuksen viisitoista minuuttia ennen kello yhtä yöllä. Työriidan sovittelua oli jatkettu perjantaista aamu yhdestätoista alkaen.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Työttömiä patistelevassa raippamallissa vielä tämäkin puute, kertoo Lännen Media

Työttömien aktiivimallissa on puute, joka vähentää sen tehoa kaikkein vaikeimmin työllistyvien suomalaisten kohdalla, uutisoi Lännen Media.

Toimeentulotukea saavat työttömät saavat saman määrän rahaa kuukaudessa jatkossakin, vaikka he eivät täyttäisi aktiivimallin ehtoja, Kansaneläkelaitos kertoo Lännen Medialle. Tämä johtuu siitä, että kun aktiivimalli leikkaa työttömyysetuutta, toimeentulotukea nostetaan tismalleen samalla rahasummalla.

Toimeentulotukea sai marraskuussa hieman yli kolmasosa Kelan tilastoimista työttömistä. Kaikkiaan heitä oli noin 77 500.

Lisäksi 18–64-vuotiasta suomalaista 80 000 sai toimeentulotukea ilman Kelan työttömyysetuutta. Osa heistä voi olla ammattiliiton työttömyyskassan ansiosidonnaisella päivärahalla, jolloin aktiivimallin tehokkuus heikkenee heidänkin kohdallaan.

Valtiovarainministeriöstä myönnetään Lännen Medialle, ettei aktiivimalli toimi ihanteellisesti toimeentulotukiasiakkaiden tapauksessa.

– On totta, että viimesijainen toimeentulotuki syö osan aktiivimallin vaikutuksesta, mutta osa toimeentulotuen saajista on jo nyt aktivointitoimenpiteiden kohteena, kertoo ministeriön erityisasiantuntija Ulla Hämäläinen.

AVAINSANAT