Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Rahapaja puolustautuu kohun keskellä – “Juhlarahat lyödään valtiovarainministeriön päätöksestä”

Juhlaraha pohjautuu Työväenarkiston valokuvaan. Sarjan suunnittelijalle Ilkka Suppaselle se viesti kaikista kuvista selkeimmin kansalaissodan luonnetta. (Digitaalivedos mustavalkovalokuvasta.)

Itsenäisen satavuotiaan Suomen kunniaksi lyödään viiden juhlarahan sarja, jonka aloittaa 18.5. julkaistava vuosikymmeniä 1917-1939 muistava juhlaraha. Juhlaraha ei ole vielä myynnissä.

Itsenäisyyden vuosikymmenet -juhlarahasarja kertoo Suomen itsenäisyyden ensimmäisestä sadasta vuodesta “saavutusten ja voitettujen vaikeuksien kautta”. Sarjan on suunnitellut Ilkka Suppanen.

– Juhlaraha ei juhlista kansalaissotaa vaan tuo esiin sen, että Suomi selvisi tästä vaikeasta ajasta. Valitsin sarjan ensimmäiseen juhlarahaan tunnuspuolen aiheeksi kansalaissodan, sillä kansalaissota kertoo ajanjakson 1917-1939 merkittävimmästä haasteesta ja siitä toipumisesta. Juhlaraha pohjautuu Työväenarkiston valokuvaan, joka viesti mielestäni kaikista kuvista selkeimmin kansalaissodan luonnetta, Suppanen sanoo Suomen Rahapajan iltapäivällä julkisuuteen toimittamassa tiedotteessa.

Juhlarahan arvopuoli kuvaa vuonna 1938 valmistunutta Helsingin Olympiastadionia.

Juhlarahojen ilme on suunnittelijan näkemys Suomen itsenäisyyden vuosikymmenistä. Suppanen teki Rahapajan mukaan merkittävän taustatyön juhlarahojen suunnittelua varten ja tutki aihetta useiden asiantuntijoiden kanssa.

– Juhlarahasarjan kantava ajatus on siinä, että voimme kohdata historiamme saavutusten ja vaikeuksien kautta: sen historian, joka on tehnyt meistä sellaisia kuin olemme.

Juhlarahasarjassa julkaistaan yhteensä viisi juhlarahaa vuosien 2017-2019 aikana. Vuosikymmeniä 1917-1939 sekä 1940-1959 kunnioittavat juhlarahat julkaistaan vuonna 2017. Vuosikymmeniä 1960-1979 ja 1980-1999 muistavat juhlarahat julkaistaan vuonna 2018. Sarja huipentuu vuonna 2019 julkaistavaan, vuosikymmeniä 2000-2017 kunnioittavaan juhlarahaan.

Lisää aiheesta

Juhlarahat lyödään valtiovarainministeriön päätöksestä, muistuttaa Rahapaja. Juhlarahojen nimellisarvo, design ja tekniset ominaisuudet vahvistetaan valtiovarainministeriön antamassa asetuksessa.

Orpo: Mauton juhlaraha on vedettävä pois.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) sanoo kuitenkin pitävänsä täysin mauttomana Rahapajan lyömän juhlarahan kuvaa kansalaissodan teloituksista. Hän toivoo, että raha vedetään pois.

Orpon mielestä kuva ei sovi Suomi 100 -juhlavuoden henkeen mitenkään.

– En ymmärrä, miten se (kuva) sopii Suomi 100 -juhlavuoden henkeen, ei siis mitenkään. Ja itse asiassa toivon, että tämä raha vedetään pois, Orpo sanoi tänään  eduskunnan täysistunnon alkaessa STT:n mukaan.

Rahapajan lyömän juhlaraha on herättänyt runsaasti kritiikkiä ja tuohtumusta sosiaalisessa mediassa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE