Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

“Rahoituksesta leikataan pysyvästi ensi vuonna 190 miljoonaa euroa” – tänään tempaistaan ammatillisen koulutuksen säästöjä vastaan

Opiskelua Vallilan ammattikoulussa Helsingissä.

Ammatillisen koulutuksen säästöjä vastustetaan maanantaina oppilaitoksissa. Ammatillisen koulutuksen kehittämisyhdistys Amken mukaan tempaukseen osallistuu ainakin 40 koulutuksen järjestäjää eri puolilla maata.

Opiskelijat, henkilökunta ja koulujen johto kokoontuvat koulujen pihamaille puolen päivän aikaan.

Tempauksen tarkoituksena on tuoda esiin ammatillisen koulutuksen merkitystä muun muassa eri alueiden elinkeinoelämälle. Lisäksi osana tapahtumaa eri paikkakunnilla järjestetään muun muassa esityksiä, seminaareja ja muuta oheisohjelmaa.

Amke kertoo, että ammatillisessa peruskoulutuksessa oli kevään yhteishaussa 45 400 aloituspaikkaa. Yhdistyksen mukaan koulutuksen rahoituksesta leikataan pysyvästi ensi vuonna 190 miljoonaa euroa.

Ensi vuonna ammatillisen koulutuksen rahoitus on 310 miljoonaa euroa, eli 15 prosenttia pienempi kuin se oli vuonna 2013. Amken laskelmien lähteenä ovat valtion talousarviot.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE