Talous

Rahoitusalalla ”pessimisti ei pety, mutta kärsivälliset perivät maan” – Suomen Pankin Olli Rehn: Virtuaalivaluuttoja tulisi käsitellä varovaisesti tai jopa välttää

Lehtikuva / Vesa Moilanen
Lehtikuva / Vesa Moilanen
Lehtikuva / Vesa Moilanen

 

Suomessa tulisi tiivistää Euroopan talous- ja rahaliitto EMU:sta käytävää keskustelua ennen kolmen viikon päästä järjestettävää EU:n huippukokousta, Suomen Pankin johtokunnan jäsen Olli Rehn totesi Finanssialan Finanssi-illassa Helsingissä pitämässään puheessa.

– Maailmanpolitiikan käänteet – Yhdysvaltain alttius protektionismiin, Britannian eristäytyminen, Kiinan vahvistuminen ja Venäjän paluu geopolitiikkaan – korostavat EU:n asemaa liberaalin kansainvälisen järjestyksen puolustajana.

– Euroalueen uudistaminen on osa tätä isompaa savottaa Euroopan poliittisen ja taloudellisen vaikutusvallan vahvistamiseksi.

Hän muistutti, että EU:n toimintakyvyllä on iso merkitys Suomelle

– Elintasomme nousu viimeisen 150 vuoden aikana on perustunut maamme yhdentymiseen maailmantalouteen. Vapaakauppaa ylläpitävä kansainvälinen järjestys on ollut Suomen kasvutarinan kulmakivi. Meille on tärkeää, että Eurooppa on taloudellisesti vahva ja kykenee puolustamaan monenkeskistä järjestelmää ja solmimaan uusia kauppasopimuksia.

Riskialttiita virtuaalivaluuttoja tulisi käsitellä varovaisesti tai jopa välttää.

Rehn puuttui puheessaan myös rahoitusalan murrokseen, joka on jatkuvasti käynnissä alati kiihtyvän digitalisaation myötä.

– Siitä on viime aikoina puhuttu paljon, mutta ei kyllästymiseen asti – tai ainakaan niin ei liene kenelläkään varaa sanoa!

Rehn arvioi, että digitalisaation voi nähdä hyödyttävän koko yhteiskuntaa esimerkiksi reaaliaikaisen maksamisen kehittyessä jatkuvasti.

– Uudistettu maksupalveludirektiivi PSD2 on astunut voimaan, ja sen vaikutukset tulevat näkyviin vähitellen. Maksu- ja selvitysjärjestelmissä on kiistattomia skaalaetuja. Suuret järjestelmät ovat kustannustehokkaita.

Hän huomautti digitalisaation myötä esiintyvän hänen mielestään myös riskejä, kuten virtuaalivaluutat, joita Rehn kuvasi jopa ”hötöksi”. Riskialttiita virtuaalivaluuttoja tulisi Rehnin mukaan käsitellä varovaisesti tai jopa välttää.

Rehn näkee normaaliaikoina olevan elintärkeää, että maksujärjestelmämme on tiiviisti integroitunut Eurooppaan ja globaalisti.

Toisaalta hän korosti, että talletussuoja sen sijaan on edelleen kansallinen.

– Yhdessä muiden euroalueen keskuspankkien kanssa Suomen Pankki korostaa pankkiunionin viimeistelyn merkitystä, etenkin yhteisen talletussuojan toteuttamista, jotta talletuksiin kohdistuva luottamus olisi vahvaa koko euroalueella.

Suomen talouden kuvassa on myös huolestuttavia merkkejä.

Rehn toi puheessaan esiin myös sen, että vaikka Suomessa tuotanto kasvaa ja työllisyys kohenee, maan talouden kuvassa on myös huolestuttavia merkkejä. Kotitalouksien velkaantuminen on hänelle huolista päällimmäisiä.

– Kotitalouksilla on paljon korkoriskiä, sillä kasvava velka on pääosin vaihtuvakorkoista, eivätkä markkinakorot ikuisesti pysy nollatason tuntumassa.

– Finanssivalvonnan johtokunta totesi viimeisimmässä makrovakauspäätöksessään joulukuussa olevansa valmis lainakaton kiristämiseen, jos velkaantumiskehitys edelleen voimistuu. Seuraavan kerran teemme päätöksiä maaliskuun puolivälin jälkeen.

Sitkeä taantuma piti inflaation heikkona.

Rehn kertasi, että EKP:n rahapolitiikka on tukenut elpymistä heikkoina vuosina ylläpitämällä kulutusmahdollisuuksia ja helpottaen lainojen hoitoa. Sitkeä taantuma piti inflaation heikkona.

– Voinee kiteyttää, että rahapolitiikan asteittainen normalisointi ei väijy vielä nurkan takana, mutta häämöttää mahdollisesti horisontissa, riippuen ennen kaikkea hintavakaustavoitteen saavuttamisesta kestävällä tavalla.

Lopuksi Rehn vielä muistutti, että rahoitusalalla, jos missä, nimenomaan hyvät vuodet on osattava käyttää varautumiseen ja siten lujittaa kestävän kasvun perustaa. Varautumisella hän tarkoittaa ennen kaikkea vakauden ja valmiuksien vahvistamista.

– Pessimisti ei pety, mutta kärsivälliset perivät maan. Silloin kun vauhti on oikein kovimmillaan, vaikkapa neljänkympin kohdilla, ei kannata höyrytä huolettomasti, vaan vaihtaa sukset ja parantaa pitoa ja lisätä luistoa viimeiselle kympille.

– Tämä taitaa päteä paitsi olympialadulla myös talouden kestävän kasvun suhteen.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 38 Demokraatti
ANI SUORASUU - Ann Selinille ei ryppyillä
VARAA PAREMPAAN - Eveliina Heinäluoma haluaa herättää puolueet Helsingissä
KUIN ERI PLANEELTA - SDP:n ja hallituksen sote-linjat eivät kohtaa
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat