Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Rahoitusalan sovitteluja ei vieläkään ole tiedossa

Palvelualojen työnantajat Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto.

Rahoitusalan työriidassa on yhä aineksia pitkittymiseen, arvioi Palvelualojen työnantajat Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto.

Lakkoaalto uhkaa pankkeja maaliskuun lopussa ja huhtikuussa, mutta edes sovittelujen jatkumisesta ei ole vielä tietoa.

Sovittelijan jatkuminen on valtakunnansovittelija Minna Helteen käsissä. Viikko sitten Helle totesi, ettei neuvotteluja ole edellytyksiä jatkaa, ellei jotain uutta tapahdu.

– Meillä oli ihan kohtalaisen hyvä yritys tämä edellinen, kun muutaman kerran nähtiin. Valitettavasti se päätyi sitten siihen, että ajauduttiin taas lähtöruutuun. Voi sanoa, että tällä hetkellä mitään hokkuspokkuskeinoa ei ole, Aarto sanoi.

– Jos mikään asetelmissa ei muutu, tässä on aineksia siihen, että kiista edelleen pitkittyy.

Rahoitusala on ollut työehtosopimuksettomassa tilassa jo marraskuun lopulta. Osapuolilla on ollut kiistaa etenkin viikonlopputöistä.

Ilmoittaessaan sunnuntaina uusista lakonuhista ammattiliitot Pro ja Nousu syyttivät työnantajapuolta hyvin vanhanaikaisesta johtamiskulttuurista ja sanoivat työnantajien vastustavan paikallista sopimista.
Aarto on tästä eri mieltä.

Lisää aiheesta

– Pro ja Nousu jatkavat julkisuudessa virheellisten väitteiden esittämistä työnantajan kannasta viikonlopputyöhön. Finanssiala ry ja Palta olisivat olleet yhdessä ylempiä toimihenkilöitä edustavan YTN:n kanssa valmiita hyväksymään valtakunnansovittelijan sovintoesityksen, jossa paikallinen sopiminen oli ensisijainen tapa ottaa viikonlopputyö käyttöön, Aarto sanoi.

Aarron mukaan valtakunnansovittelijan esittämä malli oli kaukana siitä, että työnantaja sanelisi viikonlopputyön teettämiseen. Hän mielestään malli on selvästi pehmeämpi ja korvaustasoltaan jopa parempi kuin monilla muilla aloilla, joilla viikonlopputyö on arkipäivää.

Uudet lakot on tarkoitus toteuttaa kolmessa erässä. Ensimmäinen nelipäiväinen lakko kohdistuisi OP-ryhmään ja alkaisi 26. maaliskuuta. Nordeassa lakkoiltaisiin 6.–9. huhtikuuta ja muissa rahoitusalan yrityksissä 9.–12. huhtikuuta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE