Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Raippamalli kurittaa myös pitkäaikaissairaita – “Hallitus pakottaa sairaat byrokratiarumbaan”

Vuoden alusta voimaan tullut hallituksen aktiivimalli leikkaa työttömyysetuuksia, jos työtön ei saa riittävästi töitä tai osallistu aktivointitoimiin. SDP:n kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta haluaa nostaa esiin sen, ettei aktiivimalli koske vain työttömiä.

– Vähemmän on puhuttu siitä, että aktiivimalli uhkaa kenen tahansa sairastuvan viime kätistä sosiaaliturvaa. Esimerkiksi työssä käyvän insinöörin tai lähihoitajan tukia saatetaan leikata, jos hän sairastuu pitkäaikaisesti vaikkapa reumaan, Feldt-Ranta toteaa.

– Ongelma on laaja. Työttömyysetuudet ovat tuhansille tai jopa kymmenille tuhansille pitkäaikaissairaille viimesijainen tukimuoto. Sairastuneet saavat sairaspäivärahaa 300 päivää, tämän jälkeen osa sairastuneista putoaa työkyvyttömille tarkoitettujen tukien piiristä työttömyysetuuksille.

– On selvää, että aktiivimallilla kuritetaan vähintään tuhansia pitkäaikaissairaita. Sen sijaan hallituksen hamuamat työllisyysvaikutukset – arvioiden mukaan 5 000–12 000 lisätyöpaikkaa – ovat hyvin epävarmoja. Aktiivimallilla tehdään siis enemmän hallaa kuin hyvää, Feldt-Ranta sanoo.

Hallitusta eivät lain aiheuttamat kohtuuttomuudet hetkauttaneet.

Eduskunnan lausuntokierroksella ongelman nostivat esiin Suomen sosiaali ja terveys ry (SOSTE) sekä Reumaliitto. Myös perustuslakivaliokunta esitti lakiesitykseen muutoksia, jotta ihmisten elämäntilanteet voidaan ottaa huomioon ennen tukien leikkauksia.

– Hallitusta eivät lain aiheuttamat kohtuuttomuudet hetkauttaneet. Laki runnottiin läpi ratkaisematta perustuslakivaliokunnan esiin nostamia ongelmia, Feldt-Ranta sanoo.

Lisää aiheesta

– Ongelmat voitaisiin ratkaista perustuslakivaliokunnan ehdotusten pohjalta, jolloin varmistettaisiin, etteivät tukien leikkaukset koske sairaita ja muita, joilla ei ole mahdollisuuksia osallistua aktivointitoimiin.

– Nyt hallitus pakottaa sairaat stressaavaan ja täysin turhaan byrokratiarumbaan. Mahdolliset aktivointitoimet vievät aikaa kuntoutukselta. On selvää, että tämä hidastaa paluuta työelämään, mikä on vastoin aktiivimallin tavoitteita.

– Sairailta pitäisi päinvastoin karsia kaikki turhaa byrokratia ja lisätä heidän kuntoaan parantavia palveluja. Lisäksi voidaan kehittää välityömarkkinoita osatyökykyisille, joille soveltuvaa työtä ei ole muutoin tarjolla, Feldt-Ranta sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE