Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Raitiovaununkuljettajat jakavat heijastimia perinteisesti Lucian päivänä

Harri Helorinne näyttää, miten paljon heijastin välkkyykään.

Helsingin raitiovaunuissa jaetaan heijastimia matkustajille Lucian päivänä keskiviikkona 13. joulukuuta. Heijastimia jakavat raitiovaununkuljettajat kaikilla linjoilla noin kello 7 lähtien. Ratikka- ja metroheijastimia on jaossa yhteensä 5000 kappaletta.

Helsingin kaupungin liikenneliikelaitos HKL toivoo, että matkustajat kiinnittävät heijastimet näkyvään paikkaan ja antavat niiden välkkyä läpi koko pimeän ajan. Omaa näkyvyyttään on välillä vaikea arvioida, usein jopa lemmikit on valaistu paremmin kuin omistajansa.

Kuusi vuotta raitiovaununkuljettajana työskennellyt Harri Helorinne lähettää kaupunkilaisille raitiovaununkuljettajien terveiset.

– On yllättävää, kuinka ilmiömäisesti kulkijat osaavat naamioida itsensä talvipimeään kaupunkiin. Kimmeltäkää pimeässä, oi kaupunkilaiset!

Heijastin on yksinkertainen, mutta tehokas henkivakuutus. Ilman heijastinta liikkuva jalankulkija on pimeänä vuodenaikana jopa kymmenkertaisessa onnettomuusvaarassa heijastinta käyttävään verrattuna. Raitiovaunun jarrutusmatka on talviolosuhteissa normaalia pidempi, eikä se pysty väistämään eteen tulevaa estettä.

HKL muistuttaa, että heijastinta kannattaa käyttää myös valaistulla kadulla, koska katuvalotkaan eivät aina takaa kunnollista näkyvyyttä. Esimerkiksi sade, mainosvalot, puiden ja pensaiden varjot sekä katvealueet voivat haitata näkyvyyttä.

Tummiin pukeutunut, ilman heijastinta liikkuva kulkija näkyy auton lähivaloilla pahimmillaan vasta 20 metrin päästä, heijastinta käyttävä jo 150 metrin päästä. Kuljettaja näkee heijastinta käyttävän matkustajan myös pysäkillä paremmin kuin ilman heijastinta liikkuvan matkustajan.

HKL jakaa Lucian päivän heijastimia nyt jo 18. kerran.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE