Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Rajamäki: Eduskunnan käytettävä valtaansa

Kari Rajamäki.

SDP:n on koottava työväenliikkeen ja yhteiskunnan eheydestä ja tulevaisuudesta huolta kantavat tunnustamaan kansallinen häpeä leipäjonoista, syrjäytymisestä ja köyhyydestä. Sisäinen turvallisuus edellyttää sosiaalista turvallisuutta, sanoi entinen SDP:n ministeri ja kansanedustaja, Varkauden kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Kari Rajamäki.

– Eduskunnan on käytettävä sille kuuluvaa budjettivaltaa. Jo riittää vallan ja kansallisvarallisuuden siirtäminen ulkopuolisten osakeyhtiöiden ja intressipiirien käsiin. Jo riittää metsiemme, liikenneinframme ja perusturvamme sote-palveluiden käyttäminen puhalluksen kohteina. Harmaan talouden ja rahavallan pureutuminen hallinnon ja politiikan rakenteisiin on pysäytettävä. Raha-ja mediavalta pyrkii tekemään eduskunnasta valtatyhjiön ja vaarantaa paitsi demokratian uskottavuuden niin samalla myös kansallisen eheyden ja kriisinkestävyyden. Omistusten piilottaminen hallintarekistereihin tehtiin Soinin pattitilannetta hyväksi käyttäen vetämällä talousvaliokunnan puheenjohtaja kölin ali snorkkelit kolisten, Rajamäki sanoi.

Turvallisuuskoneiston liian yksipuolinen ajautuminen yhden puolueen, kokoomuksen käsiin herättää huolta. Presidentti antaa oikeuskanslerin valinnassa sivustatukea kokoomuksen puheenjohtaja Orpolle ajamalla virkaan henkilöä, joka on Sotea rakentanut. Kokoomus otti oikeus -ja sisäasiat totaalisesti käsiinsä ja uusi oikeusministeri ilmoitti, että hän esittelee ehdokkaansa ensin omalle puolueelleen. Voiko tilausta enää ministeri rehellisemmin tunnustaa.

Lapualaisliikettä tutkinut puolustusministerimme sekä puolustusvoimien johto vie Suomea kolkkapoikatyyliin osapuoleksi Naton etulinjaan ja turvallisuusrakenteisiin, joissa mennään Trumpin tahtiin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE