Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Rajavartiolaitos: Kahden miehen epäillään saapuneen Schengen-alueelle Valko-Venäjältä ja sitä kautta Suomeen – löytyivät Helsingissä rekan alle piiloutuneina

Rajavartiolaitos
Rajavartilaitoksen kuva rekasta.

Kaksi irakilaista miestä löydettiin 30.10.2021 rekan perävaunun alle piiloutuneina, Rajavartiolaitos tiedottaa.

Demokraatti

Demokraatti

Löydön teki Rajavartiolaitoksen koirapartio suorittaessaan valvontaa maahan saapuvalle liikenteelle Helsingin satamassa.

Rekka perävaunuineen saapui laivalla Tallinnasta Helsingin satamaan. Miehet olivat löydettäessä hyvässä kunnossa. Miesten onneksi heidät löydettiin heti kun rekka ajoi ulos laivasta, sillä piilopaikka perävaunun akseleiden päällä olisi ollut hengenvaarallinen, erityisesti jos rekka olisi päässyt kiihdyttämään täyteen vauhtiin.

Rajavartiolaitoksen mukaan perävaunun alla piilotelleilla miehillä ei ollut maahantuloon oikeuttavia matkustusasiakirjoja. Irakilaismiesten epäillään saapuneen Schengen-alueelle Valko-Venäjältä.

Tapausta tutkitaan laittoman maahantulon järjestämisenä. Suomessa asuvien henkilöiden epäillään osallistuneen irakilaismiesten maahantulon järjestämiseen.

Esitutkinta on edelleen kesken.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE