Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Raju ärähdys kansanedustajalta: “Tilanne on täysin kohtuuton yksittäisen kuluttajan kannalta”

SDP:n kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta ärähtää, että valmistalotoimittajilla on yleisen oikeustajun ja käytännön elämän kannalta kohtuuttoman lyhyt vastuu rakennusvirheistä.

“Tähän pitäisi saada muutos, Eloranta vaatii tiedotteessaan.

Nykytilanteessa muuttovalmiiden talojen myyjät myöntävät rakennevirheille 10 vuoden takuun. Materiaaleille takuu on yleensä yksi vuosi ja rakennusvirheille eli työn laadulle 2 vuotta.

Elorannan mukaan rakennusvirheet ovat usein piileviä ja niiden olemassaolo paljastuu vähitellen, kun esimerkiksi sisäilman laatu heikkenee ja asukkaat alkavat etsiä syitä oireiluunsa talon rakenteista.

“Jos ongelman aiheuttajaksi ilmenee rakennusvirhe eli huono työ, talovalmistaja ei vastaa siitä, elleivät ongelma ja sen syyt ole paljastuneet 2 vuoden takuuaikana.”

Valmistalotoimittajien lyhyt virhevastuuaika asettaa talojen omistajat Elorannan mielestä hankalaan asemaan. Erikoisinta tilanteessa on hänen mukaansa se, että talon myyjällä ei ole ollut minkäänlaista mahdollisuutta vaikuttaa rakentamiseen, mutta lopputuloksesta myyjä kantaa täyden vastuun.

“Tilanne on täysin kohtuuton yksittäisen kuluttajan kannalta. Se ei myöskään motivoi talotoimittajia tekemään laadukasta työtä, mikä puolestaan lisää rakennuskannassamme yleisiä sisäilmaongelmia, jotka tulevat kalliiksi sekä yhteiskunnalle että yksittäisille ihmisille ja aiheuttavat tarpeetonta inhimillistä kärsimystä.”

Eloranta on tehnyt asiasta kirjallisen kysymyksen hallitukselle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE