Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Raju varoitus jättihankkeesta: “Vaarassa ovat työpaikat, työehdot ja lopulta koko uudistuksen onnistuminen”

Sosiaali- ja terveysalan henkilöstö tarvitsee selkeän muutosturvan, katsoo ammattiliitto JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine.

— Muuten henkilöstö jää sote-uudistuksessa tuuliajolle. Vaarassa ovat työpaikat, työehdot ja lopulta koko uudistuksen onnistuminen.

Eduskunta on aloittanut sote- ja maakuntauudistusta koskevan lakipaketin käsittelyn. Niemi-Laineen mukaan Sipilän hallituksen kuuluisi jo perustuslain mukaan suojella työtä.

— Toisin on käymässä, sillä vuoden 2020 jälkeen henkilöstöllä ei ole enää liikkeenluovutussuojaa. Irtisanomisia voi tulla runsaasti.

Niemi-Laine vetoaa kansanedustajiin. – Onkin erittäin tärkeää, että eduskunnassa turvataan sote-palvelujen laatu sitouttamalla henkilökunta vakituisilla työpaikoilla.

— Samaten on pidettävä huoli myös siitä, ettei jatkuvia sote-kilpailutuksia maksateta työntekijöillä.

Soteen tarvitaan Lonka Plus, joka turvaisi työsuhteen ohella myös työsuhteen ehdot.

Lisää aiheesta

Niemi-Laine pelkää, että sote-uudistuksen tavoitteeksi asetettu kolmen miljardin euron säästö tehdään heikentämällä pienipalkkaisten työntekijöiden ansioita ja työehtoja. Suurin osa näistä ammattilaisista on naisia.

— Tämä on estettävä, jotta ammattilaiset saavat kehittää työtään rauhassa. Henkilöstön pysyvyys ja palvelujen jatkuvuus ovat aivan keskeinen osa hoidon ja hoivan onnistumista sekä palvelujen laatua ja tuloksellisuutta.

JHL esittää, että sote-uudistuksen voimaanpanolakiin kirjataan selvä muutosturvapaketti sote-henkilöstölle.

— Soteen tarvitaan Lonka Plus, joka turvaisi työsuhteen ohella myös työsuhteen ehdot.

Silloisen sovittelijan nimeä kantava Lonka-sopimus kehitettiin alun perin pääkaupunkiseudun bussiliikenteen kilpailuttamistilanteiden hallitsemiseen. Sopimus turvasi työpaikan säilymisen yhtiöittämisissä sekä niissä tilanteissa, joissa tuottaja häviää kilpailutuksen. Lonka-sopimus ei kuitenkaan pelastanut kuljettajien työehtoja. Siksi soteen tarvitaankin JHL:n mukaan Lonka Plus, joka turvaisi paitsi työsuhteen, myös työsuhteen ehdot.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE