Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Raju yt-ilmoitus herätti työministerin: “Valtiovalta tarttuu pikaisesti toimiin irtisanottavien auttamiseksi”

Microsoftin työntekijät kävelivät tyrmistyneinä ulos yhtiön tiedotustilaisuudesta Espoossa.

Työministeri Jari Lindström (ps.) lupaa, että työ- ja elinkeinoministeriö varautuu tukemaan Microsoftilta irtisanottujen työllistymistä monin eri tavoin.

– Tärkeintä on nyt varmistaa nopeasti uusien työpaikkojen löytyminen ja syntyminen, hän totesi.

Microsoft ilmoitti tänään lopettavansa tuotekehityksen Suomessa. Suunniteltu henkilöstövähennys on 1 350 henkilöä.

Lindström pitää tilannetta vaikeana, koska ICT-alan ihmisiä on muutaman viimeisen vuoden aikana vapautunut useita tuhansia. Nyt ilmoitetut toimet kohdistuvat erityisesti Tampereen ja Espoon yksiköihin, mutta vaikutukset ovat tätä laajemmat.

Tämäkin vaikea tilanne voidaan kääntää mahdollisuudeksi uudistua.

Työministeri korosti, että ministeriö antaa työ- ja elinkeinotoimistoille tarvittavat resurssit hoitaa tilannetta.

TEM käy hänen mukaansa Microsoftin kanssa keskusteluja, joiden tavoitteena varmistaa ihmisten nopea työllistyminen ja tukea kyseessä olevien alueiden elinkeinoelämän uudistumista. Ministeriön hallinnonalalla on käytössä monipuolisia tukitoimia työllistymisen ja yrittäjyyden edistämiseksi ja kokemusta ICT-osaajien uudelleen työllistämisestä.

Lisää aiheesta

Elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) näki tilanteessa jopa jotain valoakin.

– Irtisanomisten myötä vapautuu paljonhuipputason osaamista. Tärkeintä on saada se hyödyntämään kotimaisia yrityksiä sekä houkuttelemaan ulkomaisia yrityksiä sijoittamaan Suomeen. Tämäkin vaikea tilanne voidaan kääntää mahdollisuudeksi uudistua ja sitä kautta työllistää.

Hallitus selvittää myös välittömästi rahoituksen hakemista Euroopan globalisaatiorahastolta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE