Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Rakennemuutoksesta kärsinyt Kaakkois-Suomi toivottaa investoinnit tervetulleiksi – Malm: ”Tällä vahvistetaan työllisyyttä”

Kaakkoissuomalainen kansanedustaja Niina Malm (sd.) ottaa innostunein mielin vastaan uutiset Googlen investoinneista Suomeen. Yhtiö kertoi perjantaina 600 miljoonan euron lisäinvestoinneista Haminaan. Google sijoittaa myös kahteen tuulivoimaprojektiin.

Demokraatti

Demokraatti

– Tämä on erinomainen uutinen alueellisesti Kaakkois-Suomelle! Tällä vahvistetaan Kaakkois-Suomen työllisyyttä ja tuetaan teollisuuden vaikeaa rakennemuutosta, joka alueella on ollut valloillaan paperitehtaiden sulkemisen johdosta, Malm sanoo tiedotteessaan.

Niina Malm pitää investointeja merkittävänä piristyksenä teollisuuden työpaikoille. Hän korostaa suomalaisen osaamisen merkitystä.

– Tällä tulee olemaan vaikutuksia teollisuuden työpaikkoihin ja sehän meille käy. Suomessa osataan tehdä erikoisterästä näihinkin voimaloihin. Uusien myllyjen perustustyötkin työllistävät rakennusalaa, Malm sanoo.

Malm arvioi, että investointipäätökseen on myötävaikuttanut erityisesti myös Suomen maine poliittisesti vakaana ja ennakoitavana valtiona.

– Googlen investointipäätös kertoo siitä, että Suomen poliittista vakautta arvostetaan. Myös tulevaisuudessa meidän on pysyttävä vakaana maana, jotta toimiamme voidaan ennakoida maailmalla ja näin ollen saamme investoijat kiinnostumaan meistä, Malm kertoo.

Kansanedustaja myös on tyytyväinen siitä, että ilmastoteot on myös otettu huomioon Googlen investoinneissa. On arvioitu, että tuulivoimainvestointien jälkeen päästöttömän sähkön tuotanto vastaa lähes kokonaan Haminaan perustettavan datakeskuksen sähkönkulutusta.

– Se, että ympäristö otetaan huomioon uusissa investoinneissa, on kaikista tärkeintä. Juuri näin voimme saada työpaikkoja ja samalla tehdä merkittäviä ilmastotekoja! Olen mykistynyt ja innoissani, Malm korostaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE