Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Rakennusliitosta suorat sanat: “Terminaattori Lindströmin valikoimasta puuttuu vain jalkapuu”

Rakennusliiton varapuheenjohtajan Kyösti Suokkaan mukaan Juha Sipilän (kesk.) hallitus on ottanut työttömien nöyryytyksessä käyttöön kaikki keinot jalkapuuta lukuunottamatta.

– Suomessa poistettiin jalkapuut kirkkojen edustoilta asetuksella 1848. Maakuntahallinnot voisivat pystyttää nämä uudelleen. Työttömien uusiksi häpeärangaistuksiksi ovat nousemassa valtiovallan tarkoituksellisesti junailemat karenssit työttömyysturvaan, Suokas kirjoittaa blogissaan.

Hän kysyy, eikö olisi parempi astella koko tämä polku loppuun saakka, kansallisessa hengessä.

Suokkaan mukaan työministeri Jari Lindström (ps.) voi olla ymmärtämättömyyttään “todellinen terminaattori”.

– Hänen hankkeensa työttömien pakollisista työpaikkahakemuksista tulee aiheuttamaan tuhansille rakentajille turhia karensseja. Itkua ja hammastenkiristelyä torppiin ja kerrostalohuoneistoihin.

Suokkaan mielestä malli olisi työllistymisen kannalta yhtä kehno kuin hallituksenkin, mutta mahdollisuus välttää työttömyysturvan karenssi olisi todellinen.

– Molemmissa malleissa työtön saisi kuitenkin yhtä tehokasta koirakoulua ja ymmärtäisi, mikä on hänen arvostuksensa rahamiesten hallitsemassa Suomessa.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE