Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Rakennusteollisuus pohtisi vakavasti EK:n johtoportaan asemaa – “Ovat paavillisempia kuin Paavi itse”

Rakennusalalla voidaan uuden sopimuksen mukaan soveltaa uutta työkokeilua.

Rakennusteollisuuden RT:n  toimitusjohtaja Tarmo Pipatti hämmästelee Elinkeinoelämän keskusliiton johtajan Ilkka Oksalan erittäin jyrkkää suhtautumista rakennusalan eilen julkistettuun uuteen työehtosopimukseen. Oksala kiirehti oitis eilen illalla tyrmäämään sopimuksen.

– Ei lasketa mukaan kiky-sopimukseen, Oksala jyrähti.

Rakennusteollisuuden ja Rakennusliiton työehtosopimus on molempien osapuolten mukaan mukaan alalle paremmin soveltuva kuin yleinen kilpailukykysopimus.

RT:n ja Pipatin toiveissa oli, että sopimus pääsisi mukaan kikyyn. Näin laukeaisi kertaheitolla 90 prosentin raja, joka on ollut hallituksen vaatimus 100 miljoonan euron lisäveroalesta.

Rakennusteollisuus ja Rakennusliitto solmivat vallankumoukselliseksikin luonnehditun työehtosopimuksen, joka ei pidä sisällään lainkaan palkankorotuksia, mutta sisältää puolen vuoden työkokeilun kohtalaisin eduin.

Eniten alan sopimus poikkeaa kikystä työajan pidennyksen osalta, josta sovitaan joustavasti paikallisesti. Sopimus on voimassa vuoden 2018 helmikuun loppuun.

– Sopimus edistää voimakkaasti ja aidosti paikallista sopimista. Alalle tulokynnystä madalletaan. Ja kaikki sovitaan liittokohtaisesti. Tämä ei sitten sovikaan EK:lle, vaikka he ovat juuri näitä asioita vaatineet ja ajaneet, Pipatti sanoo.

Lisää aiheesta

Hän kertoo, että EK:ta informoitiin koko ajan alan neuvottelujen edistymisestä. Heidän piti olla tietoisia, mitä asiassa tapahtuuja missä mennään.

– Mutta he ovat tällaisia millivillejä (pilkunviilaajia) ja tuntuvat olevan paavillisempi kuin Paavi itse, Pipatti sanoo.

Pipatti sanoo, ettei rakennusteollisuus ole tekemässä “mexittejä”, eli eroamassa EK:sta, kuten Metsäteollisuus aikanaan teki.

– Emme ole lähdössä minnekään missään oloissa, mutta vakava keskustelu johdon asemasta on käytävä, Pipatti sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE