Kolumni

Esa Kanerva

Kirjoittaja on tamperelainen kaupunginvaltuutettu (sd)

Rakentamisen rappio

”Jotakin mätää on Tanskanmaalla” kuten Shakespeare kirjoitti Hamlet-näytelmässään. Kun julkinen rakennus joudutaan tyhjentämään vesivahingon vuoksi muutama viikko avajaisten jälkeen, täytyy jotakin vikaa olla rakentamisen laadussa.

Pohjolankadun palvelukodissa Tampereella joudutaan korjaamaan ainakin viisi asuntoa. Kotilinnasäätiö tiedotti äskettäin kosteusvaurioista Pohjolankadun kiinteistön C-rapun asunnoissa. Uusi kartoitus paljasti, että puolenkymmentä asukasta joudutaan siirtämään muualle remontin ajaksi.

Kosteusvaurioiset päiväkodit ja koulut puhututtavat, turhaa on sitäkään asiaa lähteä kiistämään. Pohjolankadulla ei ole todettu putkirikkoja tai muuta vesivahinkoa. Kysymyksessä on vakava rakentamiseen liittyvä laatupoikkeama. Jossakin rakentamisen vaiheessa ei ole maltettu odottaa rakenteiden kuivumista, vaan on aloitettu työn seuraava vaihe märille pinnoille.

Kuinka rakentajan ammattiylpeys on antanut periksi moisen hutiloinnin. Usein selityksenä ovat ns. vierastyöläiset, joilla on sisäistettynä erilainen toimintakulttuuri. Mutta onhan rakennuksilla mestarit ja valvojat, joiden tulisi vastata työstä ja tekemisen laadusta.

Kuka kantaa vastuun rakentamisen kokonaisuudesta?

Yksi osa ongelmaa saattaa olla isojen rakentajayhtiöiden ryhtyminen projektiorganisaatioiksi. Rakennus rakennetaan pala ja osa kerrallaan eri alihankkijoiden toimesta. Työmailla puurtaa kymmenien eri työnantajien miehiä. Urakoiden pilkkominen on osa yritysmaailmassa tapahtuvaa erikoistumista. Rakennusliikkeet kiistävät ongelmat ja kertovat kaiken olevan hallinnassa. Ainakin yhdellä toimijalla tulisi olla päävastuu, myös aliurakoitsijoista.

Rakentaminen on alusta loppuun melkein käsityötä. Virheiden syntymisen mahdollisuus on erittäin suuri, koska siihen osallistuu valtava määrä eri tahoja. Pienikin virhe missä tahansa vaiheessa näkyy lopputuotteessa. Kuka kantaa vastuun rakentamisen kokonaisuudesta? Voi vastaava mestari parka! Pojat tekevät rakennuksella töitä monessa vuorossa, nykyään yölläkin. Kaikkien perässä kulkemiseen ja tekemisien tutkintaan ei ole mahdollisuuksia.

Osansa sisäilmaongelmien syntymiseen ovat myös tehneet suunnittelijat ja yhteiskunta omilla määräyksillään. Olen haastatellut kovan linjan rakennusammattilaisia, joitten mielipide päätyy kahteen pääsyylliseen. Homeongelma saatiin aikaan koneellisella ilmanvaihdolla ja pullotaloajattelulla muovikelmuineen.

Painovoimaan perustuva ilmanvaihtoratkaisu on ollut kuulemma paras Suomen olosuhteisiin sopiva ilmanvaihtojärjestelmä. 1970-luvun puolivälissä syntynyt öljykriisi vauhditti väärien talonrakennusratkaisujen syntymistä ja rakennuksista tehtiin liian tiiviitä sekä tuuletus unohdettiin. Rakennuksen ikä ei ole rakennuksen kunnon mittari. Meillä on loistavassa kunnossa olevia 100-vuotiaita hirsirakennuksia täysin toimintakuntoisina.

Rakennusmateriaaliksi valitaan usein kaikkein halvin vaihtoehto, mutta se ei välttämättä toimi Suomen olosuhteissa

Mukavuusvaatimusten kasvaessa -80 ja -90-luvulla sisätilojen veden käyttö lisääntyi ja rakenteiden vesitiiviydessä oli puutteita. Rakennusoikeutta pyrittiin maksimoimaan tekemällä tiilijulkisivut mahdollisimman ohuiksi ja samalla huonosti tuulettuviksi.

Tällä hetkellä ei ole pulaa hyvistä materiaaleista ja talotekniikan suunnittelijoista. Hyvä rakentamistapa on oman aikansa lapsi ja käsitys hyvästä lopputuloksesta. Kuitenkin sutta tehdään liikaa. Syitä on monia ja nimenomaan tähän aikaan liittyviä ongelmia. Rakentamisen aikataulut ovat liian kireitä, ei ole riittävästi aikaa tiettyihin vaativiin työsuorituksiin ja materiaalien kuivumiseen. Kiireen vuoksi myös suunnittelu jää joskus heikolle tolalle.

Kilpailu urakoitsijoiden välillä on kireää. Kilpailutuksessa valitaan aina halvin vaihtoehto ja sen vuoksi urakoita pilkotaan useisiin osaurakoihin. Nykyiset energiansäästömääräykset ovat johtaneet siihen, että rakennetaan liian tiivistä.

Rakennusmateriaaliksi valitaan usein kaikkein halvin vaihtoehto, mutta se ei välttämättä toimi Suomen olosuhteissa. Sitten palkataan eteläisitä naapurimaista työvoima, joka sinnittelee päivästä toiseen usein huonolla palkalla koti-ikävässä. Voidaanko heidän kohdallaan puhua motivaatiosta tai rakkaudesta hyvään työsuoritukseen. Tuskin. Tästä sopasta sitten kiehuu sellainen lopputulos, että tällä viikolla rakennetaan ja huomenna puretaan.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Esa Kanerva

Kirjoittaja on tamperelainen kaupunginvaltuutettu (sd)

Terveyskeskuslääkärin mahdoton tehtävä

 

Työpäivän minuutit kiirehtivät. Olen myöhässä ja suolet purnaavat nälästä. Kaksikymmentä minuuttia on lyhyt aika. Seuraavana asiakkaana on hyvin tuntemani rouva ”Lehikoinen” tai nykyään hän taitaa olla eronnut tai jätetty.

Viime kerralla hän haisi pahalle ja vanhalle viinalle. Vaatteet löyhkäsivät tupakalle ja pesemättömyydelle. Voi olla taas pamireseptiä vaille ja vaatii kuntoutukseen. Mihin kuntoutukseen – hän ei osaa selittää.

Kuvaamani kohtaaminen on hyvin tyypillinen ja arkinen lääkärin työssä. Oikeastaan tilanne on lääkärin kannalta mahdoton, hän ei voi auttaa kuin hyvin rajallisesti ihmistä työllistymään, raitistumaan ja saamaan otetta elämästään.

Ylilääkäri kieltää liikojen lähetteiden tekemisen, mihinkään tarkoitukseen. Tai ei hän kiellä, mutta kertoo ”meetingeissä” taloustilanteesta ja kannustaa olemaan huolellinen niiden kirjoittamisessa. Sitten hän syyllistää poliittisen päätöksenteon ja sanoo syyllisten löytyvän sieltä. Kun rahaa ei anneta, me toimimme niiden ”resurssien puitteissa”, jotka kaupungin budjetissa meille on annettu.

Lääkäri Jannen päässä liikkuu kysymys, minkä lääketieteelisen diagnoosin minä nyt teen?

Sitten huoneeseen vyöryy viisikymppinen, tuhti asiakas. Hän on samassa kunnossa, ulkoisesti epäsiistinä ja kovaäänisenä. Lääkäri ”Janne Karhunen” miettii suurilla kirjaimilla, miten minä ratkaisen tämän oman työongelmani?

Asiakkaalla ei ole kiireen kierää ja tarinat soljuvat hänen suustaan täydellisessä sekamelskassa. Erottaa voi sanat työttömyys, Kela, rahattomuus, isännöisijä, paskamaiset naapurit ja Jope. Lääkäri Jannen päässä liikkuu kysymys, minkä lääketieteelisen diagnoosin minä nyt teen? Viisitoistaminuuttinen tapaaminen päättyy ovelle saattamiseen ja reseptiin.

Ruokatauon jälkeen saapuu ihminen, jolla on inhottava pomo. Tuo suomalaiskansallinen ryökäle, joka ohjaa ihmisiä työmaalla tekemän perustehtävää. Sitä, mistä työntekijälle maksetaan palkkaa. Ohjaan hänet ottamaan yhteyttä työsuojeluun ja luottamusmieheen.

Vastaus ei tyydytä. Vähintään eläkepaperit pitäisi kirjoittaa ja ainakin kaksi viikkoa sairauslomaa. Karhunen miettii, mitä lääketieteellistä ongelmaa on ilkeässä pomossa?

Ydinkysymys on se, että ihminen voi auttaa vain itse itseään, tekemällä jotakin omasta puolestaan.

Täysin turhutunut Janne on ihmisiin, jotka kiertävät lääkäriltä toiselle kuulemaan vastausta, jota he eivät halua kuulla. Lihavuuteen ei ole yleensä muuta ratkaisua kuin laihduttaminen, tupakan polttoon ei juurikaan voi vaikuttaa muulla kuin tupakoitsijan omalla tahdolla ja aviomiehen uskottomuuteen ei voi vaikuttaa psykiatrisin toimenpitein.

Ydinkysymys on se, että ihminen voi auttaa vain itse itseään, tekemällä jotakin omasta puolestaan. Laihtua voi liikkumalla ja sätkän voi jättää syttyttämättä.

Työpäivä on päättynyt. Karhunen hyppää pyöränselkään ja miettii työpäiväänsä. Hän muistaa luennolta, joka käsitteli maakuntauudistusta erään asian. Tulevissa maakunnissa tällaiset moniongelmaiset potilaat hoidetaan moniammatillisissa tiimeissä. Tiedetään, miksi pyörää keksitään taas uudestaan!

Esa Kanerva

Kirjoittaja on tamperelainen kaupunginvaltuutettu (sd)

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Heikki Näreikkö

Heikki Näreikkö on Pirkanmaan aluesivujen toimittaja.

Kyllä me pärjätään!

Aamulehti uutisoi demarien tekemiset ja kannanotot niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin negatiivisesti. Viimeinen näyttö siitä oli otsikko jotenkin näin: Vaatiiko Antti Lindtman hallitukselta liikaa?

Kyse oli julkisen sektorin lomarahaleikkausten perumisesta, jonka toteuttamiseen tarvitaan hallituksen selän takana olevaa rahaa. No, Aamulehden näkökulmasta palkkakuopassa olevien naisten etujen ajaminen saattaa olla liikaa. Esimerkiksi perus-, sairaan- ja kirjastonhoitajien näkökulmasta taas ihan kohtuullista.

Pormestari Lauri Lylyä vastaan ei ole vielä hyökätty.

Toisaalta miten pormestaria, hänen ohjelmaansa ja sen takana olevaa voimaa vastaan voisi hyökätäkään. Miten sen voisikaan tehdä, kun yhtä valtuutettua lukuunottamatta koko valtuusto on Lylyn pormestariohjelman takana.

Ote herpaantui, ja se taas salli mies- ja nais- hömppä -nimitysten lisäksi demarien jahdin.

Kun Aamulehti ei voi hyvästä vaalituloksesta, pormestarin paikasta ja erinomaisesta pormestariohjelmasta demareita moittia, sijaiskärsijöinä saavat toimia kaupunginvaltuutetut Atanas Aleksovski ja Anneli Kivistö. Tuomittuja ihmisiä, ainakin joidenkin silmissä – ilman tuomiota. Leimattu – kylmän rauhallisesti. Kellot kilisevät …..

Jos Aamulehteä tässä jahdissa ymmärtää pitää, niin päätoimittaja Jouko Jokinen tiesi jo joku kuukausi sitten uuden työpaikkansa. Ote herpaantui, ja se taas salli mies- ja nais- hömppä -nimitysten lisäksi demarien jahdin.

Aamulehden toimituksen aamupalavereissa ilman jo muissa maailmoissa olevaa Jokista on hörähdelty kahvin ja kampaviinereiden ääressä, mites tänä aamuna ei ainoastaan kiusata vaan mustamaalataan demareita?

Onneksi kuvittelen ja varmaan olen väärässä.

Avokonttorin isoista ikkunoista on samalla aistittu kosken virtaa. Artikkelitoimituksen mustat tunnelmat ovat saaneet lisää voimaa. Pimeys on saanut vallan. Toivottavasti valo voittaa, vaikka virtaavaa mustaa vettä ei peitä jää eikä sen päälle satava valkea lumi.

Uskokaa tai älkää, näin kuvittelen fiksujen ja filmaattisten lehtiMIESTEN ajatuksen kulkeneen. Onneksi kuvittelen ja varmaan olen väärässä.

Muuten, tämän päällikkötoimittaja Jokisen eväät leviävät nyt Yleen. Kun kymmenen vuoden aikana käy kerran metsässä, kuten hän on kertonut, niin ei ne sinnekään ole voineet kadota – valitettavasti. Ennestään Ylessä on jo Aamulehdestä tuttuja Pokkisia pilvin pimein.

Jep!

Nyt Jokinen verotusta keventämään. Ehdotan, että aloitetaan Yle -verosta!

Heikki Näreikkö

Heikki Näreikkö on Pirkanmaan aluesivujen toimittaja.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Esa Kanerva

Kirjoittaja on tamperelainen kaupunginvaltuutettu (sd)

Seitsemän tapaa toimia terveyskeskuksissa

Eihän siinä ole mitään järkeä, että erilaiseen palvelukysyntään vastataan homogeenisella palvelutarjonnalla. Tätä vaihtoehtoa tarjoaa nykyään suomalainen terveyskeskus.

 

Kaikille ei kannata tarjota kaikkea ja nykyistä tarjontaa voisi kohdentaa erilaisille kohderyhmille. Nopeasti ajatellen on löydettävissä ainakin seitsemän tarpeiltaan erilaista ryhmää.

 

Neuvolapalveluiden tyyppistä tarjontaa annettaisiin äideille, lapsille, koululaisille, perheille, vanhuksille ja mahdollisesti päihdepulmaisille.
Asikkaille, joilla on yksi tai useampia kroonisia kansansairauksia voitaisiin tarjota seurantapalveluita, koska he hyötyvät pitkistä potilas-lääkäri-hoitaja-suhteista.

 

Kolme-neljä prosenttia kaupungin sote-budjetista on resurssoitu lääkäreiden vastaanottotoimintaan.

 

Kiireetöntä hoitoa tarvitsevat potilaat saisivat lääkäriajan ajanvarauksella, mutta odotusaika ei saisi olla yli 10 vuorokautta.

 

Päivystysajan saisivat heti ihmiset, joilla on äkillisiä pulmia. Tällöin palvelut voitaisiin keskittää isoihin yksiköihin, joilloin skaalaedut pitäisivät yksikkökustannukset kurissa. Kolme-neljä prosenttia kaupungin sote-budjetista on resurssoitu lääkäreiden vastaanottotoimintaan. Kansalaisten nopea lääkärille pääseminen ja tämän asian kuntoonsaattaminen ilman Soteakin ei siis ole valtava panostus edes kansantaloudellisesti, vajaa kaksisataa miljoonaa euroa. Lääkäreitä on hyvin saatavissa virkoihin.

 

Työterveyshuollossa keskityttäisiin työterveyshuoltohenkilöstön ammattitaidon hyödyntämiseen mm. työperäisten sairauksien ja vammojen ennaltaehkäisyyn, työpsykologiaan ja ergonomiaan nuhapolin sijaan.

 

Martti Kekomäen lanseeraamaa mallia sovelletaan eri puolilla Suomea.

 

Tavallisen terveyskeskuslääkärin mahdollisuudet auttaa moniongelmaisia kansalaisia ja elämänhallintansa kanssa kamppailevia ovat rajalliset. Kuudentana kohderyhmänä he tarvitsisivat oman työskentelyotteen ja erilaiset ammattilaiset kohtaamaan avuntarvitsija.
Seitsemännessä moodissa hoidetaan mielenterveyspotilaat.

 

Edellä esittelemääni professori Martti Kekomäen lanseeraamaa mallia sovelletaan eri puolilla Suomea. Saattaisi toimia jalostettuna Tampereellakin ja kokeilla voitaisiin ennen mahdollista Sote-uudistusta.

Esa Kanerva

Kirjoittaja on tamperelainen kaupunginvaltuutettu (sd)

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Pekka Salmi

Kirjoittaja on Tampereen kaupunginvaltuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja (sd.)

Tapparalle ja Ilvekselle Tampere -palkinto

Tampere on jääkiekkokaupunki.Tämä tuli viimeksi hyvin esille, kun jääkiekon SM-liigan puolivälierien paikallisottelut villitsivät tamperelaiset kiekkofanit. Hakametsän jäähalli oli loppuunmyyty useaan otteeseen. Kauden päätteeksi Tapparan kultamitalia juhli Keskustorilla arviolta 20 000 ihmistä. Jääkiekon asemaa Tampereella vahvistaa pääseurojen välinen kilpailuasetelma, joka innostaa ja lisää lajien mielenkiintoa.

Tampereen ja suomalaisen jääkiekon historiat yhdistyvät monella tapaa. Tampereelle valmistui Suomen ensimmäinen tekojäärata Koulukadulle vuonna 1956 ja ensimmäinen jäähalli Hakametsään vuonna 1965. Suomen Jääkiekkomuseo sijaitsee Tampereella ja myös SM-liigan toimisto sijaitsi pitkään Tampereella.

Tamperelaiset jääkiekkojoukkueet menestyvät myös junioritasolla ja naisten sarjoissa. Champions Hockey Leaguen kautta kaupungin tunnettavuus kasvaa myös Euroopassa. Vaikka Tampereella osataan montaa muutakin palloilu- ja urheilulajia, on jääkiekon asema erittäin vahva.

Kaksi pääseuraa, Tappara ja Ilves, tekevät nuorisotyön ja huippu-urheilun lisäksi myös loistavaa markkinointityötä Tampereen puolesta. Tampere tunnetaan etenkin mustasta makkarasta, Särkänniemestä, kaupungin kulttuurilaitoksista ja jääkiekosta unohtamatta esimerkiksi kaupungin jalkapallokulttuuria. Erilaiset tapahtumat ovat elintärkeitä kaupungin vetovoiman, tunnettavuuden ja elinkeinoelämän kannalta.

Tampereen päivänä palkitaan ansioituneita henkilöitä, jotka toiminnallaan, usein koko elämäntyöllään, ovat edistäneet Tampereen kehitystä ja tamperelaisten hyvinvointia tai olleet lisäämässä Tampereen vetovoimaa Suomen suosituimpana kaupunkina.

Koska palkinto tulee myöntää yksittäisille henkilöille, ehdotin, että palkinto myönnettäisiin Tamhockey Oy:n toimitusjohtaja Mikko Leinoselle ja Ilves-Hockey Oy:n toimitusjohtaja Risto Jalolle.

Tein kaupunginvaltuuston kokouksessa maanantaina 14. elokuuta valtuustoaloitteen, jossa esitän, että vuonna 2017 Tampereen palkinto myönnettäisiin tamperelaisille jääkiekkoseuroille Tapparalle ja Ilvekselle Tampereen liikuntakulttuurin ja tunnettavuuden eteen tehdystä työstä.

Koska palkinto tulee myöntää yksittäisille henkilöille, ehdotin, että palkinto myönnettäisiin Tamhockey Oy:n toimitusjohtaja Mikko Leinoselle ja Ilves-Hockey Oy:n toimitusjohtaja Risto Jalolle. Kummallakin toimitusjohtajalla on vahva pelaajatausta, ja kummatkin on aateloitu Suomen jääkiekkoleijoniksi.

Leinonen on Tapparan kasvatti, joka voitti Tapparassa kaksi Suomen mestaruutta 1970-luvulla. Leinonen pelasi myös NHL:ssä ja Ruotsin pääsarjassa. Leinonen edusti Suomea kolmissa MM-kisoissa, yksissä olympialaisissa ja Kanada-cupissa.

Leinosen toimitusjohtajakauden aikana Tappara on selviytynyt viitenä peräkkäisenä kautena liigan finaaleihin ja voittanut kaksi Suomen mestaruutta.

Risto Jalo oli Ilveksen avainpelaajia, kun seura voitti viimeisimmän mestaruutensa vuonna 1985. Myös Jalo on pelannut NHL:ssä ja ulkomailla Ruotsissa sekä Italiassa. Hän on edustanut Suomea neljissä MM-kisoissa ja yksissä olympialaisissa. Jalo on toiminut Ilveksen toimitusjohtajana kahteen eri otteeseen. Hän on ollut keskeinen tekijä Ilveksen uuden nousun rakentamisessa pitkään jatkuneen vaikean jakson jälkeen.

Uskon, että Tapparan ja Ilveksen seuratyö niiden eri tasoilla saisi palkinnon myötä lisää arvostusta ja voimaa. Se antaisi myös lisää henkistä puhtia uuden Kansi- ja Areena -hankkeen toteuttamiselle.

Pekka Salmi

Kirjoittaja on Tampereen kaupunginvaltuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja (sd.)

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Paavo Luokkala

Kirjoittaja on tamperelainen toimittaja

Luontoon ja torille !

Alkaa olla meille kaupunkilaisillekin sadonkorjuun aika – meinaan vaan, että marjoja ja sieniä alkaa olla metsässä ja vedenviljaakin olisi tarjolla. Eipä silti etteikö omasta pihastaan tai parvekkeeltaankin saisi sitä ja tätä. Makeat tomaatit kypsyvät meidän parvekkeella, niin että aamiaispöytään saa aina taatusti tuoreet. Yrttejäkin siellä rehottaa.

Juuri kypsyneet mustikat ovat tietysti paras aamupuuron ryydittäjä, mutten minä kovin mielelläni mene itikoitten imeksittäväksi, eikä selkäkään kykkimisestä juuri tykkää.

Torista tuli taas mieleeni muistuttaa, että purkakaa nyt ihmeessä viimeinkin vanha tavara-asemarakennus

Tammelantori on mieleiseni marjapaikka, samoin erinomainen kala-apaja. Kun pistää muutaman kympin syötiksi, niin nappaa varmasti ja mustikatkin pääsevät pakkaseen. Marjat ostan mieluiten suoraan poimijoilta. Hintakin on sopiva varsinkin, kun tietää, ettei siitä välistä kukaan trokari vedä omaan pussiinsa. Mustikoita lukuunottamatta kyllä muita marjoja poimin itsekin – metsästä ja marjatilalta.

Torista tuli taas mieleeni muistuttaa, että purkakaa nyt ihmeessä viimeinkin vanha tavara-asemarakennus Ratapihankadun tieltä. Rakennus oli jo 90-luvulla kauttaaltaan viiden sentin homeessa, eikä se sieltä häviä kovin vähillä miljoonilla. Ei siitä homesienestä juuri poimittavaksikaan ole.

Sieniäkin alkaa hiljakseen nousta.

Jos se on niin hieno rakennus kuin kauempana asuvat uskovat, niin rakennetaan vanhojen piirustusten mukaan uusi samanlainen kauppahalliksi Tammelantorille. Tulee taatusti halvemmaksi ja tuleva käyttökin on varmasti tiedossa. Itse tiedän kaupunginvaltuuston ulkopuolelta vain yhden henkilön, joka kannattaa nykyisen säilyttämistä (ja joka on allekirjoittanut sen adressinkin moneen kertaan).

Sieniäkin alkaa hiljakseen nousta. Niiden perään lähden metsään kunhan ilmat sen verran viilenevät, että kehtaa laittaa pitkälahkeisia ja -hihaisia kuteita ylleen ja sandaaleja sopivammat jalkineet. Eikä sen niin väliä ole, vaikkei saalis niin suuri olisikaan. Aina olen jaksanut itse kantaa kotiin sen mitä olen poiminutkin – usein toki täyden kopallisen.

Suosittelen!

Paavo Luokkala

Kirjoittaja on tamperelainen toimittaja

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta