Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Rakentamislaki saanut valtavan kriittistä palautetta – Heinäluoma: “Tulemme perkaamaan kokonaisuuden tarkasti läpi”

Jukka-Pekka Flander / SDP

Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma (sd.) nostaa esiin huolen rakentamislain uudistusprosessista ja lakiesityksen saamasta kriittisestä palautteessa.

Demokraatti

Demokraatti

Hallitusohjelmassa linjattiin, että maankäyttö- ja rakennuslaki uudistetaan tällä hallituskaudella, valmistelu oli aloitettu jo edellisellä kaudella.

“Nyt olemme kuitenkin tilanteessa, jossa ympäristöministeriö ei kyennyt valmistelemaan kokonaisuudistusta kaavoitukseen ja rakentamiseen”, Heinäluoma harmittelee tiedotteessa.

Maankäyttö- ja rakennuslain uudistus aloitettiin, jotta laki vahvistaisi luonnon monimuotoisuutta, tukisi hiilineutraalia yhteiskuntaa, edistäisi digitalisaatiota ja parantaisi rakentamisen laatua.

Heinäluoman mukaan maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksen pitkäaikainen valmistelu ennakoi sitä, että iso muutos olisi saatu vietyä maaliin tällä hallituskaudella.

“Valitettavasti sen jälkeen, kun ministeriössä edettiin pelkän rakentamislain uudistuksen kanssa, tilanne muuttui. Rakentamislain valmistelu on ollut monilta osin puutteellista, etenkin erillisen lausuntokierroksen puuttuessa ja sidosryhmien mielipiteiden jäädessä sivuun.”

Heinäluoma kertoo, että rakentamislakiesitys on saanut valtavan kriittistä palautetta kunnista, alueilta ja Kuntaliitolta. Kritiikin kohteena on esimerkiksi suunnitteluun liittyvät muutokset, sillä lupaperiaatteita höllentäessä kuntien resursseja jouduttaisiin yhä enemmän kohdentamaan jälkikäteen toteutettuun valvontaan.

“Me tulemme ympäristövaliokunnassa perkaamaan rakentamislain kokonaisuuden tarkasti läpi ja miettimään, löydämmekö ratkaisut, joilla lakiesityksestä saadaan aidosti tilannetta parantava esitys.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE