Kolumni

Sini Karjalainen

Kirjoittaja on JHL-aktiivi Mustasaaresta.

Rakenteiden rakastaja

Nykyään on muotia olla normien ja rakenteiden purkaja. Itseäni tämä meno kylmää ja olenkin yllätyksekseni huomannut olevani rakenteiden rakastaja. Yllättävää sikäli, koska koen olevani pikemminkin uudistaja, en jäykkien toimintatapojen ja hierarkioiden kannattaja, konservatismin tai sääty-yhteiskunnan paluuta halajava.

Rakenteet eivät toki ole itseisarvo, kuten ei tulisi olla työn, rahan eikä vallankaan. Rakenteet ja muut edellämainitut ovat olemassa minun maailmankaikkeudessani siksi, että niiden avulla voidaan tuottaa mahdollisimman suuri määrä hyvää ja jakaa se mahdollisimman suurelle määrälle ihmisiä.

Rakenteita voi ja pitääkin uudistaa ja joskus on tarpeen myös hellästi kuopata jokin rakenne hyvin palvelleena, mutta nykyhetkessä tarpeettomana, jopa haitallisena. Rakenteiden kehittäminen, keventäminen tai purkaminen ei kuitenkaan saa tarkoittaa hyvinvoinnin vähenemistä. Määrittelemättömän vapauden, joustavuuden ja itsemääräämisoikeuden nimissä ollaan kuitenkin nyt oikeistohallituksen aikana purkamassa sellaisiakin ja varsinkin sellaisia rakenteita, jotka on luotu meidän kaikkien, mutta erityisesti heikoimmassa asemassa olevien turvaksi.

Sukupuolittuneita valtarakenteita, köyhdyttäviä ja kankeita kyykytysrakenteita, tai vallan ja rahan kasautumista edistäviä rakenteita tulee purkaa, jotta lähtökohtia voidaan tasata, jokainen voi kasvaa täyteen potentiaaliinsa ja mahdollistetaan innostuminen ja innovaatiot. Sitä vastoin rakenteita ei tule purkaa niin, että ollaan hyvätekeväisyyden ja muiden armopalojen varassa. Rakenteita ei myöskään tule purkaa niin, että hoitoa, turvaa ja palvelua saa vain paksulla lompsalla tai nätillä naamalla. Nykyhallituksen toteuttama normienpurku on jälkimmäistä ja vie meitä kohti 1800-luvun säätyläisyhteiskuntaa, jossa jokaisella oli oma paikkansa.

Toimiva yhteiskunta tarvitsee mm. oikeusnormeja, niiden valvontaa ja tuomiovaltaa, jotta yhteiskuntarauha ja luottamus toisiin ja oikeudenmukaisuuteen säilyy. Me tarvitsemme rakenteet, kuten maksuttoman varhaiskasvatuksen ja läpi elämän jatkuvan opintomahdollisuudet, jotta korkea osaamistasomme säilyy ja kaikkien kyvyt tulevat käyttöön. Me tarvitsemme lääke- ja elintarvike- ja tavarasääntelyä, jotta voimme luottavaisin mielin ostaa ruokaa ja lääkkeitä. Me tarvitsemme järjestelmän, jossa jokainen saa aina tarvitsemaansa hoitoa varallisuudesta tai asuinpaikasta riippumatta. Lisäksi me tarvitsemme sääntelyä työelämässä eli vahvan sopimusyhteiskunnan, jotta jokainen voi tulla palkallaan toimeen, voi olla tuottava ja ennen kaikkea hyvinvoiva.

Ei siis romuteta hyvinvointivaltiotamme normienpurun nimissä, eihän?

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Sini Karjalainen

Kirjoittaja on JHL-aktiivi Mustasaaresta.

Kielimiehiä, sanataitureita vai lyyrikottaria?

Kaikki ihmisen kokemus suodattuu kielen kautta. Siksipä ei ole lainkaan merkityksetöntä, miksi jotakin asiaa kutsumme. Näin on asianlaita myös ammattinimikkeistön kohdalla.

Suomen kieli on kovin sukupuolittunut, vaikkei meillä olekaan kieliopillisia sukuja eikä henkilöön viitattaessa tehdä eroa sukupuolten välillä, vaan sanotaan neutraalisti hän. Miehet ovat kuitenkin suomenkin kielessä yleispätevästi ihmisiä ja jos ihminen sattuukin olemaan nainen, se usein erikseen ilmaistaan, kuten vaikkapa täti-ihminen tai diakonissa.

Kuitenkin diakonissa voisi vallan hyvin olla diakoniatyöntekijä, niin kuin vaikkapa tiedemies voi olla tutkija tai tieteentekijä ja lehtimies toimittaja tai journalisti. Luottamusmies taas voisi aivan hyvin olla luottamushenkilö. On kuitenkin tunnettava työtehtävän historia ja luonne, jotta nimikkeen merkitys ei muutu. Siksipä luottamusmies ei voi jatkossa olla vain työntekijöiden edustaja eikä eduskunnan puhemies suoraan käänny puheenjohtajaksi.

Toisin kuin ensi miettimältä voisi kuvitella, ei sukupuolittuneen osan korvaaminen aina tarvitse tapahtua henkilösanalla. Esimerkiksi virkamiehen ei tarvitse olla jatkossa virkahenkilö, vaan joko viranhaltija tai viranomainen tehtävänkuvasta riippuen. Esimiehen taas ei tarvitse olla esihenkilö, vaan nimeke voisi olla johtaja, päällikkö, vastaava tai vaikkapa pomo.

Sukupuolittuneista ammattinimikkeistä luopuminen on piilofeminiinisten sijaan helpoin aloittaa tar -loppuisista, nais- alkuisista  ja –emäntäpäätteisistä nimikkeistä luopumisesta. Myös piilomaskuliinisten sijaan helpompaa on luopua, mies –loppuisista nimikkeistä. Monia nimikkeitä onkin jo onnistuneesti muutettu, kuten putkimies, joka on nykyisin LVI-asentaja, katsastusmies katsastaja ja terveyssisar sairaanhoitaja.

Joidenkin mielestä tällainen on turhaa puuhastelua ja kielen runnomista maailmalle vieraaseen muottiin ideologisista tarkoitusperistä käsin. Entäpä jos kaikkien näiden maskuliinisten sanojen tilalla olisi feminiininen vastine? Esimerkiksi sotaneiti, lakinainen, tiedemuija, emännöijä, putkityttö, maarouva tai työsuojelumimmi. Sanottaisiinko silloinkin niin, että mitä suotta hyvää vaihtamaan ja ajateltaisiinko, että nämä sanat eivät muokkaa ajattelua, käsitystämme näistä ammateista tai rajaisi sukupuolittuneesti näihin ammatteihin hakeutumista?

Sukupuolittuneiden rakenteiden purkamista tulee tehdä kaikilla tasoilla, myös ammattinimikkeissä. Mistä sukupuolitetusta ammattitermistä sinä aloittaisit?

 

Sini Karjalainen

Kirjoittaja on JHL-aktiivi Mustasaaresta.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Petri Partanen

Kirjoittaja on Metallin aktiivi ja pääluottamusmies Kokkolasta.

Kaupunkipolitiikka ja työpaikat

SDP on Sanna Marinin johdolla valmistelemassa erityistä kaupunkipoliittista ohjelmaa, johon kutsutaan mukaan 22 suomen väestöllisesti suurinta kuntaa. Vastaavasti Helsingin pormestari Jan Vapaavuori on kutsunut kaikki yli 50 000 asukkaan kunnan johtajat luokseen ja lanseerannut tätä varten C21-termin viitateen Suomen 21 suurimpaan kuntaan.

Kaupungistuminen on meneillään oleva maailmanlaajuinen trendi, joka etenee pitelemättömän luonnonvoiman tavalla. Sen syynä ovat ihmiset, jotka muuttavat maaseuduilta kaupunkeihin parempien mahdollisuuksien, eli koulutuksen, kulttuurin ja työpaikkojen perässä.

Väestön määrä on yksi tapa verrata kuntia, mutta se ei kuitenkaan ole ainoa tapa, eikä välttämättä kerro koko totuutta. Jos vertaamme kuntia esimerkiksi sähkön kulutuksen mukaan, niin järjestys on yhtä kaupunkia lukuun ottamatta täysin erilainen. Tällä tavalla vertailtaessa ainoastaan Helsinki säilyttää paikkansa johdossa jossa se on väestöllisestikin, mutta jo väestöllisesti toiseksi suurin Espoo on sähkön kulutuksessa vasta yhdeksäntenä. Toisinpäin yllättää väestöllisesti 22. suurin kunta Kokkola, joka onkin sähkönkulutuksessa sijalla 11. Tällä tavalla laskien myös Porvoo muuttaa sijalta 21. sijalle 8.

Sähkönkulutus kunnissa kertoo kunnissa sijaitsevista työpaikoista, erityisesti vientiteollisuuden työpaikoista, jotka tuovat vientituloja koko Suomeen. Koska yksi merkittävistä kaupungistumiskehityksen syistä on juuri töiden perässä muuttaminen, on tämä ehdottomasti otettava huomioon kaupunkipolitiikkaa suunniteltaessa. Vientiteollisuuskaupunkeja ei voi jättää huomiotta niiden suuren kansantaloudellisen merkityksen vuoksi.

 

Petri Partanen

Kirjoittaja on Metallin aktiivi ja pääluottamusmies Kokkolasta.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Martti Suomi

Kirjoittaja on puolueosaston puheenjohtaja Mustasaaresta.

Missä on suvaitsevaisuutemme?

Marjanpoiminta

Vievätkö maahanmuuttajat marjatkin meidän metsistä? (Alkuperäinen lause: Kateus vie kalatkin verkosta.) Minulle päiviteltiin, että marjoja ei varmastikaan löydy, koska maahanmuuttajat ovat varmaankin kaikki metsät marjoista tyhjentäneet.

Menin puolukoita etsimään metsästä. Ajomatkaa kertyi noin viisi minuuttia tuttuun marjapaikkaan. Kahdenkymmenen minuutin kuluttua minulle kertyi ämpärillinen puolukoita. Epäilykset metsämarjojen loppumisesta eivät siis ollenkaan pitäneet paikkansa. Maassamme marjametsiköitä riittää kaikille poimijoille, myös ulkomaalaisille. Ja niille jotka eivät itse ole innokkaita metsämarjoja poimimaan niin on hyvä, että myyntitarkoituksessa joku haluaa poimia. Marjoista puheenollen. Yksi tuntemani eläkkeellä oleva henkilö joka on ollut ahkera marjojen poimija. Hän sanoi ostaneensa ulkomaalaisten poimimia marjoja, kun ei itse ehtinyt.

Ne ulkomaalaiset jotka ovat poimintatyössä koko pitkän valoisen kesämme ovat tarpeellisia työntekijöitä. Kansallisomaisuutemme metsämarjat tulevat hyötykäyttöön. Toivon kyllä marjanpoimijoille oikeudenmukaisia sopimuksia, kun he tulevat jopa toiselta puolelta maapalloamme tänne palkkaansa ansaitsemaan. Viestit julkisuudessa marjanpoimijoiden työehdoista eivät ole kehuttavat. Ulkomaalaiset marjanpoimijat eivät missään nimessä saisi olla vain hyväksikäytettävien joukko. Tältä osin oikeusvaltiomme pitää toimia.

Työvoimatarpeinen maahanmuutto

Nyt kun maassamme on orastavaa noususuhdannetta, niin puhutaan heti työvoiman lisätarpeesta, vaikka työttömiä on runsaasti. Joidenkin alojen työntekijät ovat omasta mielestään kokemassa suurta vääryyttä, kun työtä ei saa ja työt tekee ulkomaalainen. Epäilykset ovat suuret, että ulkomaalaiset tekevät alipalkkauksella töitä. Työehtosopimusten noudattaminen pitäisi olla kaikille sama. Tältä osin sopimusten ja lain noudattamisen valvontatyötä hyvinkin tarvitaan. Jos joillakin alueilla tai joillakin työaloilla on todellista työvoimapulaa, niin on hyvä, jos työvoimaa hankitaan vaikka ulkomailta. Maahamme saadaan vaurautta työtä tekemällä. Työvoimatarpeinen maahanmuutto voi sitten kyllä olla huonoa ihmisarvopolitiikkaa. Jos maassaolo on sidottu työsuhteeseen, niin sen työntekijän tasa-arvoinen asema on epätasapainossa. Ihmisarvon pitää toteutua työvoimatarpeisen maahanmuuttajankin kohdalla.

Maahanmuuttajien jono Kelan toimistossa

Ystäväni pahoitteli sitä, kun Kelan toimistossa joutuu jonottamaan pitkään, koska siellä on nykyisin niin paljon maahanmuuttajia. Sattumoisin kävin Kelan toimistossa juuri ja tosiaan paljon oli maahanmuuttajia odottamassa omaa vuoroaan. Miksi sitten tilanne on tämä? Jos maahanmuuttaja-turvapaikanhakija ei omaa maassamme työlupaa, niin ainoaksi mahdollisuudeksi jää tällöin saada toimeentuloon rahaa kelan toimistosta. Meidän järjestelmämme tuottaa tämän tilanteen. Jos järjestettäisiin kaikille töitä, niin Kelassa ei olisi sitten jonottajia. Ihmiset eläisivät omalla palkallaan eikä olisi tarvetta maksaa toimeentulotukea. Taas toisaalta. Miksi suomalaisen pitää saada Kelasta toimeentulotukea? Se on sitten toisen selvityksen paikka.

 

 

Martti Suomi

Kirjoittaja on puolueosaston puheenjohtaja Mustasaaresta.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Heli Hokkanen

Kirjoittaja on aikuisopettaja ja kuntapäättäjä Ähtäristä.

Joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään

Käytin lomastani kansalaistoimintaan muutaman päivän. Järjestelin puolueosaston kolmenkymmenen vuoden pöytäkirjat ja vaalimateriaalit lopulliseen arkistointikuntoon. Siinä ohessa silmäilin tehtyjä asiakirjoja. Tulinpa siinä miettineeksi, millähän mallilla ylipäätään eri järjestöjen ja osastojen pöytäkirjat mahtavat olla? Millaista tietoa jää jälkeemme?

Tyyli asiakirjoissa vaihteli luonnollisesti tekijänsä mukaan. Osa liitetiedoista oli hävinnyt, allekirjoituksia puuttui jne. Nykyisin kun on käytössä pelit ja vehkeet, mallit saa suoraan internetistä. Tarvitsee nähdä vain se vaiva, että osaa tunnistustiedot lisätä ja tietenkin asiat lisätä ja tallentaa.

Nyt käsi sydämelle, miten teillä hoidetaan asiakirjojen laadinta, entä arkistointi? Säilytetäänkö turhaa ja heitetäänkö tärkeitä papereita menemään? Moniko tietää, että Työväen arkisto on osoite, johon asiakirjat kannattaa loppusijoittaa?

Toinen asia mihin kiinnitin huomiota, oli se miten asiat kirjataan. Miten asia ymmärretään vuosien jälkeen?

Kolmas mielestäni tärkeä asia nousi mieleeni papereita lajitellessani. Löysin yhden aikalaishaastattelun vuoden 1918 tapahtumista Ähtärissä. Niitähän nyt kerätään Työväen arkistoon. Mahdolliset haastateltavat ovat jo kovin iäkkäitä.  Olisi paikallaan saada se tieto talteen, mitä heillä on ja vanhat asiathan muistetaan tarkemmin.

Haastan lukijat teidät nyt muistelukampanjaan. Haalitaan tietoa ikäihmisiltä, mikä liittyy etenkin vuoteen 1918 ja mitä se elämä silloin oli. Eli tökätään se tikku silmään.

Heli Hokkanen

Kirjoittaja on aikuisopettaja ja kuntapäättäjä Ähtäristä.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Marjatta Vehkaoja

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja v. 1991-2003 Vaasasta.

Ahkerat ja toimeliaat pohjalaiset

Pohjanmaa on hienoa aluetta. Kun itse muutin tänne 30-vuotiaana stadilaisena (Lahden kautta) äitini totesi:” Onhan Vaasa nyt jotain aivan muuta kuin Lahti, ajattele!” Kysymys oli siis Vaasan historian merkityksestä myös kaupungin tulevaisuutta ajatellen. Tämä kannattaa nykyistenkin vaasalaisten painaa mieleensä.

Lähes 40 vuotta olin sitten täällä aktiivi – elämäni ehdottomasti parhaat vuodet. On selvää, että hengitän edelleen samassa rytmissä pohjalaisten kanssa. Juuri siksi haluan viettää huvilallani Köklotissa edelleen 5-6 kuukautta vuodesta.

Tuoreet tilastot kertovat, että juuri täällä on paitsi saavutettu, myös ylitetty valtakunnallinen tavoite työssäkäyvien osuudesta. Tämä tarkoittaa, että alueella on muuta Suomea paremmat edellytykset pyörittää ja kasvattaa hyvinvointia. On paljon vientiteollisuutta ja alihankkijoina paljon pienempiä yrityksiä. Paljolti kiitos energiateollisuuden. Jäljellä on paljon myös alueelle perinteisiä koulutusmahdollisuuksia sekä hallinnon ja hoitoalojen palveluja ja työpaikkoja muidenkin tarpeisiin.

Olemme ahkeria ja toimeliaita. Niin olivat esi-isämmekin. Jos työtä ei löytynyt tässä, sitä lähdettiin jahtaamaan Ameriikkaan asti ja ainakin Ruotsiin. Tultiin aikanaan sieltä takaisin tai sitten ei. Siksi tänne on turvallista muuttaa. Voi täysin sydämin luottaa ympäristön eteenpäin katsovaan tukeen.

Voisiko tästä nyt kehittää uuden brändin Pohjanmaalle? Yhdistetään historia nykyaikaan. Se voidaan tehdä, vaikka kaikilla täällä nyt asuvilla ei aina olekaan geneettistä pohjalaista perimää. Ympäristökin opettaa ja innostaa. Kun katsoo elämää eteenpäin hakien mahdollisuuksia selvitä kulloisestakin pulmasta, ei yleensä ole koskaan pulassa. Juuri tämä osataan täällä Pohjanmaalla.

Tämä on jännä juttu siksi, että samat pohjalaiset luokitellaan arvoiltaan melko vanhoillisiksi. Tiedättehän: koti, kirkko, uskonto. Silti naisten  työssäkäynti täällä ylittää valtakunnallisen keskiarvotason. Insinöörit sekä hoitajat ja opettajat ovat onnistuneella tavalla luoneet tasapainoa työmarkkinoille. Tässä tulee kyllä mieleeni jo opiskeluaikainen harjoittelu näissä asioissa.

Täällä on osattu antaa kivasti tilaa erilaisille arvoille. Samalla kun on esim. kehitetty päiväkotitoimintaa, on ollut tarjolla myös perhepäivähoitoa ja kuntien omasta kukkarosta maksettua lisää kotihoidontukeen. Vaikka on yritetty moralisoida, kaikille on tilaa tullut. Näin on hyvä. Vaihtoehtoja pitää olla tarjolla myös jatkossa. Perheet osaavat päättää. Kavahdan sitä, että lisättäisiin lainsäädäntöä, jolla perheiden erittäin monimuotoisia tarpeita ja tilanteita typistettäisiin muotteihin, joissa jotkin ratkaisut olisivat perheelle taloudellisesti edullisempia kuin toiset esim. sen perusteella kumpi hoitaa pienimpiä lapsia kotona, äiti vai isä.

Kun tuossa ehdin jo vientiteollisuuden mainita, voisiko esim. Vaasa panostaa lisää englanninkieliseen opetukseen kaikilla asteilla, päivähoidosta lähtien? Näin voitaisiin houkutella lisää kansainvälisen tason osaajien perheitä myös Vaasaan, ei vain Helsinkiin. Nyt päästiin myös kielikysymyksiin suomi-ruotsi. Toivon, että te nykyiset päättäjät tuette kaikkialla ja aina kaksikielisiä ratkaisuja. Jos tätä ei voida toteuttaa selkeässä kaksikielisessä ympäristössä, miten muualla Suomessa? Tämä aihe linkittyy tarkasti myös perustuslakimme säädöksiin ja niiden uudistustarpeisiin.

Vaasasta ei tule minun elinaikanani miljoonakaupunkia vaikka väkilukuun lisättäisiin useita kaupunkeja Ruotsista ja Norjasta. Siksi tämä skaala-kysymys pitää muistaa paremmin kun rakennetaan liikenteen infraa tai muuta. Siksi meidän brändin keskiössä pitää olla keskikokoisen kaupungin mainiot hyvän elämän eväät asukkaille. Se on olennaista ja kestävää. Kalifiksi kalifin paikalle voi pyrkiä siellä sun täällä kunhan todellinen kantti kestää. Imagolle ei ole hyväksi jos hankkeet toisensa jälkeen pettävät. Isottelu sopii illanviettoihin, mutta ei tylsään ja todelliseen arkeen.

Marjatta Vehkaoja

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja v. 1991-2003 Vaasasta.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta