x

Kolumni

Sini Karjalainen

Kirjoittaja on JHL-aktiivi Mustasaaresta

Rakenteiden rakastaja

Nykyään on muotia olla normien ja rakenteiden purkaja. Itseäni tämä meno kylmää ja olenkin yllätyksekseni huomannut olevani rakenteiden rakastaja. Yllättävää sikäli, koska koen olevani pikemminkin uudistaja, en jäykkien toimintatapojen ja hierarkioiden kannattaja, konservatismin tai sääty-yhteiskunnan paluuta halajava.

Rakenteet eivät toki ole itseisarvo, kuten ei tulisi olla työn, rahan eikä vallankaan. Rakenteet ja muut edellämainitut ovat olemassa minun maailmankaikkeudessani siksi, että niiden avulla voidaan tuottaa mahdollisimman suuri määrä hyvää ja jakaa se mahdollisimman suurelle määrälle ihmisiä.

Rakenteita voi ja pitääkin uudistaa ja joskus on tarpeen myös hellästi kuopata jokin rakenne hyvin palvelleena, mutta nykyhetkessä tarpeettomana, jopa haitallisena. Rakenteiden kehittäminen, keventäminen tai purkaminen ei kuitenkaan saa tarkoittaa hyvinvoinnin vähenemistä. Määrittelemättömän vapauden, joustavuuden ja itsemääräämisoikeuden nimissä ollaan kuitenkin nyt oikeistohallituksen aikana purkamassa sellaisiakin ja varsinkin sellaisia rakenteita, jotka on luotu meidän kaikkien, mutta erityisesti heikoimmassa asemassa olevien turvaksi.

Sukupuolittuneita valtarakenteita, köyhdyttäviä ja kankeita kyykytysrakenteita, tai vallan ja rahan kasautumista edistäviä rakenteita tulee purkaa, jotta lähtökohtia voidaan tasata, jokainen voi kasvaa täyteen potentiaaliinsa ja mahdollistetaan innostuminen ja innovaatiot. Sitä vastoin rakenteita ei tule purkaa niin, että ollaan hyvätekeväisyyden ja muiden armopalojen varassa. Rakenteita ei myöskään tule purkaa niin, että hoitoa, turvaa ja palvelua saa vain paksulla lompsalla tai nätillä naamalla. Nykyhallituksen toteuttama normienpurku on jälkimmäistä ja vie meitä kohti 1800-luvun säätyläisyhteiskuntaa, jossa jokaisella oli oma paikkansa.

Toimiva yhteiskunta tarvitsee mm. oikeusnormeja, niiden valvontaa ja tuomiovaltaa, jotta yhteiskuntarauha ja luottamus toisiin ja oikeudenmukaisuuteen säilyy. Me tarvitsemme rakenteet, kuten maksuttoman varhaiskasvatuksen ja läpi elämän jatkuvan opintomahdollisuudet, jotta korkea osaamistasomme säilyy ja kaikkien kyvyt tulevat käyttöön. Me tarvitsemme lääke- ja elintarvike- ja tavarasääntelyä, jotta voimme luottavaisin mielin ostaa ruokaa ja lääkkeitä. Me tarvitsemme järjestelmän, jossa jokainen saa aina tarvitsemaansa hoitoa varallisuudesta tai asuinpaikasta riippumatta. Lisäksi me tarvitsemme sääntelyä työelämässä eli vahvan sopimusyhteiskunnan, jotta jokainen voi tulla palkallaan toimeen, voi olla tuottava ja ennen kaikkea hyvinvoiva.

Ei siis romuteta hyvinvointivaltiotamme normienpurun nimissä, eihän?

Sini Karjalainen

Kirjoittaja on JHL-aktiivi Mustasaaresta

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Maria Tolppanen

Kirjoittaja on kansanedustaja Vaasasta.

Ikäihmiset tarvitsevat oman valtuutetun

Ikäihmiset tarvitsevat oman valtakunnallisen vanhuusasiavaltuutetun. Tähän on tultu hyvinvointivaltiossa nimeltä Suomi. On surullista, että tarvitaan oma erityinen valtuutettu, ennen kuin ikäihmisten tarpeet otetaan huomioon ja ennen kuin heidän elämänlaatuunsa saadaan inhimillisyyttä. Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen (sd) on tehnyt kannattamani lakialoitteen asiasta. Vanhuusasiavaltuutetun toimea voi verrata lapsiasiavaltuutetun toimeen. Se on enemmän kuin tarpeellinen nykyisessä tilanteessa, missä ikäihmisiä ei arvosteta ainakaan hallituksen taholta millään sektorilla.

Moni eläkeläinen on tullut kertomaan minulle, etteivät rahat riitä ruokaan ja lääkkeisiin. Liian moni omainen on tullut kertomaan, ettei läheinen saa riittäviä palveluita, hoivaa ja huolenpitoa. Useissa selvityksissä ja tutkimuksissa on tullut esiin myös ikäihmisiin kohdistuvaa epäasiallista kohtelua, jopa kaltoinkohtelua. Vaikka epäkohtia ovat nostaneet esiin niin sosiaali- ja terveysalaa valvova Valvira kuin ammattiliitotkin, parannusta ei ole tullut.

On häpeällistä, että mummot ja papat elävät nälässä, koska ruokapalvelu ei toimi, että liikuntakyvytöntä vanhusta käy katsomassa pikaisesti kolme kotipalvelun ihmistä päivässä, että mitoituksen mukaan yhdelle vanhukselle annetaan kolme vaippaa/vuorokausi, että vanhuksia pidetään sairaaloiden käytävillä tai kellaritiloissa, koska ei ole tiloja tai koska vanhuksella ei ole sukulaisia, jotka pitäisivät hänen puoliaan. Nämä esimerkit on poimittu päivälehtien uutisista. Jotta nämä asiat eivät unohdu ja jotta näihin saadaan parannus, tarvitaan todellakin oma valtuutettu vanhuksille.

Minä haluan kuunnella myös ikäihmisiä. Haluan, että heidän äänensä kuluu myös elämän ehtoopuolella yhteiskunnallisessa keskustelussa. Koen kuitenkin voimattomuutta hallituksen toimien suhteen. Lääkekaton nosto, omavastuun nosto, diabetes- ja keliakialääkkeiden korvausten leikkaaminen ovat asioita, jotka tekevät vanhuksen elämästä jopa sietämätöntä.

Vanhuksista huolehtiminen on meidän asiamme, meidän on annettava inhimillinen elämä myös eläkeläisille. Perusongelma tässä kaikessa on se, että rahat eivät eläkkeellä yksinkertaisesti riitä. Meillä 900 000 eläkeläistä elää köyhyysrajan alapuolella. Takuueläkkeestä perussuomalaisten ja keskustan ei kannata lyödä rintoihin, se on noin 300 € alle köyhyysrajan. Tämä on häpeäksi hyvinvointivaltiolle. Kokoomuksen taholta on sanottu jopa eduskunnassa, että meillä kukaan ei näe nälkää. Taitaa olla niin, että kokoomus ei näe leipäjonoja. On muistettava myös se, että kaikki nälkäänäkevät vanhukset eivät edes pääse leipäjonoihin.

Paljon on vielä töitä, meidän on vastuu. Pidetään huolta siitä, että kaikki pysyvät mukana. Minä välitän.

 

Maria Tolppanen

Kirjoittaja on kansanedustaja Vaasasta.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Erkki Kuusikko

Kirjoittaja on kunnallisneuvos Isostakyröstä.

Inhimillisen päätöksenteon puolesta

Demokratian hyvä puoli on, että jokainen voi osallistua päätöksentekoon äänestämällä ja myös asettumalla ehdolle vaaleissa. Monissa maassa tämä ei ole itsestään selvä asia, mutta Suomessa on.

Tulevien huhtikuun kunnallisvaalien merkitys on painoarvoltaan suurempi kuin aikaisemmin, ei ainoastaan uuden ajankohdan perusteella. Vaaleista on tulossa äänestäjien arvio nykyisen hallituksen harjoittamalle politiikalle, jota on kuvattu eri tavoilla mm. kaverikapitalismiksi.

Talouskasvu ja työllisyysaste määrittävät kuntatalouden kohtaloa enemmän kuin veroprosentit tai menoleikkaukset. Tulevalla kaudella on vahvistettava kuntalaisten sujuvaa arkea, yritysten menestymistä, suotuisaa talouskehitystä ja työllisyyttä. On saatava toimintaa työllisyysasteen parantamiseksi, erityisesti nuorten ja pitkäaikaistyöttömien auttamiseksi.

Sosialidemokraattien sosiaali- ja terveyspalvelumallin perustana on julkinen palvelutuotanto, jota järjestöt ja yksityinen sektori täydentävät. Sote-uudistuksen yhtiörakentamisen osalta sitä voi kuvata myös epäisänmaalliseksi, kun pohjoismainen hyvinvointijärjestelmä tarjotaan kansainvälisten pääomasijoittajien liiketoiminnan ansaita-alustaksi. Tämä kaikki tapahtuu vapaaehtoisesti kokoomuksen palkintona kepulle maakunta-ajattelun hyväksymisestä.

Varhaiskasvatuksessa rakennetaan vahva pohja oppimisen taidoille ja siirtymälle kouluun ja myöhempiin opintoihin. Oikeus varhaiskasvatukseen on lapsen oikeus, eikä se saa olla kiinni perheen taloudellisesta asemasta. Päivähoitomaksut tulee pitää kohtuullisina ja mitoittaa perheiden maksukyvyn mukaan. Meidän tulee edistää perheiden erilaisiin tarpeisiin laadukasta, turvallista sekä lapsen kehitystasoa vastaavaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta sekä hyviä kouluoloja.

Pitää turvata kotihoidon avulla ikäihmisten itsenäistä ja virikkeellistä elämää kotona omaisten ja muiden läheisten turvin. Palveluasumisen tavoitteena pitää olla hyvä ja turvallinen vanhuus kodinomaisessa ympäristössä yksilöllisten palvelujen turvin.

Oman kotikuntani Isonkyrön tulee olla elämisen ja yrittämisen itsenäinen kunta. Isollakyröllä on hyvä alueellinen sijainti yritystoimintaan ja asumiseen, niihin sopiva ympäristö ja laadukkaat palvelut. Isonkyrön tulee varautua tuleviin muutoksiin pitämällä talouden tiukasti hallinnassaan velkaantumista välttäen ja säilyttäen siten liikkumavaran, joka mahdollistaa kunnan elinvoiman kehittämisen.

Kunnallisvaalit tulevat olemaan mielenkiintoiset, keskustelua riittää. Toivottavasti äänestäjien mielenkiinto lisääntyy ja äänestysaktiivisuus nousee.

 

Erkki Kuusikko

Kirjoittaja on kunnallisneuvos Isostakyröstä.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Joanna Silver

Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu Seinäjoelta.

Hei nuori, ethän jätä äänestämättä!

Kuntavaalityö on täydessä käynnissä. Vaalipäivään on aikaa enää reilut kaksi viikkoa. Suomessa nuorten äänestysaktiivisuus on harmillisen matalalla. Tällä viikolla uutisoitiin, että viime kuntavaaleissa alle 25-vuotiasita harvempi kuin joka kolmas käytti äänioikeuttaan, äänestysprosentit oli vain 30 %. Nuorten aikuisten, eli 25-34- vuotiaiden äänestysprosentti on vähän parempi, mutta jäi silti alle 40 prosentin. Koko kansan äänestysprosentti oli 58,3 %. Jokaisessa ikäluokassa on siis varaa nostaa äänestysprosenttia.

Kunnissa ylintä päätösvaltaa käyttää valtuusto. Valtuustossa päätetään mm. talouden ja rahoituksen perusteista sekä kaupungin hallinnon rakenteista. Päätöksiä tehdään palveluista kuten koulut, kirjastot, kulttuuri, liikunta sekä terveydenhuolto, investoinneista ja vaikkapa teiden kunnossapidosta. Yksi tärkeä huomio on, että päätöksiä tehdään myös sellaisista asioista, jotka eivät ole edes lakisääteisiä kunnan asioita. Valtuustossa päätetään siis sinun asioistasi. Toivon, että haluat olla itse vaikuttamassa kuka asioistasi päättää.

Keskusteluissa on tullut esiin, että nuoret ovat nihkeitä istumaan päättävissä elimissä. Minä rohkenen olla eri mieltä. Ehdokkaita kyllä on, kuten meillä Seinäjoella lähes jokaisesta puolueesta löytyy nuoria, nuorekkaita ja nuorten asioita ajavia ehdokkaita, mutta äänestetäänkö heitä päättämään asioista? Sitä en kiellä, etteikö nuoria ehdokkaita saisi olla paljon enemmänkin. Uskon, että kun saamme nuoret äänestämään, myös kuntien nuorten valtuutettujen määrä kasvaa.

Vaikka nuoria äänestäjiä on heikosti liikenteessä, olen kuitenkin tavannut kaikissa ehdokkaana olleissa vaaleissani nuoriin, jotka ovat kertoneet etsivänsä omaa ehdokasta tapaamalla eri puolueiden ehdokkaita ja käymällä vaalikoneet tarkkaan läpi. Toivoisinkin, että nuoret aktiivisesti kannustaisivat myös muita nuoria etsimään oma ehdokkaansa, sekä myös äänestämään häntä. Hyvä ehdokas löytyy tapaamalla ehdokkaita livenä.

Eri-ikäisten keskustelussa on noussut esiin myös se, että ehdokkaat vaan lupaa, mutta eivät toteuta mitään. Jokainen päättäjä toteuttaa ja päättää jokaisessa kokouksessa. Kivet ja kannot käännetään tarkasti ennen päätöksen tekoa. Kunnissa ei olisi laadukkaita palveluita, ellei jokainen äänestäisi ja vaikuttaisi sekä ryhmän sopimuksen, että omantuntonsa mukaan. Virkamiehet tekevät hyvät pohjatyöt päätösten pohjiksi.

Kuntien päätöksenteossa tarvitaan kaikenikäisiä ja erilaisen elämänkokemuksen omaavia. Lähde vaikuttamaan. Tulos ei ole minun käsissäni. Sinä päätät, kuka päättää! Haastan erityisesti teidät nuoret äänestämään! Huolehditaan, että Etelä-Pohjanmaalla äänestysprosentti nousee edellisistä vaaleista.

 

Joanna Silver

Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu Seinäjoelta.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Otto Mantere

Kirjoittaja on Pohjanmaan sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Seinäjoelta.

Nuoret mukaan poliittiseen päätöksentekoon

YLE uutisoi maanantaina 20.3. siitä, kuinka harvempi kuin joka kolmas nuori äänesti viime kuntavaaleissa. Varmin ääniuurnille astelija on taas kypsä keski-ikäinen 55-69-vuotias. Näin vanhat parrat pysyttelevät kiinni valtaistuimillaan, ja nuoret eivät tule kuulluksi heitä koskevissa päätöksissä. Mistä tämä oikein johtuu?

Jos menisin kysymään tätä minkä tahansa puolueen kampanjatilaisuuteen lauantaiaamuna yhdeksältä torille, kuulisin heti usean ihmisen suusta, että nuoriso on pilalla ja ei heitä kiinnosta politiikka. On varmasti totta, että yhä harvempaa nuorta kiinnostaa politiikka, mutta mistä tämä johtuu?

Puoluepolitiikka pidetään tällä hetkellä kaukana nuorista. Kouluissa pelätään edelleen liiallista politisoitumista ja muistellaan Teiniliiton hajoamisvuosia. Koulut miettivät todella tarkkaan, millainen poliittinen tilaisuus on mahdollista järjestää koululla, ja millaisia edustajia voidaan kutsua vierailulle kouluun. Yhteiskuntaopin tunneilla käsitellään puolueita ja politiikkaa todella pintapuolisesti, ja keskitytään siihen, miten valtiovalta toimii byrokratian rattaissa. Opetuksessa tulisi rohkaista nuoria mukaan yhteiskunnan pyörittämiseen, eikä kertoa siitä sivustakatsojan näkökulmasta.

Myös puolueiden tulisi katsoa peiliin. Ihan kaikkien. Mahtavaa, että kansanedustajat kiertävät Suomea ja tapaavat kansalaisia. Mutta mitä jos tilaisuutta ei pidettäisikään työväentalon yläkerran kahvihuoneessa, tai maanantaina klo 13:00, jolloin nuoret ovat joko koulussa tai töissä? Mitä jos menisimme jakamaan viikonloppuiltaisin makkaraa nälkäiselle ravintolakansalle ja kysyisimme, mikä meidän kunnassa mättää? Mitä jos emme olettaisi, että nuoret tulevat lauantaiaamuisin torille, koska lehdessä oli kutsu?

Meidän on osoitettava nuorille, että politiikalla pystytään vaikuttamaan heidän asioihin. SDP:n kesäduuni-kampanja, jossa halutaan jokaiselle nuorelle kesätyö Suomen juhlavuoden kunniaksi, on oiva esimerkki. Itse aion tavata ennen kuntavaaleja kaiken ikäisiä ihmisiä: nuoria, nuoria aikuisia, keski-ikäisiä ja eläkeläisiä. Kuitenkaan nuorten aktivoimista ei voi jättää ainoastaan nuorten tehtäväksi. Tarvitsemme siihen puolueiden apua.

 

Otto Mantere

Kirjoittaja on Pohjanmaan sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Seinäjoelta.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Jutta Urpilainen

Kirjoittaja on kansanedustaja Kokkolasta.

Malttia ja yhteistyötä soten valmisteluun

Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden rakennetta on yritetty uudistaa jo ainakin viiden eri hallituksen kausilla. On siis ymmärrettävää, että näin pitkään valmisteluvaiheessa ollut uudistus herättää keskustelua. Kyse on luottamuksesta siihen, että välttämättömät ja terveyden kannalta keskeiset palvelut ovat saatavilla. Kyse on myös turvallisuudentunteesta eli siitä, onko apua hädän hetkellä mahdollista saada riittävän nopeasti, tuleeko ambulanssi perille ja pääseekö päivystykseen helposti.

Sotessa on kyse inhimillisten palveluiden lisäksi yhteiskunnan yhdestä suurimmista menoeristä. THL:n mukaan vuoden 2014 terveydenhuoltomenot Suomessa olivat 19,5 miljardia euroa. Toisaalta OECD-vertailumaiden joukosta suomalainen julkinen terveydenhuolto kuuluu maailman kustannustehokkaimpiin. Palveluita pystytään nykytilassa tuottamaan hyvällä hinta-laatusuhteella.

Terveyserot ovat kuitenkin kasvaneet Suomessakin, terveyskeskukseen pääsyssä on ongelmia ja väestö ikääntyy. Tämän vuoksi uudistusta tarvitaan, jotta kykenemme takaamaan kaikille oikeuden sosiaali- ja terveyspalveluihin. Uudistuksen toteuttaminen on siis yhteiskunnallemme välttämättömyys.

Viime vaalikaudella kaikki puolueet yhtyivät uudistuksen tavoitteisiin: terveyserojen kaventamiseen ja palveluiden saumattomampaan integraatioon eli toimiviin hoitoketjuihin. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että hallituksen kärkitavoite on maakuntauudistuksen toteuttaminen ja sote-uudistuksen alkuperäiset tavoitteet ovat jäämässä taka-alalle. Tähän näkemykseen olen törmännyt myös kiertäessäni eri puolilla Suomea, viimeksi Pohjois-Karjalassa ja Pohjanmaalla.  Nostan esille kolme huolta, jotka asiantuntijat ovat esittäneet.

Ensimmäinen huoli liittyy pakkoyhtiöittämiseen, joka pilkkoo nykyiset palvelut pienempiin osiin. On vaikea löytää perusteluita sille, miksi julkisten toimijoiden olisi pakko yhtiöittää oma toimintansa. Tämä nimittäin pirstaloi jo toimivat palveluketjut, vaikka uudistuksen tavoitteena oli toimivampi integraatio eli se, että asiakkaita ei enää tarvitsisi pallotella luukulta toiselle.

Toinen huoli on markkinatilanteen arvioinnin puute. Asiantuntijat ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että lakiesityksestä puuttuu markkinatilanteen analyysi, vaikka sillä on suuri merkitys uudistuksen toteutumiseen. Sosiaali- ja terveydenhuollossa on tapahtunut viime vuosina kovasti keskittymistä, kun isot toimijat ovat ostaneet pieniä lääkäriasemia ja hoivayksiköitä. Tämä on vahvistanut isojen monikansallisten yritysten asemaa. Valitettavasti ne eivät ole kuitenkaan kunnostautuneet julkisuudessa suurina Suomeen maksettujen verojen maksajina. Yrityksiltä onkin vaadittava vahvempaa yhteiskuntavastuuta, joka sisältää myös vastuun maksaa veroja Suomeen.

Kolmas huoli liittyy valinnanvapauden laajuuteen. Moni asiantuntija esittää, että valinnanvapaus aloitettaisiin vain rajatusti perusterveydenhuollon palveluista. Näin voitaisiin saada kokemusta esimerkiksi kustannuskehityksestä. Sitä paitsi suomalainen erikoissairaanhoito on jo nykytilanteessa maailman huippuluokkaa sekä hoidon tuloksissa että kustannusten edullisuudessa.

Jos valinnanvapaus toteutetaan hallituksen esittämällä tavalla, on suuri huoli, että kustannukset yhteiskunnalle tulisivat kasvamaan. On arvioitu jopa miljardin euron menojen kasvusta. En voi ymmärtää, miten hallitus voisi olla edistämässä uudistusta, joka lisäisi julkisen talouden menoja noin merkittävästi. Tämä olisi myös hyvin kaukana sote-uudistukselle asetetusta 3 miljardin euron säästötavoitteesta.

Näin isoa uudistusta ei kannata toteuttaa hätiköiden. Olisi tunnustettava, että lausuntokierroksella olevaa valinnanvapauslainsäädäntöä ei ehditä valmistelemaan tavoiteajassa. Viime viikolla julkisuudessa kerrottiin, että uudistuksen vaikutusarviointi on tehty vastaamaan hitaampaa aikataulua, kuin millä uudistus ollaan toteuttamassa. Tämän vuoksi hallituksen tulisi myöntää, ettei maakunta- ja sote-uudistusta saada ulos eduskunnasta ennen kesälomia. Pitäähän eduskunnan saada käsiteltäväkseen koko lakipaketti vaikutusarviointeineen ja riittävästi aikaa myös asiantuntijakuulemiselle.

Siksi toivonkin, että hallitus antaisi aidosti arvoa lausuntokierroksen palautteelle ja muokkaisi vielä esitystään. Järkevää olisi myös itsenäisyyden juhlavuoden hengessä kytkeä oppositio mukaan sote-uudistuksen viimeistelyyn, kuten Jyrki Kataisen hallitus teki aikoinaan. Kyse on kuitenkin uudistuksesta, jolla epäonnistuessaan voi olla dramaattiset vaikutukset sekä julkiseen talouteen että sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuuteen.

Jutta Urpilainen

Kirjoittaja on kansanedustaja Kokkolasta.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta