Teatteri & Tanssi

Rakkaus viiltää, Tanssiteatteri Erin esitys ei

Matti Kivekäs
Tanssiteatteri Erin vanhahtavassa mutta viihdyttävässä uutuusteoksessa tanssivat muun muassa Toni Laakkonen ja Eeva Soini.
Matti Kivekäs
Tanssiteatteri Erin vanhahtavassa mutta viihdyttävässä uutuusteoksessa tanssivat muun muassa Toni Laakkonen ja Eeva Soini.
Matti Kivekäs
Tanssiteatteri Erin vanhahtavassa mutta viihdyttävässä uutuusteoksessa tanssivat muun muassa Toni Laakkonen ja Eeva Soini.

Turkulainen Tanssiteatteri Eri on yksi maamme suomalaisen tanssiteatterin pioneeriryhmiä. Se on perustettu vuonna 1989. Suomen juhlavuoden kunniaksi Eri on tehnyt esityksen ”Sata lasissa -rakkauden viiltoja” yhteistyössä kirjailija Tommi Kinnusen kanssa. Esityksen koreografia on ryhmän perustajajäsenten ja jo pari vuosikymmentä yhdessä teoksia tehneiden Lassi Sairelan ja Eeva Soinin.

Kuten nimestä voi päätellä, esityksen aiheena on rakkaus, mutta myös ihmisen elinkaari nivottuna yhteen maamme satavuotisen historian kanssa. Tai oikeastaan sitäkin kauemmas, sillä lapsi, Suomi neito, syntyy sotkan munasta. Kouluvuodet sijoittuvat jonnekin viime vuosisadan alkukymmeniin, mitä nyt hetkeksi koukataan nuorisojoukon mukana 2000-luvulle, ja nuori perhe elää hehkeää 1950-60 -lukua. Vanhuus ja elämän haurastuminen sijoittuvat jo väljemmin viime vuosikymmenien tienoille.

Sinänsä irrallisten kohtausten yhteisenä nimittäjänä on suomalaisen perheen tarina, josta näytetään niin arkisia kuin juhlallisempiakin hetkiä pääasiassa hyväntahtoisella ja parodisella otteella maustettuna.

TANSSI

Tanssiteatteri Eri, Turku

Sata lasissa – rakkauden viiltoja

Tarinat Tommi Kinnunen – Suunnittelu ja koreografia Lassi Sairela ja Eeva Soini – Puvut Tuula Bergqvist – Valot Juho Golnick – Live-musiikit ja nauhat Valtteri Lipasti – Beatbox Hannu Rantala – Tanssijat Laura Alho Toni Laakkonen Tiina Lindfors, James McNamara, Lassi Sairela, Eeva Soini

En ole muutamaan vuoteen nähnyt Erin esityksiä. Sata lasissa oli erittäin huolellisesti tehty ja siitä näkyi, että ryhmän selvänä vahvuutena on ilmaisu. Varsinkin Erin konkareiden, Sairelan ja Soinin lisäksi ryhmän kolmannen perustajajäsenen Tiina Lindforsin tyypittelemät hahmot olivat mainioita.

Lempeä parodia jatkui myös Tuula Bergqvistin luomissa puvuissa, joista löytyi niin kansallispuutamme koivua kuin shamanistisiakin sävyjä.

Teoksen yhtenä tarkoituksena on selvästi ollut herätellä katsojiensa muistoja. Ja niitä nousi varmasti mieleen varsinkin Valtteri Lipastin koostamasta ja esittämästä musiikista, jossa monia tuttuja sävelmiä kansanmusiikista ja virsistä Leino-sävellyksiin ja tangoihin oli miksattu ja uudelleen tulkittu sujuvaksi ja tunteita koskettavaksi koosteeksi.

Väliaikoineen kaksituntinen esitys oli sujuva, viihdyttävä ja viimeistelty, mutta siinä ei ollut katsojalle mitään haastavaa tai uutta. En voinut välttyä tunteelta, että olin joutunut aikamatkalle jonnekin tanssiteatterin 1980-90-luvuille. Niin liikkeellinen, koreografinen, ilmaisullinen kuin koko muukin estetiikka oli noilta ajoilta.

Sairelan ja Soinin käyttämä liikekieli oli klassispohjaista, melko yksinkertaista ja helposti vastaan otettavaa yleisnykytanssia. Ainoa poikkeus oli nuoruus-jakson Hannu Rantalan beatboxauksen tahtiin toteutettu katutanssiosuus, jossa ryhmän nuoret jäsenet Laura Alho, Toni Laakkonen ja James McNamara pääsivät näyttämään myös tätä osaamistaan.

Tekstin ja liikkeen yhdistämien ei tanssiteoksissa ole pitkään aikaan ollut mitenkään uutta, ja sitä on tehty hyvinkin monin tavoin.

Nyt kuitenkin teos eteni dramaturgisesti aika yksioikoisesti. Ensin joko Lindfors tai Lipasti ”lukivat”, sinänsä ilmaisullisesti erittäin hyvin, Kinnusen kirjoittaman eloisan ja arkipäivän yllättäviäkin huomioita sisältävän tekstin, ja sitten sama sisältö esitettiin tanssien. Tanssi ei tuonut teksteihin mitään lisää, eivätkä liike ja sanat kommunikoineet mitenkään keskenään.

Annikki Alku

 

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat