Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ralf Gothóni Demokraatin videohaastattelussa: “Se on äärettömän tärkeä kysymys”

Pianisti, kapellimestari ja kamarimuusikko Ralf Gothóni kertoo Demokraatin videohaastattelussa, millaista suomalaislasten- ja nuorten kulttuurinen hyvinvointi voisi parhaimmillaan olla.

– Se on äärettömän tärkeä kysymys. Jokaisella lapsella riippumatta siitä, mistä maailmankolkasta tulee, on syntymästä lähtien halu oppia asioita. Siihen oppimiseen ei kuulu pelkästään ympäristön tarjoama oppiminen, vaan alitajuisten tuntemusten oppiminen, jotka ovat tavallaan haasteellisia. Jokaisella lapsella on kiinnostuksen kohteita, ja ne kiinnostuksen kohteet saattavat olla hyvin laajalta alueelta. Ne ovat useimmiten sellaisia, joita vanhemmat ihmiset eivät huomaa, ja lapsi ei
osaa välttämättä ilmaista niitä ollenkaan, Gothóni selvittää.

– Se olisi kulttuuridemokratiaa, että jokainen saa omien taipumustensa, toiveittensa ja tarpeittensa mukaan eikä suinkaan niin, että jokainen lapsi pistetään samaan muottiin ja opetetaan samankaltaisia asioita riippumatta siitä, millainen ihminen on, hän lisää.

Ralf Gothónin laaja haastattelu Demokraatin viikkolehdessä 24. elokuuta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE