Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Raportti: Lakiuudistus lisäsi alkoholihaittoja – THL varoittaa Alkon monopolin purkamisesta

Vuonna 2018 voimaan tullut alkoholilain uudistus vaikutti haitallisesti suomalaisten terveyteen ja nuorten alkoholinkäyttöön, toteaa THL.

Demokraatti

Demokraatti

Vuosina 2019 ja 2020 alkoholin aiheuttamiin sairauksiin ja myrkytyksiin kuoli noin 160 henkilöä enemmän vuodessa kuin ennen lakimuutosta vuonna 2017. Vuonna 2020 näistä syistä kuoli kaikkiaan noin 1700 ihmistä.

Tiedot selviävät THL:n tuoreesta raportista, jossa on sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta arvioitu alkoholilain kokonaisuudistuksen vaikutuksia alkoholin saatavuuteen, kulutukseen ja haittoihin.

Erityisesti lisääntyivät miesten alkoholiperäiset maksasairauskuolemat. Vuodesta 2017 vuoteen 2019 niiden määrä kasvoi 12 prosenttia ja vuoteen 2020 mennessä 22 prosenttia. Myös terveydenhuollossa hoidettujen alkoholin aiheuttamien maksasairauksen määrä lisääntyi.

Uusi alkoholilaki muun muassa nosti päivittäistavarakaupassa myytävien juomien alkoholipitoisuuden enimmäismäärän 4,7 prosentista 5,5 prosenttiin sekä salli väkevistä alkoholijuomista laimennettujen juomasekoitusten myynnin päivittäistavarakaupoissa.

– Lakiuudistuksen jälkeen alkoholikuolleisuus lisääntyi enemmän kuin alkoholin kulutus väestötasolla. Tämä viittaa siihen, että alkoholia runsaasti juovat ovat lisänneet alkoholinkäyttöään muita kuluttajia enemmän, tutkimusprofessori Pia Mäkelä sanoo THL:n tiedotteessa.

Alkoholilain uudistuksen myötä 4,8-5,5-prosenttisten vahvojen oluiden vähittäismyynti kasvoi reilut 600 prosenttia ja saman vahvuisten juomasekoitusten vähittäismyynti reilut 500 prosenttia vuodesta 2017 vuoteen 2019.

MUIDEN päivittäistavarakaupoissa myytävien alkoholijuomien ja erityisesti keskioluen kulutus sen sijaan väheni.

Vuonna 2018 alkoholin kokonaiskulutus oli 10,1 litraa sataprosenttista alkoholia yli 15 vuotta täyttänyttä asukasta kohti, ja se kasvoi vain hieman verrattuna edelliseen vuoteen eli 0,1 litralla. Kokonaiskulutukseen lasketaan mukaan alkoholin tilastoitu kulutus eli vähittäismyynti ja anniskelumyynti sekä tilastoimaton kulutus eli matkustajatuonti ja verkkomyynti.

Kuitenkin, kun alkoholilain itsenäinen vaikutus erotetaan muiden tekijöiden samanaikaisista vaikutuksista tilastollisen aikasarjamallin avulla, alkoholilain uudistus todennäköisesti lisäsi alkoholin tilastoitua kulutusta noin kolmella prosentilla verrattuna siihen, millä tasolla kulutus olisi ollut ilman lakiuudistusta.

– Alkoholiveroja korotettiin 10 prosentilla vuonna 2018. Yleensä veronkorotukset vähentävät alkoholin kulutusta, mutta vuonna 2018 kävi toisin. Kulutus lisääntyi hieman veronkorotuksista huolimatta, Mäkelä toteaa.

Vuodesta 2019 alkaen alkoholin kokonaiskulutus jälleen väheni, mihin osaltaan vaikuttivat alkoholiverojen korotukset ja koronaepidemia. Pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna kokonaiskulutus on Suomessa pääsääntöisesti vähentynyt vuodesta 2007 lähtien.

Alkoholilain vaikutusta alkoholin kulutukseen pienensi hintakilpailun jääminen ennakoitua vähäisemmäksi.

Kun veronkorotuksen vaikutus alkoholin hintoihin on poistettu, vahvan oluen hinnat olivat noin kahdeksan prosenttia aiempaa alemmat. Nämä juomat siirtyivät lähes kokonaan päivittäistavarakaupoissa myytäviksi. Hintakilpailu vahvassa oluessa on merkittävästi vähäisempää kuin keskioluessa: halvimmissa tuotteissa veroton hinta on vahvassa oluessa noin kolminkertainen keskiolueen verrattuna.

Suosituimmassa long drink -juomassa hintaeroa Alkon myymälöiden ja päivittäistavarakauppojen välillä ei vuonna 2022 ollut.

KOULUTERVEYSKYSELYJEN perusteella alaikäisten nuorten raitistumiskehitys pysähtyi vuosina 2017-2019. Vaikka nuorten raitistumiskehitys näyttäisi jatkuneen jälleen myönteisenä vuodesta 2019 lähtien, on viitteitä siitä, että osalla nuorista humalahakuisen juomisen laskeva trendi on pysähtynyt.

Nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevän eurooppalaisen koululaistutkimuksen (ESPAD) perusteella 15-16-vuotiaiden suomalaistyttöjen humalakulutus ja kerralla juodut annosmäärät ovat jopa lisääntyneet. Tämä todennäköisesti selittyy sillä, että tytöillä juomasekoitusten kulutus lisääntyi.

– Juomasekoitusten ja vahvan oluen korkea hinta on mahdollisesti jossain määrin hillinnyt nuorten ja pienituloisten ostoja. Korkeasta hinnasta huolimatta juomasekoitusten kulutus kasvoi erityisesti alaikäisillä tytöillä sen jälkeen, kun näitä juomia sai ostaa lähikaupoista, sanoo THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo.

Suhteessa koko alkoholin myyntijärjestelmään alkoholilain uudistus vuonna 2018 oli melko pieni: Alkon myynnistä avattiin yksityiselle kilpailulle 3,2 prosenttia.

Mittavampi Alkon yksinoikeusjärjestelmän purkaminen voisi lisätä haittavaikutuksia selvästi enemmän.

– Myyntipaikkojen määrän rajaaminen ja myynninedistämistavoitteen poistaminen alkoholimarkkinoilta on keskeinen keino ehkäistä alkoholihaittoja ja edistää väestön hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta. Tässä alkoholin vähittäismyynnin yksinoikeusjärjestelmä on avainasemassa, toteaa THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE